kuva

Dur Tumort

kuollut vanhuuteen lokakuussa 2013

kuva
  • Dur Tumort VH04-040-4007
  • friisiläinen, ori
  • s. 25.11.2007, 3-vuotias 24.12.20007
  • 6-vuotias 24.01.20008
  • 165cm, musta
  • ko: Grand Prix, va: vaativa
  • koulu -ja valjakkopainotteinen
  • maahantuoja: yersinio
  • omistaja, kotitalli: yersinio, VRL-06303, Duren


VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 29.11.2010
Kantakirjattu hevosorien kantakirjaan II-palkinnolle, 76p.
Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 111p.
Palkittu VVJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 108,4p.

kuva      kuva      kuva

kuva

Olin kolmevuotias pojankloppi kun saavuin kasvattajaltani Suomeen. Jouduin asumaan hetken aikaa hevosvälittäjän luona, ennen kuin saavuin nykyiseen kotiini Durenin friisiläissiittolaan. Nuorempana olin kuulema sen verran ruman näköinen otus, että tallin omistaja yersinio oli meinannut jättää minut ostamatta. Silloin talliin saapuessani ajattelinkin, että minne takakylän peräpitäjään olen oikein saapunut ja toivoin, että olisin jäänyt välittäjälle myyntiin etsimään hieman tasokkaampaa kotia. Pikkuhiljaa tästä nykyisestäkin kodista on rakentunut ihan edustuskelpoinen paikka ja nykyään en vaihtaisi kotiani mistään hinnasta. Toisaalta ihmekös tuo tässä vaiheessa? Olen nyt jo hyvään ikään ehtinyt ori. Kilpailu-uran huippu on suurimmaksi osaksi takanapäin ja nyt voin vain keskittyä tammojen viihdyttämiseen.

Nuorena erosin hyvin paljon ikätovereistani. En ollut täynnä miehisyyden vaatimaa uhmaa ja kovistelua vaan lähinnä olin tasaisen tappava hyväkäytöksinen nuori orinalku. Ehkä tästä johtuen ihmiset ovat aina tykänneet puuhastella kanssani? Huomasin kuitenkin jo heti ihmisten kanssa touhutessa, että asioista pääsee paljon helpommalla kun heti alkuun tekee niinkuin pyydetään. Omaksi onnekseni olen aina ollut osaavien ihmisten käsissä jotka ovat osanneet heti kertoa minulle milloin toimin oikein ja milloin väärin niin oppiminenkin on olut nopeaa.

Minut koulutettiin Grand Prix tasolle asti ja olen saanut paljon kehuja liikkeistäni. Kilpailinkin GP tasolla pitkään, mutta oli luokat minulle huomattavasti hankalampia kuin suurille pitkäsäärisille puoliverisille. Parhaiten yleensä pärjäsinkin friisiläisten omissa rotukohtaisissa kisoissa. Kisaajia minulla on ollut muutama ja heidän mukaansa olen miellyttävä ja herkkä hevonen ratsastaa ja toimin kuin ajatus. Näistä kommenteista olen ehdottomasti samaa mieltä. Keskityn aina sataprosenttisesti työhöni eikä mikään tai kukaan pysty minua häiritsemään. Koulu-uran ohella, tai enemmänkin sen päätyttyä, jatkoin kilpailemista myös valjakkoajon parissa. Se touhu on koulukisoihin verrattuna huomattavasti rennompaa ja tunnelma on aina rempseä ja leppoinen. Kilpailuja on huomattavasti vähemmän ja sopiikin paremmin tämänikäiselle kehää kiertäneelle hevoselle paremmin kuin ainaiset kilpailureissut viikosta toiseen.


kuva

Sukutaulut & jälkeläiset

   Middag
  fri, m, 165cm
 Lekker
fri, m, 166cm
 Spaanplaat
fri, m, 161cm
 Jaargeld
fri, m, 164cm
 Afwachten
fri, m, 169cm
 Geschiktheid
fri, m, 165cm
 Geschil
fri, m, 168cm
   Bloed
  fri, m, 160cm
 Misdadigheid
fri, m, 161cm
 Bloedarmoede
fri, m, 162cm
 Ambachtsman
fri, m, 165cm
 Afwerken
fri, m, 164cm
 Afwennen
fri, m, 160cm
 Jaargetijde
fri, m, 160cm

kuva

ori  Duren Joe emä: Yersinio' s Igora
ori  Duren Hubert emä: Dur Ver
ori  Duren Tumult emä: Dur Aanmanen
ori  Duren Traian emä: Selena L
ori  Duren Melkir emä: DOF Woopke
ori  Khosrau v.d. Duren ch., KTK-III, KRJ-I, YLA3 emä: Dur Jagen
ori  Turerth v.d. Duren KTK-III emä: Klazina I
ori  Tjaard VIR MVA ch., KTK-I, KRJ-I, VVJ-I emä: Prada van de Kjeld
ori  Mortjaar v.d. Duren emä: Ynskje
tamma  Duren Cecilia KRJ-I, VVJ-II emä: Dur Veroek
tamma  Farewell Anneliese emä: Nattig
tamma  Duren Idilia emä: Unieke van de Kjeld
tamma  Never Give Up Molly! RIE emä: Blended Emberglow
tamma  Kings Calinka KRJ 4 emä: Scheutag
tamma  Mieke v.d. Duren emä: Prada van de Kjeld
tamma  CHR Marquilla Daria emä: Theodora van Tollan
tamma  Janta v.d. Duren KTK-II, KRJ-I emä: Dur Jagen
tamma  Esther v.d. Duren emä: Zierda fan Nytskart
tamma  Tryntje v.d. Duren emä: Wiepkje

Isä -ja emä

Isä Middag on Saksassa syntynyt, fiksu ja huumorilla höystetty friisiläisherra. Se kasvoi suuren siittolan tiluksilla ja kolmivuotiaaksi asti eli pihatossa ikätovereiden kanssa hyvin pienellä kosketuksella ihmisiin. Kun ori vihdoin otettiin koulutukseen se oli täynnä nuoren hevosen kapinaa ja taistelutahtoa. Middagin koulutus oli ammattilaisellekin suuri haaste, mutta siinä oli liikettä ja keveyttä mikä riitti motivoimaan ratsuttajaa viemään hevosta eteenpäin. Siitä tuli ihan kelpo kouluratsu ja se taittui myös valjakkoon. Hirveästi Middagia ei lopulta näkynyt kilpailuissa vaan harvinaisen, katoavan sukunsa johdosta, se oli astutuskäytössä.

