kuva

Dur Jagen

lopetettu helmikuussa 2014 vanhuudenvaivojen vuoksi

kuva

VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 20.07.2012
Kantakirjattu hevostammojen kantakirjaan III-palkinnolle, 69p.
Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 106p.
Palkittu VVJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 99,63p.

kuva        kuva        kuva


kuva

  kuva  Dur Jagen eli Elli on kipakka 156cm korkea neiti jolla on taipumusta kerätä rasvavarastoja vatsansa ympärille. Laitumelta tultuaan sillä on aina aivan mieletön heinämaha ja tamma muistuttaa enemmän puhvelia kuin hevosta. Elli saapui meille Dureniin vuoden 2008 alussa Hollannista. Se oli tällöin neljävuotias ja hyvin utelias nuori neiti. Jo matkalla Elli oli "remontoinut" traileriaan mieluisaksi ja siitä tavasta ei nähtäväslti päästä eroon. Kovin mielellään en siis lähde neidin karsinapaikkaa vaihtamaan sillä se jyrsii seinät lommoille ja hinkuttaa ruokakipot irti liitoksistaan. Ikävä kyllä, Elli ei ole mikään siisti neiti ja sen karsinan siivoaminen on yhtä painajaista. Mieluiten siellä pitää mahdollisimman vähän kuivikkeita sillä Elli sotkee kaikki jätöksensä, myllää karsinassa ja aamuisin tallityöntekijää odottaa tiiviiksi pakattu kusipaskamatto jota on vaikea saada puhtaaksi ilman, että tyhjentää koko karsinan. Ellin karsinaa pyritäänkin putsaamaan mahdollisimman monta kertaa päivässä, jottei se pääsisi sotkemaan.

  kuva  Elli tarhailee tammalauman kanssa ja on siellä hyvin korkeassa asemassa. Ei kuitenkaan ihan johtajatamma, mutta kun tyttöjen laiduntamista on seurannut niin kyllä johtajatammakin tuntuu Elliä kunnioittavan. Ruoalle persona neitinä Elli on jaksanut kinata tiensä huipulle ja nyt nauttii aterioiden parhaat antimet aina ensimäisten joukossa. Laumassa Elli on hieman etäinen yleensä hieman etäinen porukasta. Se hakeutuu porukan laitamille ja viihtyy omissa oloissaan. Poikkeuksen se tekee silloin kun on kantavana tai varsa kulkee mukana. Tällöin Elli kaikkien normiensa vastaisesti on hyvin tiiviisti porukassa mukana ja kulkee orjallisesti muiden mukana.

  kuva  Elli vaativaan B:hen asti koulutettu. Taitoa löytyisi varmasti pidemmällekin, mutta varsomiset ovat sotkeneet sen koulutusta ja tamman käyttötarkoitus on ollut enemmän siitospuolella. Vasta vuoden 2009 puolessa välissä Elli on päässyt enemmänkin näyttämään taitojaan kilpailukentille. Ratsastaessa Elli on vilkas ja reipas. Sen liikkeet ovat hieman tököttävät ja ponimaiset, joten tamma ei ole kovinkaan näyttävä ratsu ja siitä on vaikea saada tarpeeksi näyttävyyttä kouluradoille niin paljon, että se sijoittuisi. Tammalla oln kuitenkin muita vahvuuksia kuten nopea ja herkkä tapa reagoida apuihin ja tamman kanssa on todella helppo tehdä pilkuntarkka koulurata pisteestä pisteeseen.

  kuva  Kilpailuissa Elli on rauhallinen kuin viilipytty. Ensimäisillä kisareissuilla se oli varovainen ja varautunut, mutta jo muutaman reissun jälkeen se rentoutui ja matkustamisesta tuli sille rutiinia. On Ella saanut järkättyä kilpailuissa myös sydämentykytyksiä. Olimme alkuaikoinamme matkanneet pitkän matkan savon suunnalle kilpailuihin ja reissu oli sujunut hyvin. Olimme viettäneet kisapaikalla koko viikonlopun ja sunnuntaina olimme jo väsyneinä valmiita lähtemään kotiin. Normaalisti niin helppo lastattava tammamme päättikin, ettei nyt ollut vielä aika suunnata kotiin vaan päätti lähteä raahaten hoitajansa lastaussillalta mukaansa ja vieden tätä kymmenisen metriä narun päässä mukanaan kunnes tämä tajusi päästää irti. Ella juoksi suorinta tietä oritalliin missä alkoi mieletön meteli vieraan saapuessa. Tamman sai lopulta kiinni oritallin työntekijä ja noloina seurasimme vierestä kun hän tuli näyttämään miehen mallia hevosen lastauksesta.


