kuva

Berend fan Lycan

kuollut 15.8.2013

    kuva
  • Berend fan Lycan VH04-040-9452
  • friisiläinen, ori
  • s. 02.05.2008, 3-vuotias 01.06.2008
  • 10-vuotias 01.06.2009
  • 165cm, musta
  • KO Int II, valjakko: vaativa
  • kasvattaja: Luciana, Stal Lycan
  • omistaja, kotitalli: yersinio, VRL-06303, Duren

Kantakirjattu hevosorien kantakirjaan II-palkinnolle, 73 pisteellä
VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 21.06.2010
Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 104p.
Palkittu VVJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 96,25p.


kuva

kuva

  kuva  Peetu saapui tallillemme vuoden 2009 loppupuolella. Tällöin Luciana kauppasi hevosiaan hevostalli.netissä ja enimmäkseen olin kiinnostunut hänen tuontitammoistaan. Peetu kuitenkin pisti sieltä silmään ja olin yllättynyt kun ori edes oli myytävänä. Pistin tarjousta tammoista ja lisäsin mukaan myös ostopyynnön Peetusta, josta en kuitenkaan ollut niin varma, että lähtisikö ori meidän suureen laumaamme. Suurin osa hevosista joista olin ostotarjouksen tehnytkin muutti pian tallille ja Peetu oli heidän matkassaan. Aikaisemmassa kodissaan Peetu oli jo kerennyt kilpailemaan jonkin verran valjakkoajon puolella, kuitenkaan siinä menestymättä ja myöskin kouluratsastusta jossa sitten oli sijoituksiakin kertynyt muutamia. Päätin, että jatkaisin pojan kanssa samoilla linjoilla, eli siitä tulisi minulle kouluratsu, mutta ylläpitäisin myös valjakkoajotaitoja ja Peetun luona käykin ystäväni välillä oria ajeluttamassa ja opastamassa minua niihin harvinaisiin kilpailuihin joita valjakoissa aion orin kanssa kilpailla. Kouluradoilla meillä Peetun kanssa menikin sitten loistavasti kun pääsimme kilpailu-uraa aloittelemaan. Joukkoon kuului niin onnistuneita kuin epäonnistuneitakin kouluratoja, mutta pääasiassa Peetu on suoriutunut urakastaan kiitettävästi. Ostaessani oria se oli jo kantakirjakelpoinen, mutta sitä ei vain oltu ilmoitettu kantakirjaustilaisuuteen. Rupesin siis pojan kanssa kärkkymään, että koska tilaisuus aukeaisi ja se aukesikin marraskuussa/09 jolloin Peetu kantakirjattiin toiselle palkinnolle. Kantakirjauksen myötä orin pisteet jalostusorina kasvoivat ja astutuspyyntöjä alkoi satelemaan.

  kuva  Peetu on yksi tallin rauhallisimmista hevosista ja se luo aina ympärilleen rauhallisen ja levollisen tunnelman. Vaikka paikalla olisi nuoria hulivilisäikkyvarsoja niin Peetun olemus saa heidät vetämään henkeään ja lopulta toteamaan, ettei nyt ole hyvä aika riehua ja riekkua. Laumassa Peetu on hyvin korkeassa ja kunnioitetussa asemassa, vaikkakaan johtajaoriksi sen taistelutaidot tai taisteluhalut eivät ole riittäneet. Peetun kadehdittava luonne on myös periytyvää sorttia, joten ori on ollut erittäin suosittu niin omilla tammoillammekin kuin ulkopuolisilla tammoilla.

  kuva  Hoitaessa Peetun voi jättää vaikka vapaana seisomaan, sillä se ei lähtisi omille teilleen vaikka yrittäisi patistaakin. Ori seisoo kuin patsas omalla paikallaan ja vaatii saada huoltoa. Harjauksestahan tämä hevonen nauttii, mutta ei kuitenkaan osoita sitä suurilla eleillä vaan vähän aina ylähuuli väpättää mukavissa kutiavissa kohdissa. Kaviot Peetulta saa yleensä putsattua ilman ongelmia, mutta on päiviä jolloin orin jämäkkyys paistaa liiaksikin esiin. Tällöin ori ei hievahdakaan vaan seisoo tasaisesti neljällä jalallaan eikä niitä saa siitä millään ylös. Jouhet ovat orin herkkäpaikka ja niitä selvittäessä taikka letittäessä ori saattaa näyttää mielipiteensä irvistelemällä turpaansa tai nostelemalla takajalkojaan. Nämä toimivat kuitenkin aina vain uhkailuina, eikä ori ole kuunaan päivänä puraissut tai potkaissut ketään. Suitsien laitossa tarvitaan Peetun kanssa nopeutta ja myös orin tuntemusta. Ori on ryhdikäs ja se vielä kaikenkukkuraksi heittää päänsä nopeasti taivaisiin jos suitsien niskahihna ei ole tarpeeksi nopeasti omalla paikallaan. Satuloinnissa ei ilmene muita ongelmia kuin se, että sopivanmittainen vyö näyttää aina metrin liian lyhyeltä. Ainoastaan joustoresorilliset vyöt sopivat Peetulle, sillä muuten vöiden kiinni saaminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä tai sitten pitäisi olla voimaa kuin viikingillä. Talutus sujuu taas orin kanssa vaikka ilman narua tai kiinnipitoa. Peetu kulkee nöyrästi ihmisensä perässä ja pysähtyy kun tämäkin pysähtyy.

  kuva  Peetu odottaa aina, että ratsastaja pääsee kiipeämään selkäänsä, kesti siinä sitten kuinka kauan tahansa. Ori on tottunut siihen, että kokeneet hevostenkäsittelijät kiristävät vyön ja säätävät jalustimia kun ori on liikkeessä, mutta jaksaa odottaa myös paikoillaan jos ratsastaja sitä vaatii. Liikkeelle lähtö saattaakin orin kanssa tapahtua hieman viiveellä. Aluksi Peetun askeleet ovat aina hyvin tikittävät ja eteenpäinpyrkimys hieman kadoksissa. Iän myötä ori on ollut myös aina jäykempi ja jäykempi ja vaatinut pidempiä verryttelyhetkiä. Etenkin pitkät alku -ja loppukäynnit ovat orin kanssa tärkeät jotta se vertyy ja ettei jalkoihin kerry nestettä. Pohjeapuihin Peetu saattaa vastata heikosti ja ori onkin usein laiska ja laiskottelee kyllä jos saa siihen tilaisuuden. Liian rajuistakaan avuista ei ole orin kanssa hyötyä, sillä se osaa heittäytyä tarpeen vaatiessa myös erittäin hankalaksi. Hankalan ja kovakouraisen ratsastajan kanssa Peetu saattaa tehdä totaalistopin, eikä liiku mihinkään ennenkuin ratsastaja lopettaa potkimisen tai repimisen. Suustaan Peetu on äärimmäisen herkkä ja se hidastaa pienimmästäkin puolipidätteestä jo miltein kuin seinään.

  kuva  Maastoillessa Peetu on rauhallinen eikä säiky yllättävissäkään tilanteissa mitään. Parhaiten ori sopii maastossa kärkipäähän missä se voi näyttää esimerkkiä muille tuittupäille takana, eikä ori hermostu vaikka joku villikko intoutuisi ratsastajan käsistä ja Peetun ohjaisi siihen eteen estämään karkulaisen aikeet. Kerran Peetun takana oleva hevonen törmäsikin Peetun takapuoleen kun laukkapätkän päätyttyä hevonen olisikin vielä mielellään jatkanut matkaansa. Tästä Peetu ei ollut moksiskaan vaan jatkoi matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Edes kavioillaan ori ei muistuttanut, että kehen sitä saa törmäillä ja kehen ei. Pitkät laukkapätkät saavatkin usein lauman villikot intoutumaan, mutta Peetun kanssa ratsastaja voi olla varma, että ori pysähtyy heti kun ratsastaja pidättää, eikä Peetu harrasta pukkisarjoja. Tämän vuoksi Peetu sopii maastossa myös hieman kokemattomammallekin ratsastajalle ja jos reitti unohtuu, niin ori osaa kyllä aina reitin kotiin. Metsissä ori on hyvin varmajalkainen, mitä olemmekin hyödyntäneet orin treenissä. Metsälenkit ovat tuoneet vaihtelua päivärytmiin ja kenttätyöskentelyyn ja vaikka ulkona pystyy tekemään samoja asioita kuin kentällä, niin ne tuntuvat vähemmän työltä silloin.