Emä Bloed on saksalaissyntyinen kipakka tamma jolla on päivä toisensa jälkeen vain ilkeämpi mieli. Tämä pahansuopa tamma ei siedä minkäänlaista hälinää, ihmismäärää taikka muita hevosia ympärillään. Ainoastaan oma varsa on sallittu lähettyvillä ilman, että tamma osoittaisi mieltään. Bloedin varsat ovat olleet kuitenkin erittäin suosittuja ja kysyttyjä sillä ne ovat omanneet hyvän rakenteen ja friisiläishevosen rotutyypin. Ne ovat olleet myös erittäin monikäyttöisiä ja toimineet niin harraste -kuin kilpahevosinakin. Tammaa ei kuitenkaan luonteensa vuoksi käytetty oreille jotka olivat luonteeltaan hankalia tai joidenka suvussa oli tiedossa hankalaluonteisia hevosia. Kuitenkin, vaikka oriit on valittu tamman kanssa tarkkaan niin useat Bloedin jälkeläiset ovat olleet pääasiassa ammattilaisten tai erittäin kokeneiden hevosihmisten hevosia.

Isovanhemmat

Isänisä Lekker oli todella pramean näköinen friisiläinen. Sille kasvoi pitkät ja tuuheat jouhet ja se kulki aina pää korkealla ylvään näköisesti. Ori kilpaili kymmenvuotiaaksi asti kouluratsastuksessa, mutta kymmenvuotiaana se loukkasi jalkansa kuljetuksen yhteydessä eikä enää sen jälkeen kestänyt kovaa rasitusta. Tämän jälkeen Lekker astui kaksi kautta keräten molempina vuosina eniten tammoja Hollannissa. Oriin tiinehtyvyysluvut olivat kuitenkin erittäin heikot ja lisääntymiskyvytön ja rikkinäinen ori nähtiin lähinnä menoeränä ja se päästettiin hevosten taivaaseen 13-vuotiaana.

Isänemä Afwachten syntyi Saksalaisen perheen omistuksessa. He kasvattivat pääasiassa koulusukuisia puoliverisiä, mutta harrastivat myös pienimuotoisesti friisiläisten kasvatusta. Afwachten oli heidän ensimmäinen oma kasvatti jonka emä sekä isä olivat heidän omaa tuotantoaan. Näin ollen Afwachten jäi tallille siitostammaksi ja sai yhteensä seitsemän jälkeläistä. Luonteeltaan tamma oli rauhallinen ja ihmisrakas. Se oli laitumella aina tervehtimässä juoma-astioiden täyttäjiä ja kulki heidän mukanaan aina astialta astialle.

Emänisä Misdadigheid syntyi Hollannissa kolmen hevosen talliin. Aluksi se oli tarkoitus ruunata sen haastavan käytöksen takia ja myöskin sen takia, että ori asui tallissa missä asui vain tammoja. Ruunaaminen olisi siis helpottanut tallin elämää huomattavasti. Midasta kuitenkin tehtiin yllättäen ostotarjous vaikka se ei ollut myytävänä. Se myytiin oriasemalle missä oli kahdeksan muuta oria ja jonne tuotiin tammoja siemennettäväksi. Oriin uusi omistaja oli nähnyt oriista videon ja pitänyt sen liikkeistä. Oritestissä se saikin liikepisteistä arvosanan yhdeksän. Ori sopi todella hyvin matalajalkaisille tammoille ja se jätti jälkeensä useita näyttelyissä palkittuja varsoja.

Emänemä Afwerken edusti upeaa friisiläistä jalostustyötä. Tamma oli kaunis, hyvätyyppinen, miellyttävä luonteeltaan ja tasainen ratsastaa. Oikea unelmahevonen. Yllättävää kyllä, sen varsoista tuli käytökseltään täysin tamman vastakohtia ja lopulta se ei saanut kuin kolme varsaa. Varsat Afwerken sai nuorena joten 8-vuotiaana sitä ruvettiin viemään koulutuksessa eteenpäin. Tamma kilpaili valjakossa ja menestyi niin hyvin, että osallistui friisiläishevosten mestaruuskisoihin kahtena vuotena. Mestaruustitteliä kilpailuista ei saavutettu, mutta jo se, että tamma oli kerännyt riittävän korkean tuloksen päästäkseen kisoihin oli hieno saavutus.

Isoisovanhemmat

Isänisänisä Spaanplaat oli komea vanhaa barokkilaista tyyppiä edustava ori. Se jätti yhteensä 120 jälkeläistä ympäri Eurooppaa ja oli kahtena vuotena peräkkäin suosituin Stamboekori.
Isänisänemä Jaargeld oli jalo isoliikkeinen tamma joka oli siitostammana johtuen erittäin kuuluisasta suvustaan. Tamma jätti yhteensä yhdeksän jälkeläistä.
Isänemänisä Geschiktheid oli hienoliikkeinen jalostusori joka jätti jälkeläisilleen upeaa tyyppiä ja hyvää työmoraalia. Oriin jälkeläiset ovat kilpailleet menestyksekkäästi kouluratsastuskilpailuissa Isänemänemä Geschil oli suurikokoinen kiltti tamma. Tamman varsat ovat olleet kookkaita ja aavistuksen kolhon näköisiä, mutta kuitenkin hyväluontoisia


Emänisänisä Bloedarmoede kilpaili valjakkoajossa menestyksekkäästi. Luonteeltaan ori oli räväkkä ja vauhdikas joka reagoi nopeasti apuihin.
Emänisänemä Ambachtsman varsoi ennen ratsunuraa kaksi varsaa. Sen jälkeen tamma kilpaili vaativia koululuokkia miltein kahdenkymmenen vuoden ikään asti.
Emänemänisä Afwennen edusti aikakautensa uutta tyyppiä friisiläisitä ollen kevytrakenteinen. Sitä käytettiin paljon keventämään raskasrakenteisempien tammojen jälkeläisiä.
Emänemänemä Jaargetijde oli iso ja kauniin näköinen tamma joka jätti jälkeläisilleen hyvää tyyppiä.