   Eigenmachtig
  friisiläinen, musta
 Woedeaanval
friisiläinen, musta
 Misdrijf
friisiläinen, musta
 Bloedbad
friisiläinen, musta
 Bloeddruk
friisiläinen, musta
 Eigenlijk
friisiläinen, musta
 Vreemd
friisiläinen, musta
   Rijbewijs
  friisiläinen, musta
 Gesauteerd
friisiläinen, musta
 Geschikt
friisiläinen, musta
 Lek
friisiläinen, musta
 Wijsheid
friisiläinen, musta
 Essay
friisiläinen, musta
 Spurt
friisiläinen, musta

Sukuselvitys

Isä Eigenmachtig on 162cm korkea friisiläinen joka syntyi saksassa ja muutti vuoden ikäisenä hollantiin valjakkohevoseksi. Eigenmachtig kilpaili valjakkoa vaativalla tasolla keräten menestystä melko niukasti. Luonteeltaan ori oli hyvin rauhallinen ja miellyttävä kaikin puolin. Jälkeläisiä sille kertyi seitsemän kappaletta joista kolme oli oreja. Jälkeläiset ovat menestyneet kilpailukentillä isäänsä paremmin ja olleet hyviä rotunsa edustajia. Ikävä kyllä Eigenmachtig menehtyi äkillisesti laitumelleen ja näin ollen siitä jäi niin vähän varsoja. Eigenmachtig asui Hollannissa viiden hevosen tallilla missä se sai paljon huomiota ja ihailua osakseen ja oli omistajan ehdoton suosikkihevonen. Eigenmachtig usein valjastettiin kärryjen eteen ja se sai toimia "naismagneettina" ja niin orin omistaja ajeli hevosellaan kyydittäen naisia jotka olivat innoissaan päästessään hevosvaunuihin.

Isänisä Woedeaanval oli Saksalaisen yrittäjän tilaushevonen friisiläishevosia välittävältä tallilta Hollannista. Woedeaanval tuli myyntitallin listoille viiden vuoden iässä. Tähän mennessä ori oli sisäänratsastettu, mutta oli vielä melko raaka pakkaus. Myynnissä se kerkesi olla peräti viisi päivää jonka jälkeen allekirjoitettiin omistajanvaihdospaperit ja kuukautta myöhemmin Woedeaanval matkasi Saksaan uudelle omistajalleen. Woedeaanval koulutettiin vaativa A tasolle ja se starttasi kilpailuissa omistajansa pojan kanssa. Luonteeltaan Woedeaanval oli sähäkkä ja arvaamaton. Se saattoi karata ihmisen käsistä täysin äkkiarvaamatta ja pinkoa suoraa päätä machoilemaan lähettyvillä oleville tammoille.

Isänisänisä Misdrijf oli upea, erityisen hyvin näyttelyissä menestynyt ori. Ylväs ja kipakkaluonteinen Misdrijf asui koko ikänsä kasvattaja-omistajansa tallissa Hollannissa, jossa se toimi jalostusoriina. Jälkeläisiä sillä on kymmeniä niin Hollannissa kuin Saksassakin, ja se on periyttänyt erityisesti korrektia rakennetta sekä toivottua syvän mustaa väriä. Ori kilpaili jonkun verran myös kouluratsastuksessa, mutta ei saavuttanut sen suurempaa menestystä.

Isänisänemä Bloedbad oli rauhallinen ja kaunis tamma. Se kilpaili nuorena kouluratsastuksessa menestyen kiitettävästi, mutta loukkaantumisen seurauksena se muutti perhehevoseksi hollantilaiselle pientilalle. Isosta koostaan huolimatta tamma toimi muun muassa perheen pienimmän opetushevosena, ja se opetettiin myös ajolle. Bloedbadilla on aikaisemman omistajan ajoilta muutama jälkeläinen, jotka ovat kilpailleet menestyksekkäästi kouluratsastuksessa.

Isänemä Bloeddruk päätyi omistajalleen sattuman kautta heti vieroituksen jälkeen. Bloeddruk löi kaikki laudalta, ja siitä kehittyi omistajan sanoja lainaten varsinainen supertamma. Energinen, mutta kilttiluonteinen Bloeddruk kilpaili pitkän ja menestyksekkään uran niin kouluratsastuksessa kuin valjakkoajossakin. Kouluratsastuksesta sillä on useita arvokisasijoituksia niin Saksasta kuin ulkomailtakin, ja valjakkoajossa se saavutti yhden Saksan mestaruuden. Bloeddrukilla on viisi jälkeläistä, joista kaksi on vaikuttanut Hollannissa. Tamma oli luonteeltaan nöyrä ja sillä oli aina korkea työmoraali. Se oli omistajansa suurimpia suosikkeja, ja yhden Bloeddrukin orivarsan hän pitikin itsellään.