  kuva  Kilpailuissa ori käyttäytyy nätisti, hieman saattaa ilmetä hörinää tammoille ja vieraille hevosille. Peetun tervehtimiset eivät kuitenkaan koskaan ylly häiriötasolle niinkuin monilla orilla saattaa tiettyyn aikaan vuodesta käydä. Verryttelyssä ja tietysti myös radalla saattavat hetkenkin mielen herpaantumiset vaikuttaa kilpailujen lopputulokseen jos suurikokoinen ori ei ole koko ajan kuulolla. Yleensä kilpailut sujuvat Peetun kanssa paremmin, jos rata ratsastetaan maneesissa tai kentällä missä ei ole muita kouluratoja vieressä. Tällöin poika pystyy parhaiten keskittymään ratsastajaansa kun ympärillä on mahdollisimman vähän muita hevosia aiheuttamassa häiriötekijöitä. Kilpailuissa Peetu on kuitenkin jo kokenut konkari vaikkakin menestystä on tullut vaihtelevasti. Meille saapuessaan orin lastaamisessa ei ollut mitään ongelmaa jolloin ori tuli pienellä trailerilla. Hieman jännitimme kuinka kävisi ensimmäisen kilpailureissun jossa Peetu matkustaisi rekalla. Sellaisella kun ori ei ollut aiemmin matkustanut. Kokenein ottein ori kuitenkin rekkaan käveli eikä matkan aikana vaikuttanut sen stressaantuneemmalta kuin missään muuallakaan.


kuva

Sukutaulut & jälkeläiset

Beaddan
fri, m, 160cm
Luca
fri, m, 165cm
Leroy
fri, m, 169cm
Olisa
fri, m, 161cm
Valmai
fri, m, 167cm
Shilah
fri, m, 160cm
Tawana
fri, m, 160cm
Klazina II
VIR MVA ch., KTK III, KRJ 1, VVJ 1
fri, m, 167cm
Fardau II
fri, m, 168cm
Severino
fri, m, 167cm
Rozene
fri, m, 162cm
Liesbeth vd. Elke
fri, m, 160cm
Favian
fri, m, 161cm
Wynonna
fri, m, 163cm

kuva

Peetu on tarjolla tammoille joilla on vähintään 20 sijoitusta joko KRJ:n tai VVJ:n alaisista kilpailuista ja joidenka jälkeläiset tulevat aktiiviseen käyttöön.

ori Duren Balten emä: Duren Anektode
ori Duren Aragorn emä: Duren Cultus
ori Bastian v.d. Djoehem emä: Minrette KIS
ori Belisarius v.d. Duren emä: Duren Amandel
ori Beyraw v.d. Duren KTK-III emä: Duren Cultus
tamma Karinka of Djinn KRJ 1 emä: LeLa's Karmelita
tamma Duren Beliana emä: Duren Cynisme
tamma Duren Charonna emä: Duren Peera
tamma Duren Ifka emä: Duren Dietha
tamma Duren Haydie emä: Duren Oliën
tamma Catya v.d. Duren emä: Cuicait v.d. Duren

Sukuselvitys

  kuva  Isä Baeddan on 160cm korkea, musta ori joka on syntynyt 02.11.2005 Alankomaissa. Baeddanin on maahantuonut Tuire N., mutta tällä hetkellä ori asustelee Stal Lycanin tiloissa Lucianan omistuksessa. Ori kuului Alankomaiden kansallisen tason kouluratsastusjoukkueeseen, mutta joutui lopulta väistymään paremman ja taitavamman yksilön tieltä. Näin ollen Baeddan muutti Suomeen ja jatkoi täällä kouluratsun uraa ja on kerännyt myös pienimuotoista menestystä. Ori kilpailee kouluratsastusta intermediate II- tasolla. Peetun lisäksi Baeddanilla on myös toinen jälkeläinen, Djoehemissa asustava friesian sport horse Cirocco TRH.

  kuva  Isänisä Luca on koulupainotteinen, komean ulkomuodon omaava friisiläisori jolla riittää kokoa. Orin säkäkorkeus on 170cm ja rungon ympärys on helposti puolet siitä ja kaviotkin ovat kuin suuret lapiot. Luonteeltaan Luca on hyvin ystävällinen ja leppoisa hevonen, mutta kilpailuissa se huokuu voimaa ja energiaa. Luca on kilpaillut enimmäkseen vain Keski-Euroopassa, mutta on se käynyt myös esimerkiksi Pohjois-Amerikan koulukentillä näyttämässä taitojaan.

  kuva  Isänisänisä Leroy on hieman tuntemattomampi friisiläisori vielä vuosia sitten. Ori kilpaili loistavan uran ja on luonteeltaankin ollut esimerkillinen. Nykyään Leroy on saanut ansaitsemaansa huomiota, koska sen nimi on yleistynyt haluttujen friisiläisvarsojen suvuissa.

  kuva  Isänisänemä Olisa on mukavanpuoleinen tamma jonka kanssa viettää mielellään aikaa pidempäänkin. Tamma ei ole loistanut kilpailuissa, mutta näyttelyissä se on aina kerännyt ihailevia katseita ja menestynyt sillä saralla paremmin. Tammalla on kaunis askellus, upeat, laineikkaat jouhet ja karva on aina kiiltänyt mustana aurinkoa vasten. Jälkeläisiä Olisa jätti yhteensä kahdeksan, joista suurin osa menestyi emäänsä paremmin niin koulussa kuin valjakossakin.

  kuva  Isänemä Valmai on väritykseltään mustaakin mustempi, 153cm korkea siitostamma. Se kilpaili nelivuotiaasta yhdeksään ikävuoteen saakka, kunnes se rikkoi takajalkansa eikä pystynyt enää jatkamaan kilpailu-uraansa. Viidessä vuodessa se oli kuitenkin saanut niin paljon menestystä, että se siirrettiin kokonaan siitoskäyttöön. Valmailla on tällä hetkellä kymmenen varsaa, joista Beaddan on kolmanneksi viimeinen. Luoteeltaan tamma on hyvin sopuisa ja elämänhaluinen, vaikka ikääkin on jo hyvin paljon.

  kuva  Isänemänisä Shilah oli nuorena varsin villi ja hieman hankala ori, mutta kun siitä koulutettiin Intermediate-tason kouluratsu, muuttui se samalla yhteistyökykyiseksi ja tottelevaiseksi kilpakumppaniksi. Se niitti mainetta ja kunniaa ympäri Eurooppaa, varsinkin Saksassa, jossa se voitti helposti kaikki ylikoulutetut puoliveriset. Säkäkorkeutta Shilahilla oli 157 cm ja väriltään se oli kulomusta.

  kuva  Isänemänemä Tawana pärjäsi niin esteillä kuin koulussa, muutaman kerran sen kanssa kokeiltiin jopa kenttääkin. Se oli hyvin siro friisiläishevonen, mutta silti voimakas ja kestävä. Juuri näiden ominaisuuksien ansiosta se pärjäsikin hienosti muissakin lajeissa kuin vain kouluratsastuksessa. Luonteeltaan Tawana on päättäväinen ja huomaavainen. Se tekee ojallisesti sen mitä pyydetään, joskus ehkä liikaakin aiheuttamatta kuitenkaan mitään ongelmia, oli kyseessä sitten hoitaminen, taluttaminen tai muiden hevosten kanssa tarhailu.

  kuva  Peetun emä Klazina II on Durenin oma hevonen ja muutti meille samoihin aikoihin Peetun kanssa. Klazina oli saapuvan hevoslauman ehdoton positiivinen yllätys. Minulla ei tamman varalle ollut kovinkaan paljoa muita odotuksia kuin varsojen teettäminen. Tamman syntyneet varsat ovat olleet upeita rotunsa edustajia, mainittakoon nyt sitten Peetu joka on kantakirjattu II palkinnolle. Klazinan kanssa osallistuimme kouluratsastusjaoksen alaisiin koulukilpailuihin ja sillä saralla Klazina osoittautui ehdottomaksi ykköshevosekseni. Se kahmi sijoituksia sijoituksien perään, että ihan yllätyin kuinka tamma on ikinä ollutkaan myytävänä. Nykyään Klazina on erittäin pienimuotoisessa kisauksessa mukana, mutta pääasiassa se keskittyy tällä hetkellä siitoshevosen hommiin ja siirtyy pian kokonaan eläkkeelle. Luonteeltaan Klazina on räväkkä tamma jonka kanssa sai alkuun olla hieman varovainenkin. Tamma saattaa aivan yllättäen napata harjaajastaan kiinni ja osoittaa mieltä luimimalla ja nostelemalla jalkoja. Ilkeällä ilmeellään tamma saakin aremmat ihmiset pois kimpustaan, mutta neiti on kuitenkin miellyttävä hevonen, kunhan vain johtajuusasema on molemmille osapuolille selvä.