kuva           kuva           kuva

kuva

Kilpailut

Kantakirjalausunto 15.12.2010
17-19-21-19 = 76p. = KTK-II
- hyvät leimat, hieman poikamainen (nuoren oloinen)
- iso pää, erinomainen runko, pystyt vuohiset, ryhdikäs

KRJ:n laatuarvostelu 15.04.2013
25 (8+9+8) - 46 - 17 - 15 - 8 = 111 p. KRJ-I
Rakenne: 25p.
Kilpailutulokset: 46p.
Vanhempien kilpailutulokset: 17p.
Jälkeläiset kilpailutulokset 15p.
Lisäpisteet: 8p.

KRJ:n alaiset kilpailut
15.01.2011, KRJ CUP, Grand Prix Special, 9/161
30.11.2011, KRJ CUP, Intermediate I, 6/158
27.02.2012, KRJ CUP, Intermediate I, 6/76
31.05.2012, KRJ CUP, Intermediate I 2002, 4/74
30.10.2012, KRJ CUP, Grand Prix Special, 5/131
30.12.2012, KRJ CUP, Grand Prix, 6/141
--
11.9.09 KRJ Intermediate I 6/50
13.9.09 KRJ Intermediate I 1/50
13.9.09 KRJ Intermediate II 2/50
16.9.09 KRJ Grand Prix 4/50
16.9.09 KRJ Grand Prix 1/50
17.9.09 KRJ Intermediate II 2/50
19.9.09 KRJ Intermediate I 6/50
20.9.09 KRJ Intermediate I 4/50
20.9.09 KRJ Grand Prix 1/50
23.9.09 KRJ Grand Prix 5/30
23.9.09 KRJ Grand Prix 2/30
23.9.09 KRJ Grand Prix 3/30
24.9.09 KRJ Grand Prix 3/30
24.9.09 KRJ Grand Prix 1/30
25.9.09 KRJ Grand Prix 1/30
27.9.09 KRJ Grand Prix 4/30
21.9.09 KRJ Vaativa B 5/50
21.9.09 KRJ Vaativa A 7/50
22.9.09 KRJ Vaativa B 2/50
23.9.09 KRJ Vaativa B 4/50
23.9.09 KRJ Vaativa A 4/50
23.9.09 KRJ Grand Prix 6/50
24.9.09 KRJ Vaativa B 2/50
24.9.09 KRJ Intermediate II 1/50
25.9.09 KRJ Vaativa A 4/50
25.9.09 KRJ Intermediate II 1/50
26.9.09 KRJ Vaativa B 5/50
26.9.09 KRJ Intermediate I 3/50
27.9.09 KRJ Intermediate II 7/50
28.9.09 KRJ Grand Prix 1/50
28.9.09 KRJ Intermediate I 3/50
28.9.09 KRJ Prix De Igora 6/50
29.9.09 KRJ Vaativa B 4/50
29.9.09 KRJ Intermediate I 2/50
30.9.09 KRJ Prix De Igora 5/50
30.9.09 KRJ Intermediate II 6/50
8.10.09 KRJ Vaativa A 7/50
8.10.09 KRJ Intermediate I 5/50
9.10.09 KRJ Intermediate I 2/50
10.10.09 KRJ Vaativa A 1/50
11.10.09 KRJ Vaativa A 6/50
12.10.09 KRJ Vaativa A 3/50
13.10.09 KRJ Vaativa A 4/50
22.11.09 KRJ Grand Prix 2/30
22.11.09 KRJ Grand Prix 3/30
22.11.09 KRJ Grand Prix 5/30

VVJ:n laatuarvostelu 30.8.2013
9,4 (9+9,75) + 41 + 28 + 22 + 8 = 108,4p. VVJ-I
Rakenne: 9,4p.
Kilpailutulokset: 41p.
Vanhempien kilpailutulokset: 28p.
Jälkeläiset kilpailutulokset 22p.
Lisäpisteet: 8p.

"Erittäin tyylikäs ja jalo ori, ilmeikäs, hyvä lihaksikas kaula, jyrkähkö lapa, hyväasentoiset suorat jalat"
"Ryhdikäs, lihaksikas, sopusuhtainen. Vahvat, suorat jalat. Lyhyt suora lanne, lyhyet lautaset."


VVJ:n alaiset kilpailut
30.07.2013, VVJ CUP, Vaativa yhdistetty, 5/30
--
11.04.2008, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/17
18.04.2008, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/15
18.04.2008, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/15
31.10.2009, VVJ, Noviisi yhdistetty, 3/29
19.11.2009, VVJ, vaativa kestävyyskoe, 2/4
07.11.2010, VVJ, vaativa kestävyyskoe, 2/12
31.10.2010, VVJ, Vaativa kestävyyskoe, 2/14
01.01.2010, VVJ, Vaativa kestävyyskoe, 2/14
05.01.2010, VVJ, Vaativa kestävyyskoe, 2/14
23.11.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/30
28.11.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/30
15.11.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/30
19.11.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/30
20.11.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
02.12.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
19.12.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/45
21.12.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/45
07.12.2012, VVJ, vaativa parivaljakko, 4/16
23.12.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/40
15.12.2012, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/23
18.12.2012, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/23
23.12.2012, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty 3/38
24.12.2012, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/38
31.12.2012, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/38
01.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
04.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty 2/30
10.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/46
17.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty 6/46
20.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty 2/50
23.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/50
25.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/50
26.01.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/50
03.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/36
25.01.2013, Caral, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/30
28.01.2013, Caral, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/30
09.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/21
11.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/21
14.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/21
09.02.2013 Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/30
10.02.2013 Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
12.02.2013 Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/30
06.02.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/39
07.02.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/39
24.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/13
28.02.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/40
07.03.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/40
23.02.2013, Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, <2/39
14.03.2013, Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, 6/40<
26.03.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 6/40
24.04.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/30
28.04.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/30
13.04.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/50
17.04.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/50
24.04.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/50
28.04.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/50
04.05.2013, Fiktio, VVJ, Vaativa yhdistetty, 6/40
06.05.2013, Fiktio, VVJ, Vaikea yhdistetty, 3/40
24.04.2013, Konkkaronkka, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
17.04.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 1/34
18.04.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/34
23.04.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/20
28.04.2013, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/20
08.05.2013, Salpicar, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/30
12.05.2013, Salpicar, VVJ, Vaativa yhdistetty, 5/30
14.05.2013, Salpicar, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/30
03.05.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 6/50
06.05.2013, Suprant, VVJ, Vaativa yhdistetty, 3/50