Isänemänisä Eigenlijk oli aikansa menestyneimpiä valjakkohevosia. Se kiersi omistajansa kanssa kisoja paitsi Saksassa myös Hollannissa ja Ranskassa. Eigenlijkillä on edelleen hallussaan eniten Saksan mestaruuksia vaativista luokista. Ikävä kyllä erityisen kilpailuorientoituneen omistajansa kanssa oriista ei jäänyt kuin muutama jälkeläinen, mutta nämä ovat kiitettävästi pitäneet näitä harvinaisia sukulinjoja elossa.

Isänemänemä Vreemd oli erittäin yhteistyöhaluinen ja seurallinen hevonen, joka kilpaili kohtuullisella menestyksellä kouluratsastuksessa. Vreemd esiintyi jonkun verran myös näyttelykehissä, ja se palkittiinkin muutamilla I-palkinnoilla. Tamma oli pitkään kasvattajansa omistuksessa, mutta muutti myöhemmin saksalaiselle friisiläiskasvattajalle. Vreemdillä on neljä hyvin menestynyttä jälkeläistä, jotka ovat ihastuttaneet niin koulu- kuin valjakkohevosinakin.

Emä Rijbewijs on 155cm korkea tamma, joka on koko ikänsä asunut maineikkaan hollantilaisen friisiläiskasvattajan tallissa. Pienen kokonsa vuoksi se ei ole tallin suosituin siitostamma, mutta siitä ei ole raaskittu luopuakaan, koska tamma polveutuu hienoista sukulinjoista. Rijbewijsillä on erinomaiset liikkeet, ja se onkin omistajansa ratsastamana tehnyt menestyksekkään uran kouluratsastuksessa Vaativa B tasolla. Luonteeltaan Rijbewijs on hieman arvaamaton ja sähäkkä, ja ei hirveästi arvosta vieraita ihmisiä tai hevosia ympärillään. Omistaja kuvaileekin tammaa mitä suuremmissa määrin yhden ihmisen hevoseksi. Ratsuna se on kuitenkin äärimmäisen miellyttämishaluinen, eikä se koskaan kieltäydy työnteosta. Pieni ja kaunis, ryhdikkäästi liikkuva Rijbewijs on Hollannin kouluradoilla todellinen yleisömagneetti. Tammalla on tällä hetkellä kolme jälkeläistä.

Emänisä Gesauteerd oli Hollannissa aikansa suosittuja jalostusoriita. Kaikki halusivat omansa tästä 165cm korkeasta, upeasti liikkuvasta pitkäharjaisesta oriista. Gesauteerd vaihtoi omistajaa elämänsä aikana kaikkiaan kolme kertaa, ja poikkesi matkallaan myös Saksassa, jossa se kilpaili menestyksekkäästi maineikkaan kouluratsastajan kanssa. Gesauteerd oli luonteeltaan helppo ja hyvin käyttäytyvä ori, mikä ei ainakaan vähentänyt sen saamaa suosiota. Näyttelyissäkin kiertäneellä ja useasti palkitulla Gesauteerdilla on kymmeniä jälkeläisiä Hollannissa ja muutamia myös Saksassa, joista suurin osa on menestynyt erinomaisesti kouluratsastuksessa.

Emänisänisä Geschikt oli Saksassa syntynyt erittäin lupaava kouluori, mutta valitettavasti menehtyi onnettomuuden seurauksensa jo 8-vuotiaana. Oriin hollantilaiselle omistajalle tämä oli iso menestys, sillä siihen oli kohdistettu todella suuret odotukset. Luonteeltaan Geschikt oli maitovarsasta lähtien todella nöyrä ja helposti käsiteltävä. Ori ehti jättää jälkeensä kolme jälkeläistä, joista yhden orivarsan omistaja piti itsellään.

Emänisänemä Lek oli kaunis saksalainen koulutamma. Luonteeltaan Lek oli oikea työnarkomaani eikä se koskaan osoittanut väsymyksen merkkejä. Se kiersikin omistajansa kanssa kisoja myös Saksan ulkopuolella. Lek oli myös rakenteeltaan hieno, joten monet friisiläiskasvattajat osoittivat kiinnostuksensa tammaan. Kisauransa jälkeen tamma muuttikin Hollantiin pienelle friisiläisiä kasvattavalle tilalle, ja toimi siellä siitostammana. Se jätti jälkeensä kuusi jälkeläistä.