  kuva  Emänisä Fardau II on Bont Paard-nimisen, alankomaalaisen siittolan tärkein ja tunnetuin siitosori. Ori toimi tallilla aktiivisessa jalostuskäytössä miltein 20 vuotta. Ori on toiminut siitosuransa ohella aktiivisena kouluhevosena ja sillä on takanaan oli 300 koulukilpailua ja niistä yli sata on sijoituksia. Pääasiassa ori kilpaili euroopan mantereella, mutta suurin menestys syntyi kuitenkin kotimaan kentillä. Luonteeltaan tämä ori on temperamenttinen ja vaatinut aina paljon resursseja omistajaltaan. Herralla kun on välillä ollut tapana remontoida karsinaansa tai muuta tallin materiaalia mieleisekseen joko jyrsimällä tai potkimalla. Kuitenkin, suosittuna siitosorina se on maksanut kaikki kolttosensa moninkertaisesti takaisin. Karsinaan järkätyt virikkeet eivät ole olleet orin mieleen vaikka niihin olisi saatu piilotettua herkkuja sisään. Orin tuhoamisvimma kohdistui vain ja ainoastaan hyödyllisiin ja tärkeisiin elementteihin kuten karsinaan tai tarhan aitoihin.Orilla on 300 friisiläisjälkeläistä ja yli sata friisiläisristeytysjälkeläistä. Jälkeläisistä löytyy niin menestyjiä kuin suuria pettymyksiäkin. Monet orin jälkeläiset ovat perineet tämän tempperamenttisen ja omapäisen luonteen, mutta ovat kuitenkin toimivia käyttöhevosia ja monen lajin taitajia.

  kuva  Emänisänisä Severino eli miltein 30-vuotiaaksi. Pitkästä iästään huolimatta ori ei ollut kovinkaan suosittu jalostusori. Se kyllä kilpaili aktiivisesti vuodesta toiseen ja nähtiin osallistumaan niin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta Severino ei kerännyt itselleen juurikaan menestystä tai saavutuksia. Ori oli ulkomuodoltaan hyvin ruma, eikä edustanut sellaista tyyppiä mitä friisiläisjalostukseen sillä hetkellä haluttiin. Ori oli solakka ja pitkäkoipinen ja muistutti rakenteeltaan enemmän puoliveristä kuin friisiläistä. Karvoitusta orissa oli ympäri vuoden enemmän kuin täyspitkässä suomenhevosen talvikarvassa. Ei siis mikään ihme, ettei tämä ori ollut suosiossa jalostusmarkkinoilla. Ulkomuodostaan huolimatta, vasta orin kuoleman jälkeen todettiin, että kuinka upeita varsoja ori loppujen lopuksi jätti. Ne viisi varsaa mitä orista saatiin, eivät olleet ulkomuodoltaan ollenkaan niin rumia kuin isänsä ja ne menestyivät hyvin valjakkokilpailuissa. Etenkin useamman hevosen valjakoihin ne sopivat loistavasti.

  kuva  Emänisänemä Rozene oli Sophie van de Oetelaarin lemmikkihevonen ja asui Emmenin kaupungin pohjoispuolella. Talli oli pieni ja kodikas ja Rozene eli siellä koko elämänsä. Tamma oli pienimuotoisessa siitoskäytössä ja sai kuusi varsaa joista jokainen on menestynyt ja toiminut siitoshevosena. Rikas omistaja piti huolen siitä, että tamma astutettiin vain kaikkein parhaimmilla oreilla joilla oli jo aikaisempaa jälkeläisnäyttöä. Rozene itse ei kilpaillut elämänsä aikana ollenkaan. Itseasiassa tammaa ei edes koulutettu ratsuksi. Jonkun verran se saattoi silloin tällöin vetää vaunuja perässään sunnuntaiajelumielessä.

  kuva  Emänemä Liesbeth vd. Elke ostettiin nuorena Bont Paard-siittolan ensimmäiseksi tammaksi. Tamma menestyi enemmän valjakkoajon puolella ja tästä johtuen se astutettiin elämänsä aikana vain muutamalla koulupainotteisella orilla. Liesbeth ei kovinkaan kauaa kerennyt niittää mainetta kilpahevosena, sillä se haluttiin saada mahdollisimman pian siitoskäyttöön. Alunperin tamman oli tarkoitus tulla tallille ainoastaan siitoshevoseksi, mutta silloin tallin omistajan tyttären kilpahevonen jouduttiin äkisti lopettamaan ja Liesbeth sai toimia väliaikaisena kilpurina kunnes tytär löysi itselleen uuden, sopivamman hevosen käyttöön. Liesbeth on 163cm korkea ja luonteeltaan ollut aina hieman hankala. Tamma on hyvin usein äkäisellä tuulella ja tämä ominaisuus vain korostui silloin kun se oli kantavana tai varsan kanssa. Ikävä luonne ei kuitenkaan ole ollut mikään este sen siitoskäyttöön, sillä se on jo tähän mennessä varsonut 15 varsaa. Hyvin monet varsat ovat olleet emästään poiketen hyväkäytöksisiä ja todella esimerkillisiä ratsuja niin lapsille kuin aikuisillekin.

  kuva  Eemänemänisä Favian asui yksityisenä Alankomaissa Stadskanaalin kaupungissa. Ori sairasteli elämänsä aikana paljon. Sillä tuntui olevan vaivaa vaivan perään. Jos ei jalat reistaillut niin sitten reistaili joku muu paikka. Jaloissa orilla oli kuitenkin eniten vikaa ja tästä syystä siitä ei ikinä tullut kunnon käyttöhevosta eikä se myöskään päässyt astumaan tammoja. Ori sai vain kaksi jälkeläistä joista toinen lopetettiin jo kolmen vuoden ikäisenä johtuen monista jalkaongelmista.

  kuva  Emänemänemä Wynonna asui samalla tallilla ori Favianin kanssa ja siitä päätettiin tehdä varsa täysin kokeilumielessä. Varsalle eikä orille asetettu mitään vaatimuksia, joten päädyttiin lähimpään, samassa tallissa asuvaan oriin. Lopputulos oli kuitenkin positiivinen ja näin Liesbeth pääsi alkuun. Wynonna oli luonteeltaan myös hieman kipakka tamma, mutta toimi tuttujen ja päättäväisen ihmisten kanssa hyvin.


kuva

Kilpailut

Pvm Talli Luokka Tulos
02.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 5/50
02.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 6/50
02.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 7/50
02.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 4/50
03.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 6/50
04.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 7/50
04.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 6/50
05.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 5/50
05.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 5/50
06.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 2/50
06.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 1/50
06.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 2/50
08.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 7/50
08.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 2/50
10.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 3/50
10.11.2009 Duren Intermediate II KRJ 4/50
02.12.2009 Duren Vaativa A KRJ 4/50
04.12.2009 Duren Vaativa A KRJ 1/50
06.12.2009 Duren Vaativa A KRJ 3/50
07.12.2009 Duren Vaativa A KRJ 1/50
07.12.2009 Duren Vaativa A KRJ 3/50
25.08.2010 Duren Intermediate II KRJ 2/50
26.08.2010 Duren Intermediate II KRJ 1/50
28.8.2010 Sphynic Intermediate II KRJ 8/69
28.8.2010 Rownshock Intermediate I KRJ 3/81
31.08.2010 Ikirouta Vaativa B KRJ 4/100
02.09.2010 Corona Warmbloods Intermediaite II KRJ 2/30
04.09.2010 Corona Warmbloods Intermediaite II KRJ 2/30
04.09.2010 Corona Warmbloods Intermediaite II KRJ 4/30
05.09.2010 Västerby Intermediaite II KRJ 4/100
25.08.2010 Varpumäen hevostila Helppo B KRJ 4/60
31.08.2010 Duren Intermediate II KRJ 4/50
01.09.2010 Duren Intermediate II KRJ 5/50
29.08.2010 Tijuana Stables Helppo B KRJ 6/100
11.09.2010 Zuruck Intermediate II KRJ 2/30
11.09.2010 Zuruck Intermediate II KRJ 5/50
26.09.2010 Regazza Dressagehorses Intermediate I KRJ 2/55
26.09.2010 Duren Intermediate II KRJ 2/30
26.09.2010 Duren Intermediate II KRJ 3/30
09.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 2/30
20.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 1/30
22.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 5/30
22.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 1/30
29.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 5/30
29.10.2010 Duren Intermediate II KRJ 2/30
02.11.2010 Duren Intermediate II KRJ 3/30
15.05.2011 Duren Prix St Georges KRJ CUP 2/85
15.05.2011 Duren Intermediate II KRJ CUP 3/106
15.08.2011 Duren Intermediate I KRJ CUP 2/104