kuva

Päiväkirja & valmennukset

  kuva  27.09.2009 valmennus, valmentaja: Shi
Tulin tallille sovittuun aikaan, ja siellä yersinio ja Tumi odottelivatkin. - "Mennäänpäs kentälle niin voisaan aloittaa" Kentälle oli laitettu puomeja, sekä siellä oli koulukirjaimet. - "Ensin voisitte kävelle alkukäyntejä" Yersinio käski Tumin liikkeelle. Se ensin löntysti vähän laiskasti, mutta kun yersinio antoi pohkeet, se lähti innokkaasti käyntiin. Kun yersinio ja Tumi olivat kävelleet jo parikymmentä minuuttia, käskin heidät raviin. Tumin ravi näytti ihan mukavalta, liitävältä sekä hyvältä friisiläishevoselle. - "Noniin pysäytä se ja sen jälkeen käyntiin, ja ravin kautta laukkaan" Yersinio antoi tumille pohkeet, ja he näyttivät satumaiselta hyvässä laukassaan. Kierroksen laukattuaan käskin heitä pysähtymään, ja sen jälkeen nostamaan kootun ravin. Se meni ihan hienosti, sillä Tumi keskittyi sataprosenttisesti työhönsä. - "Sitten koittakaas avotaivutusta!" Ratsukko yritti, ja he onnistuivat. Tämän jälkeen oli keskikäynnin vuoro. Sekin meni mallikkaasti. - "Koittakaahan vaikka laukanvaihtoa" Yersinio kannusti Tumia laukanvaihtoon, ja ihan hyvin meni. Sen jälkeen oli lisätyn käynnin- ja ravin vuoro. - "Älä anna sen hidastaa! Pieni pohje!" Kun Tumi taas "heräsi", kehuin ja kannustin ratsukkoa. Käskin heidät seuraavaksi peruutukseen, joka oli kuulemma joskus vähän hankalaa Tumin kanssa. Mutta kun kaikki menikin hyvin, kehuin ratsukkoa. - "Joo ja sitten vaikka vastalaukkaa." Taas ratsukko näytti hienosti antamani käskyn. Käskin heidän mennä vielä koottua ravia ja laukkaa, sekä peruutusta, kunnes kello oli jo niin paljon, että tunti oli päättymäisillään. - "Hyvähyvä! Ja voitte mennä loppukäynnit vaikka maastoon, siellä näyttää olevan hyvä ilma."
Valmentajan kommentti: Tumi oli melkein kokoajan hereillä ja mukana pelin hengessä. Peruutuskin sujui hyvin, siitä plussat teille! Välillä Tumi hidasti, mutta yersinio sai sen pysymään hereillä. Pääasiassa se kuitenkin keskittyi kokoajan siihen, missämennään (: Arvosanaksi voisin antaa 9½

  kuva  17.11.2009, minulla oli tänään ratsastettavanani useampi hevonen ja Tumin kimppuun pääsin vasta illansuussa. Poika oli viettänyt päivänsä tuttuun tapaan tarhassa, mutta rutiineista poiketen se ei ollut tänään käynyt kävelyllä tai ollut kävelykoneessa aamulla. Tumin hoitaja oli sairaana, joten se on jäänyt muutamana päivänä selkeästi vähemmälle huomiolle. Alkoi olemaan jo hieman hämärää kun sain kurvattua Tumin kanssa kentälle, mutta ulkoilmassa työskentely on aina mieluisampaa kuin maneesien seinien sisällä köröttely. Kentällä teimme lähinnä pikaratsastuksen ja pyörimme molempiin suuntiin. Päivän työt alkoivat jo omaan jaksamiseen vaikuttaa ja Tumikaan ei tuntunut pistävän pahakseen kulkiessaan kuin vinttikoira takajalat laahaten. Kolme varttia esitimme kentällä, että yrittäisimmekin tehdä töitä, mutta lopulta ohjasin Tumin pellolle ravaamaan ja siellä se sai ravata pitkin ohjin hevosten tallaamia polkuja pitkin.

  kuva  27.11.2009 - päiväkirja, olimme viime kuussa päättäneet järjestää tälle päivälle suuren maastoilupäivän oli sää sitten mikä tahansa. Sää päätti suosia meitä tänään vaihtelevasti. Taivaalla oli vilkkaasti liikkuvia pilviä ja sadepisaroita ripotteli aika ajoin. Ilma oli kuitenkin selkeä ja kirkas. Olimme suunnitelleet, että matkaan lähtisi kaikki ratsuksi kykenevät hevosemme, mutta päätin karsia joukosta pois nuorimmaisia hevosiamme, jotta matka sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja ilman kommelluksia. Lähdimme matkaan tallin pihasta ja reitti kulki aluksi tällä hetkellä tyhjinä olevien laidunmaidemme välistä. Tulimme metsän reunaan mitä pitkin kuljimme noin kilometrin verran kunnes löysimme hyvän polun joka pitää sisällään vaihtelevaa maastoa. Kiipeilimme mäkiä ja tulimme tasaisia polkuja taas alaspäin. Pääsimme ottamaan pitkän ravipätkän metsän siimeksessä ja kaikki hevoset tuntuivat pysyvän hyvin kasassa. Saavuimme metsän toiselta laidalta ulos josta alkaa virallinen ja paljon käytetty laukkasuoramme. Tämä sai hevosiamme hieman villille tuulelle ja annoimme niiden laukata energiaansa pois. Laukkasuoralta siirryimme ravin kautta käyntiin ja siirryimme omalle pellollemme kävelemään ja annoimme jonon rikkoutua ja jokainen sai kävellä omaan tahtiin omissa porukoissa takaisin talliin. Tumi oli joukon kärjessä ja oli villillä tuulella. Se steppaili ja pälyili ympäristöään jokaisen käyntiosuuden ja raviin siirryttäessä otti aina ensin muutaman askeleen laukkaa. Laukkasuoran jälkeen ori hieman rauhoittui ja pystyi kävelemään pellolla pitkin ohjin, ilman, että tarvitsi koko ajan olla varuillaan koska se ampaisee matkaan.