Emänemä Wijsheid oli valjakkoajossa kiitettävällä menestyksellä kilpaillut tamma. Se syntyi Saksassa, jossa se peruskoulutettiin. Wijsheid päätyi kuitenkin Hollantiin nuoren kouluratsastajan ihastuttua hienosti liikkuvaan tammaan puoli vahingossa vieraillessaan Saksassa. Valitettavasti tammasta ei koskaan tullut kouluratsua ja se myytiin eteenpäin valjakkoajoa harrastavalle kasvattajalle. Tämä uskoi Wijsheidin potentiaaliin valjakkohevosena, ja pian tamma jo ihastuttikin kisa-areenoilla. Pienehkö ja sirorakenteinen Wijsheid oli luonteeltaan äärimmäisen seurallinen ja utelias hevonen. Lyhyehköksi jääneen kisauransa jälkeen se toimi siitostammana, ja sillä on seitsemän hienoa jälkeläistä.

Emänemänisä Essay oli upea saksalainen ori. Se oli uskomattoman komea, ja se kiersi aktiivisesti näyttelyissä ympäri Saksaa niittäen menestystä tasaisen tappavaan tahtiin. Essay oli koko ikänsä saman ihmisen omistuksessa, ja toisin kuin voisi luulla, asui pienellä ja vaatimattomalla muutaman hevosen tilalla Etelä-Saksassa. Kotioloissa hienoluonteinen Essay toimi lähinnä omistajansa harrasteratsuna. Essaylla on kymmenen jälkeläistä.

Emänemänemä Spurt oli tyylikäs saksalainen koulutamma. Se kilpaili pitkän ja menestyksekkään uran, jonka jälkeen se toimi omistajansa tyttären harrasteratsuna. Spurtilla oli todella hienot liikkeet sekä rauhallinen ja nöyrä luonne, minkä vuoksi siitä päätettiin jättää myös muutama jälkeläinen. Spurt ehti saada kolme varsaa ennen kuin se menehtyi neljännen varsan synnytyksessä ilmenneisiin komplikaatioihin. Kyseinen varsa menehtyi vain muutaman päivän ikäisenä.


Jälkeläiset

 tamma 
 Duren Caissière    isä: Dur Dorsen
 tamma 
 Duren Intens    isä: Infected
 tamma 
 Duren Polygoon    isä: Retro Rav
 tamma 
 Duren Aplonia    isä: Bullet v.d. Oorlog
 tamma 
 Duren Caspara  KTK-II, KRJ-I, VVJ-I  isä: Casparus v.d. Sneek
 tamma 
 Janta v.d. Duren  KTK-II, KRJ-I  isä: Dur Tumort
 ori 
 Duren Aarren  VIR MVA ch., KTK-II, KRJ-II  isä: Thomasje
 ori 
 Khosrau v.d. Duren  ch., KTK-III, KRJ-I, YLA3  isä: Dur Tumort


kuva

Päiväkirja

05.09.2010, Ellillä on ollut pitkä kisarupeama takana ja nyt tamman kanssa pikkuhiljaa kilpaillaan viimeisiä kilpailuja kouluratsastuksen puolella. Kilpailemista ei olla vielä lopettamassa, mutta nyt olisi aika hieman hiljentää tahtia. Se ei kuitenkaan näy vielä tänään, sillä hyvin tuttuun tapaan hevoset pakataan autoihin ja ajamme koko sakin kanssa kilpailupaikalle. Tänään kilpailemme Recientessä jossa ei Durenin kasvatteja näy, mutta siellä vaikuttaa muutama minun kasvattama norjanvuonohevonen. En ollut Ellille varannut karsinapaikkaa sillä aion sen kanssa suunnata vielä illan päätteeksi takaisin kotiin. Se sai odotella autossa ja ennen luokan alkua kävimme kävelemässä pienen lenkin lähimaastossa. Koska minulla oli muutama muukin hevonen ratsastettavana jäi Ellin kuntoon laittaminen hoitajalle. Osallistuin ensin tamman kanssa luokkaan Helppo B:2:seen. Rata meni kaikin puolin mainiosti, mutta kolmikaarisessa kiemuraurassa minulle sattui moka ja keskimmäinen kaari, joka oli tarkoitus mennä vastalaukassa, meni täysin plörinäksi. Alku sujui hyvin, mutta puolivälissä Elli vaihtoi laukan myötälaukkaan. Tämä virhe verotti pisteitä ja lopulta olimme luokassa sijalla 39. Välissä oli muutama luokka ja skarppasimme Ellin kanssa seuraavaan koitokseen joka oli vaativa B:n ohjelma. Tässä luokassa ei virheitä tullut Ellille eikä ratsastajalle ja lopulta olimme luokassa viimeinen joka sijoittuu eli kahdeksas. Kohtuullinen saavutus siis tälle päivälle vaikka vastalaukan rikkoutuminen hieman jäikin harmittamaan.