Pvm Talli Luokka Tulos
11.09.2008 kutsu hevosten noviisi VVJ 16/26
12.09.2008 kutsu hevosten noviisi VVJ 8/25
15.09.2008 kutsu hevosten noviisi VVJ 20/30
29.09.2008 Stal Lycan hevosten noviisi VVJ 4/13
01.10.2008 Stal Lycan hevosten noviisi VVJ 6/13
03.10.2008 Stal Lycan hevosten noviisi VVJ 10/11
31.07.2008 Susilaakso hevosten noviisi VVJ 4/6
05.09.2008 Lycan Noviisi yhdistetty, hevosille VVJ 4/30
08.09.2008 Lycan Noviisi yhdistetty, hevosille VVJ 1/30
05.09.2008 Lycan Noviisi yhdistetty, hevosille VVJ 4/30
12.11.2009 Kölni Noviisi yhdistetty VVJ 1/30
31.10.2009 KK EP Noviisi yhdistetty VVJ 4/29
15.12.2010 Fiktio Vaativa yhdistetty VVJ 1/30
04.01.2010 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/18
18.02.2011 Chili Vaativa yhdistetty VVJ 1/13
12.03.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/19
13.03.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 4/19
29.03.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 2/26
01.04.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 3/26
02.04.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 2/26
15.06.2011 Korge Hobused Vaativa yhdistetty VVJ 2/30
16.06.2011 Kaajan HT Vaativa yhdistetty VVJ 2/36
23.06.2011 Riiviöt Vaativa yhdistetty VVJ 2/30
16.06.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 4/18
10.09.2011 Riiviöt Vaativa yhdistetty VVJ 2/30
13.09.2011 Idya Shetlands Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
08.09.2011 Bairdon Vaativa yhdistetty VVJ 2/25
11.09.2011 Kosto Vaativa yhdistetty VVJ 1/30
11.09.2011 Cecam Shetlands Vaativa yhdistetty VVJ 2/29
15.09.2011 Kosto Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
07.09.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/3
08.09.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/3
06.11.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/13
08.11.2011 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 3/13
14.01.2012 Dei Vaativa yhdistetty VVJ 3/12
16.01.2012 Dei Vaativa yhdistetty VVJ 2/12
20.01.2012 Hex Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
23.01.2012 Fiktio Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
25.01.2012 Dei Vaativa yhdistetty VVJ 5/26
29.01.2012 Dei Vaativa yhdistetty VVJ 4/25
30.01.2012 Dei Vaativa yhdistetty VVJ 2/25
27.02.2012 Heijastus Vaativa yhdistetty VVJ 1/17
08.03.2012 Hulmur Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
21.03.2012 Kilva JK Vaativa yhdistetty VVJ 2/24
02.03.2012 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 3/10
17.03.2012 Fiktio Vaativa yhdistetty VVJ 1/25
20.03.2012 Iljanas Stables Vaativa yhdistetty VVJ 4/30
21.03.2012 Iljanas Stables Vaativa yhdistetty VVJ 5/30
18.03.2012 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 3/20
21.03.2012 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 1/19
22.03.2012 Duren Vaativa yhdistetty VVJ 2/20
06.06.2012 Fiktio Vaativa yhdistetty VVJ 4/30
10.06.2012 Fiktio Vaativa yhdistetty VVJ 3/31
09.06.2012 Huvitus Vaativa yhdistetty VVJ 3/30

kuva

Päiväkirja

  kuva  20.10.2009, hurmuri
Nähdessäni Peetun olevan myynnissä olivat silmäni pudota päästä. Olin aiemmin tutustunut oriin kyttäilemällä sitä kilpailupaikoilla ja ihastellut sen komeaa olemusta näyttelyissä. En eläessäni ole tehnyt ostopyyntöä niin nopeasti ja harkitsemattomasti, mutta tiesin heti, että tämä ori minun on saatava meille keinolla millä hyvänsä. Ilokseni ostopyyntöni hyväksyttiin ja Peetun mukana meille saapui myös muutama tamma siitospuolelle.

  kuva  27.11.2009, maastoreissu
Olimme viime kuussa päättäneet järjestää tälle päivälle suuren maastoilupäivän oli sää sitten mikä tahansa. Sää päätti suosia meitä tänään vaihtelevasti. Taivaalla oli vilkkaasti liikkuvia pilviä ja sadepisaroita ripotteli aika ajoin. Ilma oli kuitenkin selkeä ja kirkas. Olimme suunnitelleet, että matkaan lähtisi kaikki ratsuksi kykenevät hevosemme, mutta päätin karsia joukosta pois nuorimmaisia hevosiamme, jotta matka sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja ilman kommelluksia. Lähdimme matkaan tallin pihasta ja reitti kulki aluksi tällä hetkellä tyhjinä olevien laidunmaidemme välistä. Tulimme metsän reunaan mitä pitkin kuljimme noin kilometrin verran kunnes löysimme hyvän polun joka pitää sisällään vaihtelevaa maastoa. Kiipeilimme mäkiä ja tulimme tasaisia polkuja taas alaspäin. Pääsimme ottamaan pitkän ravipätkän metsän siimeksessä ja kaikki hevoset tuntuivat pysyvän hyvin kasassa. Saavuimme metsän toiselta laidalta ulos josta alkaa virallinen ja paljon käytetty laukkasuoramme. Tämä sai hevosiamme hieman villille tuulelle ja annoimme niiden laukata energiaansa pois. Laukkasuoralta siirryimme ravin kautta käyntiin ja siirryimme omalle pellollemme kävelemään ja annoimme jonon rikkoutua ja jokainen sai kävellä omaan tahtiin omissa porukoissa takaisin talliin. Peetu oli maastossa oma tuttu itsensä. Se kulki rauhallisesti ryhmän johtopaikalla mikä onkin orin kannalta paras paikka jos tahtoo sen käyttäytyvän ilman ongelmia. Ryhmän vetohevosena Peetu olikin esimerkillinen luoden rauhallisen tunnelman. Räsähdykset ja muut metsässä liikkujat eivät saaneet siltä edes korvaa liikautettua.

  kuva  03.11.2009, astutuksia
Peetu on saanut kerättyä mukavanlaisesti itselleen kilpailutuloksia ja näyttöjä myös täällä meillä asuessamme. Herra kantakirjattiin 10/09 hevosorien kantakirjaan II palkinnolle josta olen ollutkin erittäin tyytyväinen. Olen ottanut oria myös kilpailuihin mukaan ja se on saanut kerättyä itselleen niin sijoituksia kuin hieman huonompiakin tuloksia. Pääpiirteittäin Peetu on kuitenkin täyttänyt kaikki odotuksen mitä minulla sille oli kun oria olin ostamassa. Viime aikoina ori on herättänyt myös mielenkiintoa jalostusmarkkinoilla. Sitä on toivottu tilausvarsojen isäksi ja orista on pyydetty astutuksia. Olen itsellenikin halunnut Peetusta varsan käyttäen kuitenkin ulkopuolista tammaa ja siitä syntyi kaunis tammavarsa Karinka of Djinn.

  kuva  05.12.2009, kouluja
Tänään maneesiin päästyämme Peetu vaikutti hieman tahmealta ja laiskahkolta. Sain tosissani herätellä poikaa, että sain sen edes kävelemään kunnolla. Peetua oltiin jo kävelytetty ennen selkäännousua. Ori on ollut ajoittain hieman jäykkä ja jalat turvoksissa ja tarkoitus on saada sille mahdollisimman avaava ja rennosti käynnistyvä verryttely. Ravailimme jonkun aikaa ja laukkasimme molempiin suuntiin, niin, että Peetu sai mennä suht vapaassa muodossa. Siirryimme takaisin käyntiin jossa aloin kokoamaan oria ja teimme voltteja ja ympyröitä ja avo -ja vastataivutuksia. Peetu tuntui jo heti paremmalta ratsastaa ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Peetu oli hyvin kuulolla ja vastasi pienimpiinkin apuihin. Laukassa teimme ympyröitä ja ympyrän keskellä vaihdoimme suuntaa laukanvaihdon kanssa muutamaan otteeseen. Tämä sai Peetun heräämään horteestaan ja ajoittain oria oli miltein vaikea pitää koossa ja tasapainossa jotta se annetusta tehtävästä pystyisi suoriutumaan. Loppujenlopuksi kuitenkin erittäin antoisa ratsastushetki pojan kanssa ja siirryimme tekemään loppuverryttelyt maaston puolelle.

  kuva  03.01.2010, kiemuroita
Tulin illalla vasta hieman ennen iltakauroja ratsastamaan Peetua. Se oli ollut aamulla tarhassa ulkoilemassa ja sen jälkeen kävelemässä kävelykoneessa. Aloitin Peetun kanssa käynnissä tekemällä väistöjä molempiin suuntiin. Poika oli jälleen vähän jäykkä ja kankea. Notkistelin sitä samalla myös volteilla ja ympyröillä ja taivuttelemalla kaulaa molemmille puolille. Ravissa ori tuntui jo paremmalta ja jatkoin raviväistöjä ympyrällä. Tein myös avo -ja sulkutaivutuksia molempiin suuntiin. Hieman sai poikaa patistella eteenpäin, mutta tuntuma suuhun parani taivutuksien myötä huomattavasti. Annoin Peetulle ravityöskentelyn jälkeen hetken kävelytauon pitkin ohjin jonka jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn. Tein laukanvaihtoja pitkillä sivuilla, kaksi vaihtoa per sivu. Vaihdot menivät hyvin ja Peetu tuntui olevan paremmin kuulolla kuin alkutunnista. Lisäsin sivulle vielä yhden laukanvaihdon ja jatkoin vastalaukassa suuren ympyrän ja taas pitkälle sivulle tekemään vaihtoja. Suunnanmuutoksen tein nelikaarisella kiemurauralla vaihtaen laukan aina pisteissä ja kaarteet mentiin myötälaukassa. Laukkatyöskentelyn sujuessa hyvin siirryin raviin ja annoin Peetun ravailla puolipitkillä ohjilla kaarevia uria.