  kuva  27.02.2010 valmennus, valmentaja: Jenna
Saavuin Durenin manesiin ja hetken odoteltuani sinne saapui mukavan oloinen ratsukko. Alkuverryttelyksi oli voltteja käynnissä sekä ravissa, sekä muutama serpentiini. Tumort taipui kivasti volteille ja yersinon ohjasote oli sopivan herkkä oriille. Huomasi, että yhteistyönne sujuu melko saumattomasti. Yersinon pohje kyllä vispasi alkuunharjoitusravissa, mutta muutaman muistutuksen jälkeen istunta oli oikein kaunis ja tiivis. Tumortkin oli hienost muodossa ja käytti takapäätään aktiivisesti eikä vain jotekin sinne päin. Verryttelyn jälkeen kokeiltiin muutamia pohkeenväistöjä pitkille sivuille. Tumort ei alkuun astunut kunnolla ristiin, joten väistö jäi puolitiehen. Neuvoin käyttämään hieman raskaampaa pohjetta ja parempaa ulko-ohja tukea, jolloin avut olisivat selkeämmät. Väistö olikin huomattavasti parempi ensimmäinen, vaikka olisihan Tumort voinut vieläkin enempi ristiin astua. Joidenkin toistojen jälkeen väistöt olivat oikein hyviä ja Tumort astui hyvin ristiin, joten seuraavaksi tehtiin sama ravissa. Ravissa Tumort kulki reippaasti, muttei kuitenkaan ollut hätäisen oloinen. Kun ravi oli mukavan tahdikas ja tainen saitte luvan tehdä väistön. Tumort oli alusta asti juonessamukana, joten raviväistöt olivat huomattavasti näyttävempiä alusta alkaen kuin käyntiväistöt. Muutamien väistöjen jälkeen suunnan vaihto ja lisää väistöjä. Ennen kuin Tumort kyllästyi annoin teidän jatkaa suoraa uraa pitkin reippaassa kevyessä ravissa. Laukkassa päästin teidät melko helpolla sillä käyntiä ja ravia oli työstetty aika paljon. Laukassa kasikkoa keskellä laukanvaihto käynnin kautta. Tumort oli mukavan herkkänä, joten ongelmaa ei ollut. Lopuksi vielä käynnissä parit väistöt ennen kuin sait jäähdytellä Tumortin pois. Tumort on osaava ratsu, joka mielellään tekee tehtäviä. Tosin välillä ori yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin, joten ole päättäväinen ratsastuksessasi.

  kuva  01.03.2010 valmennus, valmentaja: Ellu
Saapuessani maneesiin olit jo lämmittelemässä Tumia. Se ravasi hyvin eteenpäin, välillä kuitenkin jouduit ilmoittamaan sille missä mennään. Se näytti olevan hieman muissa maailmoissa. Pian se ravasikin todella hyvää ravia, liikkuen hyvin lennokkaasti. Viimein käskin hiljentää käyntiin, samalla kun selitin hieman ohjeistusta. Ensin Yersinon pitäisi nostaa koottu laukka, laukata R kirjaimesta C päädyn kautta S kirjaimeen. S kirjaimen kohdalla pitäisi siirtyä raviin ja koota ravi huolellisesti. Sen jälkeen pitäisi ravata S-R väli ja kääntyä vasemmalle, kohti L päätyä ja jatkaa keskiravissa alas istuen. L päädyssä n. 8 metriä halkaisijaltaan oleva voltti, ja jatkaa sen jälkeen S kirjaimeen yhä ravaten ja tehdä siellä Avotaivutus. Avotaivutuksen jälkeen C päädyssä, piti antaa lisätyn ravin pohkeet ja ravata R kirjaimeen. Sen jälkeen piti hiljentää käyntiin. Tumi nosti halukkaasti kootun laukan ja laukkasi kuuliaisesti R kirjaimesta S kirjaimeen. S kirjaimen kohdalla, kääntyessä se yritti hieman jatkaa matkaansa suoraan, mutta Yersino sai käännettyä sen pohkeilla hyvin. L päädyssä Tumi säikähti jotain ja oli pudottaa ratsastajan selästään, kavahdettuaan jyrkästi maneesin keskustaa kohden. Yersino pysyi kuitenkin tiukasti roikkuen selässä, hyvän tasapainon vuoksi. Kun hän sai orinsa taas aisoihin, se ravasi oikein mallikkaasti voltin ja teki sen jälkeen avotaivutuksen. Lisätty ravi oli hyvin kaunis, lennokas ja upea, ori todellakin osasi ravata eikä vain löntystää. Ravin jälkeen Yersinolla oli vaikeuksia saada Tumi käyntiin, mutta vastahakoisesti herra hiljensi. Neuvoin taputtamaan hevosta paljon, se oli suoriutunut melko vaikeasta tehtävästä mallikkaasti. Pian Tumi oli taas intoa täynnä, joten neuvoin ottamaan ohjat käteen ja menemään koottua käyntiä ja -ravia, sekä muutamia siirtymisiä harjoituslaukasta raviin. Tumi intoili selvästi, joten teetin saman harjoituksen toiseenkin suuntaan. Viimeiseksi harjoitin hallitun takaosakäännöksen ja siitä suoraan lisättyyn laukkaan, joka sujui todella hyvin. Yersino jäi jäähdyttelemään Tumia, lähtiessäni maneesista.