05.11.2010, vaihtelun vuoksi olen ruvennut taas pitkästä aikaa ajamaan Ellillä kärryillä. Tammahan on kilpaillut jonkun verran valjakkoajon puolella saaden myös sijoituksia. Olemme ehkä nyt alkuun hiukan humpsutelleet ja ottaneet asian rennosti. Kuitenkin takaraivossa kutkuttaisi ottaa tavoitteeksi myös useammat valjakkokilpailut tamman kanssa. Elli on kuitenkin kovalla työmoraalilla varustettu hevonen joten luulen, että yksinomaan siitostamman elämä ei tarjoaisi sille riittävästi haasteita. Katsotaan siis josko löytäisin enemmän aikaa tamman treenaamiseen ja jatkossa osallistuisimme taas valjakkokilpailuihin. Voisin vaikka tehdä alkuun Ellille treeniohjelman jota voisi hoitajan kanssa toteuttaa ja sitten paremmalla ajalla hypätä taas itse puikkoihin.

30.08.2012, Elli on varsonut monta hienoa varsaa Durenin nimen alle. Puolet varsoista on kilpaillut kouluratsastusjaoksen alaisissa kilpailuissa keräten sijoituksia. Myös yksi tammoista on kantakirjakelpoinen niin sukunsa puolesta, mutta se on saanut myös näyttelyissä kantakirjaan vaadittavan sertin. Ellillä alkaa olemaan jo ikää, mutta toivonmukaan saisin siitä itselleni vielä ainakin yhden, mieluiten kaksi varsaa itselleni. Muuten tamman näkyvyys saattaa jäädä heikommaksi, sillä ainakaan tähän mennessä sen jälkeläiset eivät ole juurikaan jatkaneet sukua. Elli on ollut minusta nuoresta lähtien ja siihen on kehittynyt aivan erityinen kiintymyssuhde. Onhan se tallin ensimmäisiä hevosia ja yksi hienoimmista tammoista mitä minulla on. Erityisesti, kun tamma edustaa modernimpaa muotoa friisiläisestä eli kevyempi ja sporttisempi. Kilpahevonen. Tottakai myös toivon, että Elli jättäisi minulle monen monta kilpahevosta jälkeensä!

09.10.2013, näyttää siltä, että Elli on nyt todella varsansa varsonut. Yrityksistä huolimatta tamma on jäänyt tyhjäksi ja viime kerralla kun se saatiin tiineeksi niin Elli loi varsansa neljännellä kuukaudella. Meillä oli myyntitallin puolella kaksi Ellin varsaa, Duren Caspara ja Duren Aarren. Molemmat varsat ovat todella upeista KTK oreista, joten olen hieman ihmetellyt miksi ne eivät ole kaupaksi menneet. Päätin kuitenkin, että kun Elli ei minulle enää uutta varsaa anna niin pidän nuo kaksi itselläni. Sitten minulle jäisi Ellistä kuitenkin kolme hevosta talliin kun rakkaasta tammastani joskus aika jättää. Lohdutuksena vielä niin yhteistyötallistamme Sherlock Horsesista onneksi löytyy myös Duren Aplonia ja wolfin omistuksessa on upea kantakirjattu kilpahevonen Khosrau v.d. Duren. Myöskin Ellin varsa Janta v.d. Duren palkittiin viime kuussa KRJ:n tilaisuudessa ykkös palkinnolla. Tämäkin varsa olisi kantakirjakelpoinen ja muistuttaa hurjan paljon emäänsä joten varmaan lähdetään joskus kokeilemaan saisiko sekin itselleen kolmospalkinnon.

15.03.2012 - Kantakirjalausunto
17-17-18-17 = 69p. = KTK-III

Kevyt ja sporttinen, pitkä runko, voisi seistä paremmin, erinomainen kaula.


tekstit & kuvat: © yersinio, sukuselvitys Miia Maria
otsikon kuvat © Excalibur, Stal Okkema
hevoset kuvat: Friese Paarden LTD
virtuaalihevonen