  kuva  15.01.2010 Peetulla on päällä rankka kouluvalmennusrupeama, mutta tänään sille on suotu rentouttava vapaapäivä. Ori oli viety aamulla takalaitumelle vaikka olin edellisenä päivänä muistuttanut tallityöntekijöitä, että menen Peetun kanssa maastoilemaan ja sen voisi tarhata etuputkeen. No, saisinpahan itsekin hieman liikuntaa kun lähdin oria laitumelta hakemaan. Ilma oli viileä ja Peetu oli minua juottopaikalla vastassa ja antoi tuttuun tapaansa itsensä kiltisti kiinni. Se olisi vielä puuttunut, jos herraa olisi saanut juosta pitkin maita ottamassa kiinni. Harjasin Peetun pikaisesti, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään hyötyä sillä pojan karva oli pienessä lumisateessa kastunut. Heitin sille kamat niskaan ja muutaman viltin päälle mistä ori itse saisi lämmikettä ja itse kiskoin selässä päälimmäisen viltin jalkojeni lämmikkeeksi. Tällä kertaa lähdimme Peetun kanssa maastoilemaan kaksin, mikä ei ole ikinä ollut ongelma tämän rauhallisen hevosen kanssa. Kävelin Peetun kanssa aluksi aika pitkään pelkästään hiekkatietä pitkin. Sitä kautta pääsee hyville mesäpoluille, missä ei kuitenkaan ole hirveästi mäkiä, mutta poluissa on mutkia sitäkin enemmän. Metsässä Peetu sai kulkea puolipitkillä ohjilla ja valita itse polut mitä pitkin lähtee kulkemaan. Samoilimme pusikoissa miltein toista tuntia ennenkuin lähdin etsimään taas reittiä takaisin hiekkatielle ja takaisin talliin. Talliin päästyään harjailin Peetua vielä hetken ja jätin sen sitten karsinaan odottamaan ruokien saapumista. Ruokailun jälkeen se pääsisi vielä hetkeksi aikaa takaisin ulos.

  kuva  29.01.2010 Tarkastelin hieman Peetun jälkeläislistaa. Ori on astunut ainoastaan hyviä ja tarkkaan valittuja tammoja ja ainakin omat kasvattimme ovat lähteneet maailmalle hyvinkin nopeasti vieroituksen jälkeen. Peetu on tasokas ori joka varmasti vaikuttaa ostajien päätökseen haluta juuri se heidän tulevan hevosen isäkseen. Jälkeläiset eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä niittänyt menestystä isänsä tavoin. Monet ovat osallistuneet koulukilpailuihin ja itseasiassa menestyneet siellä aika lailla isänsä tavoin. Ajoittain on ollut hyviä jaksoja jolloin sijoituksia on kertynyt ja ajoittain taas on ollut hiljaisempia kausia jolloin kilpailumenestys on jäänyt laihaksi. Monet hevosista viettävät tällä hetkellä kuitenkin hiljaiseloa, mutta ilokseni olen kuitenkin huomannut näyttelyitä reissatessani, että Peetun jälkeläiset edustavat siellä aktiivisesti. Osa myöskin taistelee ihan kärkisijoista vaikka taso on kova ja jopa Peetun kaltainen hurmuri saattaa välillä jäädä parempien jalkoihin. Toivottavasti jälkeläiset jatkossakin ovat yhtä aktiivisia!.

  kuva  21.06.2010 Peetu sai tallin omissa NJ näyttelyissä 28.04.2010 kolmannen MVA SERTtinsä ja heti inti piukeana lähetin anomuksen orin VIR MVA ch arvonimestä. Championhan poika on ollut jo pitkän aikaa, kun se viimeinen merkittävä SERTti on uupunut. Tänään vihdoin ja viimein, pitkän odotuksen jälkeen sain varmistuksen arvonimestä ja nyt Peetun nimi komeilee palkittujen hevosten listalla. Peetu on myös ensimmäinen kyseisen arvonimen saavuttanut hevonen, mutta toivon mukaan ei kuitenkaan viimeinen. Tein Peetun osalta vähän aikaa sitten päätöksen, että se ei ottaisi enää vastaan tallin ulkopuolisia tammoja. Haluan kuitenkin käyttää oria itse mahdollisimman paljon omilla tammoillani, enkä kuitenkaan toivo, että Peetun nimi lopulta komeilee jokaisen vastaantulevan friisiläisen suvussa. Saa nähdä kauanko tämä päätös pitää, mutta ainakin tällä hetkellä toimintatapa on tämä. Suunnittelin Peetulle kesäkuuksi useammankin astutuksen, mutta tammojen kisakausien sotkiessa varsomisia sekä toisen lainassa olevan tallini orit saavatkin hoitaa pääasiassa kaikki kesäkuun astutukset. Näinollen Peetu viettää kesäkuun pienimuotoisissa valmennusringissä ja olen myös hiukan orin kanssa käynyt vaunujen kanssa ajelemassa. Ehkäpä pojasta vielä kouluratsun sijaan kehkeytyisi kunnon valjakkohevonenkin.

kuva

Valmennukset

  kuva  21.11.2009, avotaivutus ja vasta-avotaivutus, valmentaja: Radical
Ensimmäisenä valmennuspäivänä tarkoitus oli keskittyä myötä- ja vasta-avotaivutuksen ratsastukseen kaikissa askellajeissa ympyrätyöskentelyn avulla. Aloitimme valmennuksen ajallaan verryttelemällä ympyröitä ja loivia teitä käyttäen ravissa ja laukassa, alusta asti keskityit ratsastamaan orin hyvin tuntumalle kuuntelemaan niin pidätteitä kun eteenpäin vieviä apujakin. Löysit Peetun kanssa hyvän työskentelyravitahdin nopeasti ja sait hillittyä suoralla uralla kummasti nopeutuvaa tahtia hyvin pelkällä istunnallasi, ori reagoi myös ohjien pidätteisiin hyvin ja hidasti pyynnöstäsi aina ravista suoraan pysähdykseen asti. Laitoin sinut ratsastamaan alusta asti muutaman metrin uran sisäpuolella jotta ulkoavut saatiin hyvin läpi, jouduit keskittymään erityisesti myös jokaiseen kulmaan saadaksesi asetuksen hyvin läpi. Otitte laukassa ja ravissa runsaasti temmonlisäyksiä ja siirtymisiä, ensimmäisillä kerroilla Peetu lähti laukannostossa viemään mutta tasoittui nopeasti kun siirryit nostamaan laukan huolellisemmin, hyvin valmistellusti ja pelkällä sisäpohkeella.
      Välikäyntien ja verryttelyn jälkeen jäitte oikeassa kierroksessa keskiympyrälle joka ei missään vaiheessa koskenut uraa. Aloitimme harjoituksen etsimällä hyvätahtisen terävän peruskäynnin ja sopivan sisään asetuksen ja ottamalla muutaman siirtymisen raviin ja takaisin käyntiin niin, että asetus pysyi koko ajan samana ja askellus oli molemmissa askellajeissa alusta asti terävää ja energistä. Kun tämä saatiin pyörimään hyvin aloimme edelleen käynnissä ympyrällä hakea loivaa avotaivutusta, avustit ensin sisäpohjetta raipalla saadaksesi Peetun taipumaan kunnolla, muutaman suoristuksen ja uuden yrityksen jälkeen se rupesi pysymään avotaivutuksessa hyvin ja taipumaan siihen rennosti ja hyvin. Veimme harjoituksen jälleen seuraavalle tasolle, mukaan otettiin taas raviin- ja käyntiin siirtymiset, nyt sillä erolla, että pidit yllä asetuksen sijaan avotaivutusta. Ensimmäisillä kerroilla Peetu hakeutui heti pois avotaivutuksesta ja tahti nopeutui turhankin paljon, opit kuitenkin parissa kerrassa ennakoimaan orin reaktion ja sait tilanteen hyvin haltuun, avotaivutuskin pysyi parin yrityksen jälkeen siirtymisten läpi hyvin. Muutimme harjoitusta hiukan. Nyt teit raviavotaivutuksessa ympyrän toiseen päätyyn, jatkoit edelleen avotaivutuksessa pois ympyrältä, kulman jälkeen muutit avotaivutuksen asetukseksi ja nostit laukan. Toiseen päätyyn teit jälleen ympyrän, nyt laukassa ja taas avotaivutusta hakien. Harjoitusta jatkettiin tovi niin, että se saatiin jatkumaan hyvin ja tämän jälkeen muutettiin taas. Seuraava askel oli pitää kaksi ympyrää, toisessa päädyssä tehtiin ravissa ympyrällä normaali avotaivutus, toiselle ruvettiin hakemaan vasta-avotaivutusta edelleen ympyrällä ravissa. Ympyröiden välillä olevat pitkät sivut edettiin hyvässä pyörivässä laukassa josta siirryttiin hyvissä ajoin ennen lyhyttä sivua edeltävää kulmaa hyvään raviin.
      Lopetimme valmennuksen kun viimeinen harjoitus alkoi sujua hyvissä fiiliksissä, loppukäynnit mentiin ottamaan läheisille maastopoluille.