  kuva  02.03.2010 - päiväkirja, tarkastelin Tumin varsalistaa ja se alkaa näyttää jo niin pitkältä, että siirsin Tumin kokonaan pois omien tammojen astutuksista. Aion oria edelleen tammoillani käyttää, mutta koska osa Tumin varsoista on itsellänikin jalostuskäytössä ajattelin, että ori näkyy kohta liikaa hevosteni suvuissa jos en rajoita sen käyttöä. Vieraileville tammoilla Tumi on edelleen tarjolla normaaliin tapaan ja tällä hetkellä liikenteessä on ollut melko vähän evm sukuisia friisiläistammoja varsahaaveineen, joten ainakaan ylitarjonnasta tammojen suhteen ei kärsitä. Tumin varsat ovat menneet hieman huonosti kaupaksi ja se on myös yksi hyvä syy ottaa ori pois astutuskalenterista. Ori ei tällä hetkellä ole sitä, mitä friisiläisten omistajat hevosilleen kaipaavat vaikka komea poika onkin kyseessä.

  kuva  03.03.2010 valmennus, valmentaja: Suvi
Aloittelimme lämmittelyä ratsastamalla kahdeksikkoja ja siirtymisiä eri askellajien välillä. Valmennuksessa olisi tarkoitus keskittyä sulkutaivutuksiin ja laukanvaihtoihin, joten halusimme saada Tumin heti kuulolle. Kahdeksikoilla ori taipuu kauniisti, mutta siirtymisissä askelluksen tulisi olla tehokkaampi. Nyt Tumi otti raviaskelia käynti-laukkasiirtymän välillä ja käynti-ravi siirtymissä kesti muutaman askeleen verran merkistä ennenkuin ori noudatti käskyä. Aloittelimme sulkutaivutuksilla käynnissä. Tumi kulki kauniissa muodossa, mutta meinasi välillä unohtaa takajalkansa kokonaan matkasta, ja tämä hankaloitti sulkutaivutuksen tekoa aluksi. Kuitenkin kun ratsastaja sai suuntaa vaihdettaessa orin kunnolla liikkeelle, alkoivat taivutukset luistaa paremmin. Välillä ori tosin asettui liikaa kaulastaan, mutta huomautettuani asiasta ratsastaja korjasi sen. Ravissa taivutukset menivät paljon parmmin kuin käynnissä. Tumi kuunteli apuja ja vastasi niihin mielellään. Etenkin sulkutaivutukset vasempaan suuntaan olivat ilo katsella. Laukkatyöskentelyyn siirryttäessä Tumi oli selvästi paljon nopeampi avuille kuin alkutunnista. Tarkoituksena oli tehdä S:ssä ja R:ssä laukanvaihdot, eli puolet kentästä mentiin vastalaukassa ja puolet myötälaukassa. Aluksi Tumi vaihtoi laukan vain etuosallaan, ja ristilaukka jouduttiin sitten korjaamaan pois ravin kautta. Muutaman yrityksen jälkeen ratsukko kuitenkin onnistui saamaan aikaiseksi puhtaita vaihtoja. Loppuveryttelyssä kehotin ratsastajaa ratsastamaan Tumia rennoksi ja tekemään vielä muutamia ympyröitä ennen siirtymistä käyntiin. Kokonaisuudessaan valmennus meni hyvin, munhan saatiin ensin hevonen liikkeelle ja ratsasukon yhteistyö pelaamaan.

  kuva  23.06.2010 valmennus, valmentaja: Mikla
Tullessani kentälle ratsastaja verytteli Tumia jo. Ratsastaja oli hyvin keskittynyt ja hevonen tosi kuuliainen, aivan kuin he lukisivat toistensa ajatukset. Vaihdoimme muutaman sanan ja aloimme hommiin. Ensin menimme ympyrällä temmonmuutoksia. Kootusta käynnistä, ravista tai laukasta keski käyntiin, raviin tai laukkaan ja toisinpäin. Muutokset tuli tehdä nopeasti. Tällä testasin kuinka nopeasti ratsastaja sai hevosen hidastamaan tai nopeentamaan, eli kuinka hyvin hevonen kuuntelee ratsastajaa. Tehtävä osottautui helpoksi Tumille ja yersiniolle. Se sujui heiltä kuin tanssi. Tumi sai hetken levähtää ja sitten jatkoimme tuntia pikkaisen piaffella. Ensin ei oikein nuo 12-15 askeleen sarjat meinanneet sujua, kun Tumi ei keskittynyt ihan täysillä, mutta kuh molemmat tsemppasivat, olisi tuosta liikkeestä kouluradalla saanut ainakin 8. Ennen tunnin loppua halusin vielä nähdä sarjalaukan vaihtoja. Ne sujuivat pienten alku vaikeuksien jälkeen upeasti. Ennen loppuraveja halusin, että he tekivät muutamia pysähdyksiä. Tumi ravasi hieman villisti,, mutta ratsastaja sai sen helposti koottua ja pysähdykset onnistuivat hyvin.