  kuva  22.11.2009, laukanvaihto ja peruutuksesta laukkaan, valmentaja: Radical
Toisena valmennuspäivänä keskityimme laukan ratsastukseen vaihtojen ja nostojen muodossa unohtamatta myöskään viimekerralla tutuksi tullutta avotaivutusta. Aloitimme valmennuksen kuten edellisenäkin päivänä, verryttelit vapaasti kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin ottamalla runsaasti siirtymisiä, temmonmuutoksia ja suuria teitä, ratsastamalla kulmat huolellisesti ja urat pari metriä sisäpuolella. Sait Peetun hyvin tuntumalle alusta alkaen ja osasit jo ennakoida sen yrittävän lähteä viemään laukannostoissa ja suoralla uralla, käytit rohkeasti myös raippaa kun pysähdyksistä lähteminen oli tahmeaa tai käynti tuppasi junnaamaan paikallaan. Ori tarjoutui hyvin peräänantoon ja muotoon jo lämmittelyjen lopuksi joten saimme hyvät lähtökohdat vaikeamman kouluratsastuksen kimppuun lähtemiseen.
      Aloitimme harjoitukset kertaamalla viimeksi tutuksi tulleen avotaivutuksen, jäitte keskiympyrälle ja haitte ensin hyvän keskikäynnin ja asetuksen joka säilyi siirtymisten aikana. Asetus vaihdettiin pian avotaivutukseksi ja Peetu toimikin hyvin kunhan ensin malttoi olla heittämättä takaosaansa ulos uralta ja siirtymättä näin pohkeenväistöön, samaan vauhtiin otimme vielä samansuuntaisen avotaivutuksen toiseen suuntaan (jolloin se luonnollisesti oli vasta-avotaivutus). Muutimme harjoitusta hyvin nopeasti sen sujuessa ongelmitta, ensin vaihdoit myötäavon vasta-avoon "lennossa" eli ilman eri suunnanvaihtoa molemmissa laukoissa molempiin kierroksiin. Avotaivutus lievennettiin pian hyvään asetukseen ja mukaan alettiin ottaa laukannostoja, ensin vain vaihdoit asetuksen laukassa puolelta toiselle, tämän sujuessa aloit ratsastaa mukaan laukanvaihtoja, ensin vain yhden askeleessa. Ensimmäisellä kerralla Peetu ei oikein tajunnut harjoituksen ideaa, korjasit apujasi selvemmäksi ja pyrit valmistelemaan liikettä taas paremmin, parin yrityksen jälkeen vaihdot sujuivatkin kuin tanssi vaan. Peetu alkoi pikkuhiljaa kuumua turhankin kanssa ja jouduit tekemään paljon töitä sen kasassa pitämiseksi. Otimme pienen tauon jonka aikana ori pääsi hetkeksi ravailemaan rennommin ja kävelemään.
      Jätimme laukanvaihdot ja siirryimme nyt laukannostoihin. Ensin otit nostoja suoralta uralta, ensin ravista, sitten käynnistä ja lopulta suoraan pysähdyksestä, pyrimme noston sulavuuteen ja siihen, että laukka olisi heti terävää ja hyvin pyörivää. Pysähdykseen siirtyminen tahkosi ensin pahastikkin, ja automaattisesti myös laukannosto meni sähläykseksi kun ori ei malttanut seistä tarpeeksi kauan paikallaan, opit kuitenkin nopeasti reagoimaan ajoissa ja saimme siirtymiset sujumaan pysähdyksestä siinä samassa kun pysähdyksenkin onnistumaan. Seuraava askel oli laukan nostaminen suoraan pysähdyksestä. Aloitit ratsastamalla parin askeleen hyvän peruutuksen ja siitä suoraan raviin, kun tämä saatiin sujumaan ongelmitta muutettiin raviinsiirtyminen laukannostoksi. Peetu tajusi tämän harjoituksen hyvin nopeasti ja oli heti rynnimässä eteenpäin kun yhtään myötäsit ohjilla, jälleen kerran homma alkoi sujua kun sait orin kuunteleman pidätteitä. Otitte loppuun vielä rentoa ravia molempiin suuntiin ja siirryitte lopulta kävelemään pitkin ohjin

  kuva  03.11.2009, valmentaja: shi
Tulin tallille sovittuun aikaan, ja kun kaarsin pihaan, huomasin että siellä jännittynyt Yersinio ja rauhallinen Berend odottivatkin. Tervehdin heitä iloisesti ja sanoin, että siirrymme maneesiin. Maneesissa autoin Yersinion selkään, ja kiristimme satulavyön. - Lähtekää alkukäyntejä Kailotin lähes tyhjälle maneesille. Berend lähti löntystämään kuin etana siirappiin joutuneena, joten käskin taas: - Vähän vauhtia siihen kävelyyn, tänne ei tultu nukkumaan! Ratsastaja antoi pohjetta, ja Berend totteli vasta hetken päästä. Sen mielestä oli tylsää kiertää samaa vanhaa uraa. Annoin ratsukon mennä hetken aikaa pitkillä ohjilla uraa, kunnes käskin ottaa ohjat ja siirtyä raviin. Kokosin pari puomia, ja käskin mennä ne ravissa. Hienostihan ne menivät. Laitoin tötsiä ympäri kenttää. Menimme tätä alkuharjoitusta noin kymmenen minuuttia, jonka aikana tuli tehtyä mm. pysähdyksiä, voltteja, pohkeenväistöjä ja peruutuksia. Sitten käskin ottaa kunnolla ohjat käsiin, jotta pystyisi hallita hevosen hyvin. Annoin heille merkin laukkaan. - Laukatkaa pitkät pätkät, ravissa lyhyet! Katselin hienoa, mutta vielä hiukan tahmeaa laukkaa. Keräsin tötsät pois kentältä ja tokaisin: - Lisää vauhtia, laukatkaa vielä pari kierrosta! Ratsukko laukkasi hillitysti pari kierrosta, ja silloin vasta ori alkoi lämmetä. - Laukanvaihto neljä kertaa! Laukanvaihto tapahtui kyllä hienosti, mutta pieniä vaikeuksia siinäkin oli. Siinä välissä otimme peruutuksen, jonka jälkeen siirtymiset piaffesta passageen. - Ihan hyvä, hevosella on vain vähän hitaat refleksit Totesin. Käskin tehdä täyden piruetin, ja sekin onnistui hienosti ja jopa nopeilla reflekseillä. Kun olimme tehneet ahkeraa kouluharjoittelua noin tunnin, ilmoitin että valmennus alkaa olla lopuillaan. Käskin ratsukkoa maastoon tai jonnekin, mistä hevonen tykkää. Ratsukko katosi maastoon loppukäyntejä tekemään. Valmentajan kommentti: Ihan hyvin meni, ainoa huono puoli on, että Berend tottelee vähän myöhään. Laukanvaihdot, piruetit ja muut sujuivat tosi hienosti ja hevosen laiskuudesta huolimatta pidin sen hillitystä asenteesta.