  kuva  26.06.2010 valmennus, valmentaja: Jusu
Saavuin maneesiin tyylikkäästi myöhässä ja ilokseni huomasin teidän jo ravailevan ja tekevän voltteja alkulämmittelyksi. Tumi ravasi nätisti ja kuunteli apujasi hyvin jo lämmittelyissä, mikä teki minuun heti vaikutuksen. Pyysin teitä ottamaan vielä vähän laukkaa ja avotaivutuksia, jonka jälkeen voisimme aloittaa todelliset treenit. Alkuverryttelyjen jälkeen aloimme tekemään harjoitusta, jonka olin suunnitellut teitä varten. Harjoituksessa laukataan lyhyen sivun keskeltä koottua laukkaa keskelle kenttää, jossa otetaan seis suoraan laukasta. Heti pysähdyksen jälkeen pakitetaan kuusi askelta käynnissä, jonka jälkeen nostetaan koottu laukka, laukataan kaksi askelta ja tehdään piruetti. Harjoitus tuotti selvästi ongelmia alussa. Laukka ja pakitus onnistuivat hyvin, mutta piruetissa Tumi ns. kaatui eteenpäin, jolloin etuosan keveys katosi ja takaosa ei enää ollut hyvin koottu. Toiselle yritykselle annoin vinkiksi pitää oma kroppa tiukkana ja ratsu kevyellä kuolaintuntumalla, mutta tukevalla, jolloin etuosan keveys säilyisi ja takaosa työskentelisi täysillä. Uudella yrityksellä piruetti sujui jo paremmin, mutta en ollut tyytyväinen. Parin kerran jälkeen piruetti sujui ja koko harjoitus meni hyvin läpi. Alun hankalan harjoituksen jälkeen saitte hiukan helpomman harjoituksen. Siirryitte tekemään kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa ilman mitään sen kummempia. Kun olitte tehneet kiemuran pari kertaa, käskin sinua kokoamaan Tumia enemmän. Pian ravasittekin kaunista koottua ravia ja teitte kiemurauraa. Sait orin taipumaan kauniisti ja pitämään muodon, joka ei mennyt kertaakaan rikki. Vaihdoimme kolmikaarisen kiemurauran kootunravin jälkeen isoon keskiympyrään, jolla pääsittekin menemään passagea molempiin suuntiin. Tumi meni kaunista passagea ja sen askeleet olivat hyvin näyttävät ja lennokkaat, mutta tiukkana neuvoin sinua kokoamaan oria hieman enemmän vielä, jolloin passage olisi vielä lennokkaampaa ja ilmavampaa. Jouduin myös huomauttamaan sinulle siitä, että takaosan toiminta saisi olla voimakkaampaa. Kun korjasit nämä pikku virheet, oli tuloksena täydellisyyttä hipova passage. Saitte kävellä hetken, kun selitin teille viimeisen harjoituksen ennen loppuverryttelyjä. Harjoittelisitte laukanvaihtoja. Vaihto olisi tehtävä joka toisella askeleella. Laukanvaihdot onnistuivatkin odotusteni mukaisesti eli ilman minkään sorttisia ongelmia. Muutin vielä laukanvaihdon jokaiselle askeleelle, mikä ei tuottanut yhtään sen enempää ongelmia. Loppuverryttelyksi otitte ravia ja käyntiä.

  kuva  17.07.2010 valmennus, valmentaja: nuppis
Tumi ei tehnyt ihan samanlaista vaikutuista kun rodny, mutta hieno ori tumi silti oli. Sillä oli hienot liikeet mutta orista näki selvästi sen hieman laiskahkon asenteen tehdä töitä. Sillä ei selvästikään ollut sellainen päivä että huvittaisi tehdä mitään. Hieman tihkuttava sadekin varmasti söi haluja työskennellä. Aloitimme kuitenkin heti kokoamalla, eikä ori meinannut suostua edes menemään peräänantoon, vaan mieluummin teki töitä pitkäkaulaisena ja mistään välittämättä. Pyysin Yersinion nostamaan yllätyksellisesti laukan ja tekemällä voltin. Yersinio teki työtä käskettyä ja ori nostikin hienosti laukan, ja voltin aikana joutui hieman taipumaan, ja taitavana ratsastaja Yersinio kokosi orin nopeasti sen ollessa hieman hämillään. Ori tuntui luovuttavan kiukuttelunsa ja rupesi paiskimaan töitä märästä maasta huolimatta. Teimme laukassa pohkeenväistöä, minkä Tumi tekikin mallikelpoisesti. Se ei siltikään tehnyt sitä täysillä, vaan vähän pliisusti. Uudellä yrityksellä Yersinio pisti oriin työskentelemään oikein rankasti, ja nyt pohkeenväistö laukassa näytti juuri siltä miltä sen pitäisikin näyttää. Tämän jälkeen käskin Tumin tehdä laukanvaihtoja yhdellä sivulla joka askeleella, lyhyellä sivulla koottu ravi, pitkällä sivulla käynti - peruutus - laukka sarjoja. Ensimmäisellä yrityksellä ori tuntui yhä haraavan vastaan, eikä esimerkiksi peruutuksesta laukannosto tuntunut sujuvan lainkaan, vaan aina otti muutaman raviaskeleen väliin.Laukanvaihdot sujuivat jokseenkin ongelmitta, vaikkakaan koko pitkä sivu ei mennyt joka askeleella vaihto - menetelmällä, vaan ori saattoi ottaa muutaman ylimääräisen laukka-askeleen vaihtojen väliin ikäänkuin ärsyttääkseen. Ori pysyi kuitenkin koko radan ajan tiukasti muodossa ja käytti lihaksiaan, vaikka petkuttikin mahdollisuuksien mukaan. Yersinion ratsastettua muutaman kerran radan taistellen itsepäisen oriin kanssa, alkoi orikin myöntyä. Loppujen lopuksi rata sujuikin pyydetysti, jopa laukannostot pysähdyksestä sujuivat nätisti. Pyysin heitä tekemään vielä myös mahdollisimman pieniä voltteja kootussa ravissa, niin pieniä kuin ori vaan pystyi, tämän jälkeen pysähdys, täyskäännös ja toiseen suuntaan. Lopetimme tunnin tämän jälkeen, kun kaikki sujui ja orillekin taisi jäädä hyvämaku. Jätin ratsukon verryttelemään.

  kuva  29.11.2010 - päiväkirja, Tumista on kasvanut todellinen komistus ja vielä aktiivisen treenin ja klippauksen päätteeksi alan jo itsekin nähdä orissa oikeasti komean näköisen hevosen. Jostain syystä olen aina pitänyt Tumia tallin pojista rumimpana ja se ei missään vaiheessa ole ollut se oma suosikkini. Jos näyttelihin on pitänyt valita hevosia nin Tumi on aina ollut se jonka olen ensimmäisenä jättänyt pois. Mielipiteeni alkoi kuitenkin muuttua orin ulkonäön suhteen kun se vihdoin alkoi saada lihasta ympärilleen ja sai osakseen kehuja milloin kauniista harjasta, kiiltävästä turkista tai upeasta ulkonäöstä. Rupesin raahaamaan Tumia myös näyttelyihin mukaan ja siellä ori sai kerättyä niin paljon menestystä, että se sai VIR MVA ch.-arvonimen ja on ilmoitettu joulukuun kantakirjaustilaisuuteen mukaan.