  kuva  28.02.2010, valmentaja Jenna
Peetun kanssa olin alkuun aivan hukassa, sillä oriin ulkoisesta olemuksesta poiketen tahti oli olematon. Yersinio oli kerennyt käppäillä orin kanssa kentällä jo hyvän tovin voltteja ja tempon muutoksia tehden. Muutos tosin oli melko olematon. Ravi oli hyvin tahmeaa ja jäykän oloista, joten pistin teidät tekemään serpentiiniä erikokoisilla kaarilla kunnes oriin tuli oikeasti eloa. Tämän jälkeen saitte tehdä muutaman laukannoston ja laukata pitkät sivut, lyhyet sivut ravissa. Kunhan laukka saatiin rullaamaan, alkoi varsinainen treeni. Teetin teillä paljon siirtymisiä sekalaisesti aina pysähdyksestä laukannostoihin ja päinvastoin. Peetun kanssa alkuun siirtyminen nopeampaan askellajiin tuotti hankaluuksia, mutta pikkuhiljaa nekin paranivat. Useiden toistojen jälkeen annoin teille hengähdystauon, jonka aikana laittelin törppöjä toiselle pitkälle sivulle. Hengähdyksen jälkeen jouduit pujottelemaan törpöt kaikissa askellajeissa kertaalleen ja sen jälkeen joka toisen kaarteen käynnissä ja joka toisen ravissa. Peetu reagoi apuihin jo melkoisen nopeasti alkutuntiin verrattuna ja aloin uskomaan, että oriista on oikeasti ainesta kouluhevoseksi. Nyt kun Peetu oli saatu vastaanottavaiseksi, loppu tunnista hiottiin vielä pohkeenväistöjä. Käynnissä väistöt olivat hyviä ja ori astui hyvin ristiin pyrkien silti eteen. Pohje meni oriille hyvin läpi kumpaankin suuntaan väistettäessä. Ravissa ensialkuun ristiin astuminen oli haparoivaa, mutta toistojen jälkeen sekin luonnistui. Tosin, raviväistöt eivät olleet aivan yhtä näyttäviä kuin käyntiväistöt. Lopuksi sait jäähdytellä Peetun itsenäisesti. Peetu on ratsastaessa haastava hevonen, sillä varsinainen eteenpäin pyrkimys taitaa oriille olla täysin mysteerinen asia. Kunhan herran saa hereille alkaa harjoituksistakin saamaan jotain irti.

  kuva  23.06.2010, valmentaja: EV.
Alussa Peetu oli hiukan jäykkä joten pistin ratsukon tekemään paljon taivutuksia käynnissä ja ravissa, etenkin avoja ja sulkuja sekä kolmikarista kiemurauraa. Peetu oli hiukan jäykkä ja tahmea alkutunnista mutta useiden taivutusten jälkeen Peetukin piristyi ja hevosesta tuli erittäin eteenpäinpyrkivä ja se liikkui ryhdikkäästi. Tunnin tarkoituksena oli harjoitella koottua käyntiä ja ravia. Aloitimme kootusta käynnistä, aluksi Peetu pysähteli ja oli vähän vaikea, lopulta Peetukin tajusi idean ja koottu käyntikin sujui jo suht mallikkaasti ehkäpä vähän hitaasti, mutta muuten hyvin. Sen jälkeen oli kootun ravin vuoro jossa Peetu onnistui varsin hyvin, ravi oli todella koottua mutta silti eteenpäinpyrkivää. Hyvän suorituksen päätteeksi teimme helpompia asioita jotka Peetu osasi jo erinomaisesti, pohkeenväistöä ravissa, jyrkästi sekä loivia väistöjä, ja ne onnistuivat varsin mallikkaasti. Lopuksi otimme vielä laukkaa pääty-ympyröillä ja lopputunnista Peetu liikkui todella nätissä peräänannossa ja oli muutenkin todella reipas.

  kuva  25.06.2010, valmentaja: Mikla
Peetu lönkötteli laiskasti kun yersinio yritti saada sitä liikkeelle. Aluksi suurin tehtävä oli saada ori kunnolla liikkeelle. Siihen meni jonkin aikaa, mutta pikku hiljaa se alkoi ravata reippaammin. Se oli kuitenkin tosi jäykkä. Hyvän alkuverryttelyn jälkeen alkoi jäykkyyskin orista kaikota kun se vertyi kunnolla. Vaikka Peetu onkin hyvin osaava kouluhevonen tänään keskityimme vain perus asioihin aloittaen jäykkyyden pois saannista. Pyysin ratsastajaa tekemään paljon ympyröitä ja kaarroksia ja taivuttamaan Peetua molempiin kierroksiin ja lopulta se kulki muodossa, eikä ollut enää jäykkä. Seuraavaksi halusin nähdä kuinka Peetu tekee väistöt, sulut ja avot. Ne sujuivat kuin lastenleikki. Hetken kävely jälkeen treenasimme kontrollia siirtymällä kootusta ravista normaaliin ja siitä lisättyyn raviin tai kootusta laukasta normaaliin ja siitä lisättyyn laukkaan. Lisätystä ravista tai laukasta kokoamiset sujuivat hyvin, koska Peetu kuunteli tosi hyvin ratsastajan pidätteitä. Samaten myös vauhdin lisääminen onnistu hienosti. Vaikka pitikin pysyä perusaisoissa lopuksi halusin vielä nähdä kuinka Peetu tekee sarjalaukanvaihdot. No nekin sujuivat hienosti luukuun ottamatta ensimäistä kertaa jolloin Peetu jäi jalan taakse eikä vaihtanut kun pyydettiin.

  kuva  01.07.2010, valmentaja: blowie
Kylläpä on komea ori! Aikoisimme työstää tänään laukanvaihtoja. Peetun kanssa pidimme kuitenkin aluksi pitkät alkulämmittelyt, ettei jalkoihin tulisi nestettä. Kieltämättä ori näytti varsin jäykältä lämmitellessä. Pyysin ratsastajaa tekemään avoja, sulkuja ja väistöjä, jotta Peetu saataisiin notkistumaan paremmin. Ori tuntui kulkevan hyvin avuilla, joskin eteenpäinpyrkimys oli ajoittain hakusessa. Väistöt sujuivat leikiten, eikä avoissa ja suluissakaan ongelmia tullut. Peetu alkoi jo hakeutua muotoon samalla kun eteenpäinpyrkimys parani. Hyvä, sillä siten päästäisiin nopeammin päivän aiheeseen. Laukanvaihdot eivät olisi Peetulle mikään uusi juttu, mutta harjoitushan tekee tunnetusti mestarin - ja siihenhän tässä pyritään. Otimme aluksi kaksi laukanvaihtoa per pitkä sivu. Peetua sai vähän kannustaa, ettei laukka muuttuisi tahmeaksi. Itse vaihdot sujuivat kuitenkin tyylillä. Ohjeistin ratsastajaa kääntämään Peetun lyhyen sivun keskeltä toisen lyhyen sivun keskelle ja tekemään useamman vaihdon putkeen. Sitä ennen pyysin ratsastajaa ratsastamaan Peetua eteenpäin oikein kunnolla, jotta saataisiin enemmän tempoa mukaan. Ori tuntuikin piristyvän ja saavan uudelleen takajalkoja alleen. Laukanvaihdotkin sujuivat näin oikein mukavasti. Neljä laukanvaihtoa putkeen oli jo hyvä suoritus, mutta pyysin ratsastajaa yrittämään vielä viittä. Peetu nimittäin näytti nyt innokkaalta työskentelemään ja olin varma, että sillä energialla saavutettaisiin vielä tuloksia. Viisi laukanvaihtoa menikin putkeen onnistuneesti ja Peetu sai levähtää hetken käynnissä. Koska vaihdot sujuivat jo oikein hyvin, käskin ratsastajaa tekemään sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa. Peetun alkutunnin vetelyydestä ei ollut enää tietoakaan ja ori vaikutti paljon ikäistään notkeammalta. Tunti päätettiin perusteellisiin loppuraveihin ja -käynteihin.

  kuva  04.07.2010, valmentaja: Juli
Aloitimme alkulämmittelyt hieman etukäteen aikataulusta, sillä Peetu kuulemma tarvitsee hieman pidemmät lämmittelyt aluksi. Pyysin teitä jo heti alussa aloittamaan asettelun ja taivuttelun, jotta saisimme sitten Peetun kunnolla hommiin ja liikkumaan koko hevosenkropallaan kunnolla. Peetu oli hieman kankean ja tahmean oloinen, mutta kun aloit kunnolla taivuttelemaan ja samalla käskit oria eteenpäin tomerasti ja päättäväisesti, se kuitenkin liikkui ja taipui ihan kivasti hetken kuluttua. Vaati kuitenkin jatkuvasti työtä, jotta sai orin liikkumaan ja jatkamaan työtään kunnolla eteenpäin. Tänään otimmekin haasteeksi lisätyn käynnin ja ravin, sekä sitten päinvastaisesti kootut askellajit. Kun käynnissä askelta alettiin lisäämään, Peetu vaikutti aluksi hieman yhteistyökyvyttömältä. Se ei jaksanut juurikaan hetkauttaa päätään pohjeavuille, mutta sen sijaan painoavuilla näytti olevan suuri merkitys orin työskentelyyn. Kului jonkin aikaa, kun Peetu jo menikin kauniisti lisättyä käyntiä. Sama asia toistui myös ravissa, mutta kunhan ori sitten vihdoin saatiin tekemään mitä pyydetään, se näytti todella upealta pitkin ja liidokkain askeliensa kanssa. Askelten kokoaminen olikin sitten milteinpä helpompaa, joskin tempo tahtoi pudota hieman turhankin helposti. Ravista Peetu yritti monet kerrat ottaa käynnille, mutta kunnon painoavuilla jälleen Peetu ymmärsi mitä haetaan takaa. Koottu laukka näytti Peetulla todella upealta ja ori oli hyvin tasapainoinen. Harjoittelimme vielä loppuun hieman väistöjä, mitkä onnistuivat ilman mitään ongelmia, olittehan te jo aika hyvin lämmitelleetkin. Lopuksi kävelitte vielä kunnon loppukäynnit pitkin ohjin.