  kuva  03.12.2010 valmennus, valmentaja: Sara
Heti valmennuksen alusta saakka Tumia sai ratsastaa eteenpäin. Alkuverryttelynä ratsukka sai tehdä voltteja ja kiemurauria ravissa, että saataisiin ratsu taipumaan. Tumi vaikuttikin taipuvan ihan hyvin, vaikka oli muuten vähän hidas. Parin pysähdyksen ja peruutuksen jälkeen ori herkistyi hieman, mutta sitä sai silti ratsastaa napakasti pohkeen kanssa. Tumi ei kulkenut ihan rehellisessä peräänannossa. Ratsukko pääsi tekemään temponvaihteluita ravissa. Ori oli hieman laiskasti mukana, eikä sen liikkeestä juurikaan löytynyt lennokkuutta. Yersinio sai räpäyttää pari kertaa raipalla takamukseen, ennen kuin ori tajusi lisätä tahtia. Kokoamisissa Tumi meni paremmin. Kun tehtävää oli jatkettu melko kauan, Tumi oli terävänä lähdössä seuraavaan lisäykseen ja sitten taas kokoamiseen. Orin takajalat työnsivät hienosti alle, sekä sen kaula oli kauniisti kaarella. Yersinion ei tarvinnut tehdä edes puolipidätteitä. Tumi oli yllättävän rauhallinen, vaikka se oli yksin maneesissa. Seuraavaksi ratsukko sai siirtyä laukkaan. Hyvä muoto säilyi, vaikka tahti jäikin vähän laiskaksi. Aloitimme laukka-ravi-laukka siirtymillä. Tumi nosti laukan aina ajoillaan. Siirtymien onnistuessa ratsukko sai tehdä hieman vaikeammin, eli laukasta käyntiin ja käynnistä laukkaan. Nyt laukkaakin piti koota paljon enemmän. Tumi pysyi terävänä napakan yersinion alla. Kokoamiset onnistuivat hyvin, eikä ori hidastellut turhia. Käyntisiirtymiin tuli aina pari raviaskelta, joten kehotin yersinioa kokoamaan laukkaa enemmän. Nyt siirtymätkin onnistuivat todella hyvin. Hyvien siirtymien jälkeen ratsukko sai ottaa eteenratsastuksia lävistäjillä. Tumi lähti aina innokkaasti lisäykseen ja askelkin venyi ihan mukavasti. Ratsukko sai siiryä loppuraveihin. Tumi ravasi lennokkaasti ja venytti kaulaansa eteen alas. Tätä paria oli mukava valmentaa, yersinio ratsasti siististi ja Tumi liikkui oikein mukavasti hänen allaan!

  kuva  17.12.2010 valmennus, valmentaja: RS.
Tumi ravasi hieman vaatimattomin liikkein maneesissa, kun astelin sisään. Mikään ei herättänyt erityistä mielenkiintoa mustassa orissa noin ensinäkemältä. Istahdin paikalleni ja katselin verryttelyänne tovin. Pikkuhiljaa lämmetessään orin liikehdintä parani huomattavasti. Aloitimme valmennuksen aivan tavallisella volttitehtävällä. Orin tuli tehdä volttikahdeksikkoja tahtiaan rikkomatta, samalla rungostaan rehellisesti taipuen. Tumi oli ehkä hieman alkukankea, mutta löysi nopeasti oikean muodon ja tasapainon. Yhdistimme tehtävään laukannostoja, joissa ori olikin todella hyvä. Laukka nousi ensimmäisestä pyynnöstä ja pyöri sulavasti. Laukannostojen jälkeen siirryimme suuremmalle kahdeksikolle, joka koostui kahdesta ympyrästä. Tehtävänä oli ratsastaa toinen ympyrä vastalaukkaa. Tumi teki työtä käskettyä, vaikka olisikin mieluummin vaihtanut laukkaa. Tumi notkistui vastalaukkatehtävän myötä huomattavasti ja alkoikoin liikkua rehellisesti koko kroppaansa käyttäen vasta loppupuolella. Nyt ori näytti jo huomattavasti paremmalta, kuin maneesiin tullessani. Päätimme harjoitukset tälläkertaa ravitehtävään nelikaarisella. Jokaisessa suunnanvaihdossa tulisi koota muutama askel. Tumi teki kokoamiset alkuun hieman puolhuolimattomasti, mutta kun molempien keskittyminen tuli oikeaan asiaan kaikki sujui moitteetta ja pystyimme lopettamaan hyvillä mielin.

  kuva  29.07.2013 - päiväkirja, Tumilla alkaa ikä painamaan, mutta vanhalta oriilta puuttuu vielä yksi meriitti joka olisi sille tarkoitus hakea. Kyseessä on valjakkojaoksen laatuarvostelu johon on jo muutama tallin hevonen osallistunut. Tumin kanssahan on kilpailtu valjakoissa aina vuodesta 2008 asti, mutta olemme kilpailuja kierrelleen rauhassa ja hevosta kuunnellen. Viimeisen sijoituksensa Tumi nappasikin VVJ Cupista mikä oli mielettömän hieno suoritus vanhalta herralta. Toisaalta, kun on syntynyt radoille ja hevonen pysynyt läpi elämän hyvässä lihaskunnossa niin mikään ihmekään, että edelleen sijoituksia napsahtelee. Laatuarvosteluun valmistautuminen sujuu usein nuorien hevosten kanssa helpommin, mutta Tumin kanssa teemme asioita hieman eri tavalla. Lihaskunto sillä on vielä kohtuullinen joten nyt vain pidämme oriin vetreänä jotta se itse tilaisuudessa jaksaisi vielä näyttää parhaat puolensa myös rakennearvostelussa. Jälkeläisnäytöthän Tumilla on ensiluokkaiset. Lähes kaikki sen jälkeläiset ovat kilpailleet ja mukaan mahtuu myös valjakkohevosia. Yksi myös palkittu laatuarvostelussa.


tekstit & kuvat: © yersinio, ellei toisin mainita
otsikon kuvat © Excalibur, Stal Okkema
hevoset kuvat: www.foto-vik.ru
virtuaalihevonen