  kuva  kouluvalmennus, valmentaja: nuppis
Ensimmäinen friisiläisoriini valmennettavana. Ajattelin oriin olevan tammoja helpompi ja kivempi valmennettava, mutta Peetun lähtiessä työskentelemään näin sen hieman laiskan asenteen. Upeat askeleet laahustaessakin, ei intoa tehdä niitä. Kouluratsuna toimiva peetu saikin pari puomia seurakseen. Ja kyllä, tämä oli silti kouluvalmennus. Puomien avulla sain Peetun keskittymään jalkoihinsa ja nostamaan niitä korkeammalle, ensimmäisellä kerralla ratsukko meinasi mennä nurin. Kun jalat alkoivat nousemaan ja ori hieman innostumaan, pyysin sitä tekemään etuosakäännöksestä koottuun raviin, josta kootussa ravissa puomien yli. Peetu kokosi itsensä hyvin, vaikkakaan tahti ei ollut hirveän nopeaa, mutta upea näky silti. Koottu ravi puomien yli olikin hieman helpommin sanottu kuin tehty, orin askeleet sekosivat täysin ja se hyppäsikin kesken kaiken pois. Pyysin kuitenkin orin tekemään sen uudestaan, nyt paremmalla menestyksellä, ja puomit ylittyivätkin erittäin nätisti. Nyt ori oli jo innoissaan, se oli selvästi tervettä vaihtelua. Pistin puomit voltiksi, ja lisäsin siitä muutaman puomin ikäänkuin kahdeksikoksi. Selvästi kuumentunut orii ei meinannut pysyä paikoillaan, aivan eri hevonen kuin kentälle tullessaan. Pyysin taas kootussa ravissa pääty-ympyrällä olevien puomien yli. Ori menikin hienosti, mutta hieman asetus lopahti. Uudestaan, nyt kunnolla asettaen. Innostuneen Peetun kanssa näinkin yksinkertaisen tehtävän tekeminen oli varmasti vaikeaa, milloin yritti nostaa laukkaa ja milloin tipahtaa käyntiin. Peetu oli herkkä suustaan ,joten kaikki tämä tehtiin lähinnä istunnalla. Pyysin nostamaan laukan, ja että sama tehtävä tehtäisiin tässä askellajissa. Peetu ei heti käsittänyt, että puomien yli voi laukata, vaan hyppäsi jokaisen yli. Annoin uuden käskyn laukata joka toisen puomin yli, ja ravata joka toisen. Nyt Peetun sai taas keskittymään ja asettumaan oikein. Otin puomit pois ja pyysin Peetua ja Yersiniota tekemään laukanvaihtoja ja keskeltä kenttää tämän jälkeen pohkeenväistöä keskiravissa. Kaikki sujuikin hyvin, Peetu teki työtä käskettyä. Sen raviin oli tullut uutta puhtia ja se keskittyikin askeleihinsa. Olin erittäin tyytyväinen oriin, vaikkemme tehnytkään mitään erikoista. Ori sai oman innokkuutensa takaisin, ja herkästä suustaan huolimatta se meni kuin kuka tahansa muukin.

  kuva  Kouluvalmennus tasolla Int. II, valmentajana Ireth
Peetu odotteli nätisti, kun kiipesit selkään ja malttoi seistä koko sen ajan, kun säädit jalustimia ja kiristit vyötä. Käsky lähteä kävelemään ei aluksi tuottanut mitään tulosta, sillä Peetu näytti nukahtaneen paikalleen. Toisella käskyllä se lähtikin jo eteenpäin, joskin varsin lyhyillä askelilla ja hyvin verkkaisesti. Lisäksi ori oli hieman vino oikealle, joten jo alkukäyntien aikana sait tehdä paljon voltteja, jotta se vertyisi kunnolla. Kun ori vaikutti vertyneeltä, pääsimme aloittamaan varsinaisen tehtävän, joka oli tällä kertaa laukanvaihdot joka toisella askeleella. Aloitimme ravityöskentelyllä ja siirtymisillä, jotta saisimme ravin tahdin paranemaan ja jotta tempo olisi sopiva. Ensimmäiset kierrokset Peetu ravasi hyvin pientä ravia hyvin matalin liikkein, joten käskin sinua pyytämään oria ihan kunnolla eteen. Kun se oli noin kierroksen ravannut reippaammin sait aloittaa tehtävän: kolme askelta käyntiä, kymmenen askelta ravia, pysähdys ja sama uudelleen. Ori käveli aika tahdittomasti ja ravisiirtyminen tuli myöhässä, mikä vaikeutti pysähdyksen valmistelua, joten sait huomauttaa ratsuasi parikin kertaa vähän isommilla avuilla. Kun orilta viimeinkin löytyi edes hiukan ravia muistuttava askellaji onnistui tehtäväkin paljon paremmin, kun pystyit valmistelemaan pysähdykset ja raviin siirtymiset, etkä vain käskenyt sitä eteen niin paljon kuin pystyit. Kun ori oli selvästi paremmassa vireystilassa ja työskenteli kunnolla myös takaosallaan, pyysin sinua nostamaan laukan ja laukkaamaan pari pääty-ympyrää, joita piti sitten lähteä pienentämään spiraalina aina vain pienemmiksi, kunnes ori lähes laukkaa paikallaan, ikään kuin laukkapiruetti. Aluksi ori otti raville heti, kun pyysit sitä pienentämään ympyrää, mutta päättäväisesti nostit aina uuden laukan ja jatkoit tehtävää, kunnes se onnistui erittäin hyvin ja oli silmin nähtävissä, miten orin takaosa aktivoitui ja se alkoi työskennellä toden teolla. Tällaiseen suoritukseen oli hyvä päättää kyseinen tehtävä ja jatkaa eteenpäin pienen kävelytauon jälkeen. Varsinainen tehtävä oli siis laukanvaihdot joka toisessa askeleessa. Tulit reippaassa ravissa pitkän sivun, kulmassa nostit laukan ja käänsit orit lyhyen sivun keskeltä oikeassa laukassa. Tarkoitus oli vaihtaa laukka ensin vasemmaksi muutaman askeleen ajaksi ja jälleen oikeaksi, jotta saisitte pienen tuntuman laukanvaihtoihin. Ensimmäisistä avuista Peetu vain lisäsi vauhtia, mutta toisella kerralla se vaihtoi laukan sujuvasti. Neljän askeleen jälkeen vaihdoit sen jälleen oikeaksi ja kääntyessäsi takaisin uralle siirsit orin raviin. Seuraavalla kerralla pitikin laukka vaihtaa kolme kertaa, eli ensin oikeasta vasemmaksi, sitten oikeaksi ja jälleen vasemmaksi ja kääntyä eri suuntaan kuin viimeksi. Peetu olikin valppaana ja teki todella näyttävät vaihdot, mutta samalla kadotti laukan tahdin ja kiihdytti vauhtia, koska annoit sen verran isot avut. Sujui kuitenkin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, joten seuraavan kerran saitkin vaihtaa joka toisella askeleella ja kääntyä taas eri suuntaan tehtävän jälkeen. Ratsusi toimi todella hyvin, kun tällä kertaa annoit vähän vähemmän pohkeita. Vaihdot olivat todella näyttävät ja tahti pysyi hyvänä ja tempo koko tien ajan samana. Todella onnistunut tehtävä! Päätimme lopettaa varsinaisen tehtävän tuohon suoritukseen ja pääsit tekemään loppuverryttelyjä, jotka olivatkin hyvin tärkeitä, jotta ori ei vallan jumiutuisi. Ori on selvästi hyvin koulutettu ja osaava, mutta myös kovin hidas reagoimaan apuihin ja se yrittikin luistaa työnteosta minkä ehti. Kotona kannattaa kiinnittää huomiota apuihin vastaamiseen ja pitkiin sekä vaihteleviin alku- ja loppuverryttelyihin. Alkuverryttely hitaassa ja rauhallisessa laukassa voisi sopia orille paremmin kuin raviverryttely, sillä ravi oli selvästi sen vaikein askellaji, eikä se käyttänyt selkäänsä siinä kunnolla. Teitä oli kuitenkin ilo valmentaa, koska otit kaikki ohjeet vastaan erittäin hyvin.


tekstit & kuvat: © yersinio, ellei toisin mainita
otsikon kuvat © Excalibur, Stal Okkema
hevoset kuvat: Legacy Friesians
virtuaalihevonen