Dur Veroek

kuollut 19.5.2013
kuva   kuva  Dur Veroek VH04-040-0972
  kuva  friisiläinen, tamma
  kuva  s. 14.12.2007, 4-vuotias 14.01.2008
  kuva  6-vuotias 14.02.2008
  kuva  159cm, musta
  kuva  ko Int I, vaikea valjakkoajo
  kuva  maahantuoja: yersinio
  kuva  omistaja, kotitalli: yersinio, VRL-06303, Virtuaalitalli Duren
rakennekuvaan klikkaamalla vieressä olevaa kuvaa

KILPAILUKALENTERI  kuva  PÄIVÄKIRJA  kuva  VALMENNUKSET

Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla, 102p.
Palkittu VVJ:n laatuarvostelussa II-palkinnolla, 88,9p.
Palkittu YLA tilaisuudessa 2-palkinnolla, 128p.

Katsaus historiaan ja kummallisiin tapoihin

  kuva  Tervehdys! Olen Dur Veroek, tutummin Veera. Olen elämäniloinen, pieni tuittupää friisiläistamma ja rakastan ruokaa. Kuten tietysti kaikki hevoset rakastavat ruokaa, mutta minä etenkin ja olen valmis tekemään mitä tahansa jotta saisin herkkupaloja. Tai no, en nyt ihan mitä tahansa mutta melkein kuitenkin. Etenkin omenat ovat suurta herkkuani ja olenkin aina välillä harrastanut karkailua tarhastani ja käynyt napsimassa alimpia taikka maahan pudonneita omenia tallin pihalla sijaitsevasta omenapuusta ja sen lähettyviltä. Harmikseni vain, en ikinä kerkeä olemaan karkureissuillani kovinkaan pitkään. Aina joku tarkkasilmäinen huomaa, että "taas se on irti". Tästä voitkin päätellä, että olen mestari aina luikkimaan omille teilleni. Osaan avata kaikenmaailman naruviritykset, solmut ja ovet ja olen niin pieni, että ryömin mistä tahansa ali. Olen myös niin hyvä hyppääjä, että ihan matalat aidat eivät minua pidättele. Yleensä karsinani ja tarhojeni ovet suljetaan ketjulla. Niitä minä en valitettavasti osaa vielä avata, mutta olen varma, että kunhan vain harjoittelen tarpeeksi kauan, niin onnistun siinäkin.

  kuva  En erityisemmin pidä ihmisten minulle osoittamasta huomiosta, jos ei ole makupaloja tiedossa taikka makupalat on jo annettu. Tällöin ilmaisen ärtymykseni kääntämällä pepun ihmisiin päin taikka luimistelemalla. En ole ikinä potkinut ihmisiä, enkä aiokaan, mutta pahimpia tunkeilijoita olen joutunut muistuttamaan näykkäisemällä, että eipäs tulla liian lähelle tai haluan olla rauhassa. Muiden hevosten seurasta sitten pidän erityisen paljon, tietysti, olenhan minäkin hevonen ja laumaeläin. Jostain syystä, vaikka olenkin tällainen kovanaama, olen laumassani hyvin alhaisessa asemassa ja joudun aina odottamaan, että muut ylempiarvoiset laumanjäseneni ovat käyneet juomassa taikka syömässä tai tehneet milloin mitäkin mitä muutkin haluavat tehdä juuri samaan aikaan.

  kuva  Ratsastaessa olen kova menijä eikä minua pysäytä mikään. Olen herkkä pienimmillekin pohjeavuille, enkä ymmärrä miksi ihmeessä ihmiset ensin haluavat mennä kovempaa, mutta sitten yht äkkiä kiskovatkin suusta, että hitaampaa. Jos minä saisin päättää, niin kuin hyvin usein päätänkin, niin menisin vain pää viidentenä jalkana pitkin kenttää enkä varmasti tottelisi mitään muuta käskyä kuin lujempaa. Joskus minua on kuitenkin hieman härnätty. Nimittäin kun olen lähtenyt taas tuttuun tapaan laukkaamaan ilman mitään kontrollia niin ratsastajani vain käski mennä kovempaa ja siinä vaiheessa kun en olisi enää millään jaksanut laukata niin silloinkin piti vain jatkaa. Tämä oli kova kolaus itsetunnolleni, mutta onneksi tokenin siitä pian. Nykyään tiedän, että jos tämmöistä pääsee tapahtumaan niin voinhan minä aina pysähtyä ja jäädä paikoilleni seisomaan. Mitäs sitä turhia itseään väsyttämään jos ei jaksa. Esteiden hyppäämisestä minä nautin. Tai lähinnä niin, ettei ihminen ole selässäni. Irtohypytys on mukavaa. Silloin saan itse päättää kuinka kovaa menen ja mistä hyppään. Kun ihminen on selässä niin joudun kantamaan myös hänet esteiden ylitse enkä pidä siitä yhtään. Olen kuitenkin hieman rämäpää esteillä. Hyppään kyllä esteen kuin esteen. Mikään ei ole tähän mennessä näyttänyt niin kummalliselta, ettei sitä voisi ylittää, mutta minulla on tapana kolisutella ja tiputella puomeja. Yleensä tiputan ne takajaloilla. Minut on koulutettu myös valjakkoajoon. Itseasiassa ennen kuin selkääni noustiin niin minua ohjasajettiin paljon. Kotitallilla minulla ajettiin valjakkoa useinkin ihan muuten vaan, mutta kisoihin pääsin aktiivisemmin kouluratsun uran jälkeen. Tottakai loistin valjakoissa yhtä hyvin kuin kouluradallakin.

  kuva  Kisoissa olen totaalinen hermoheikko. Kaikki se hälinä, hevoset ja ihmiset ympärilläni. Olen aina aivan pökerryksissä ja jos ei oman lauman jäseniä ole lähettyvillä niin olen vielä enemmän pökerryksissä ja sitäkin enemmän peloissani. Jännittävimpiä hetkiä ovat etenkin ne kun joudun menemään yksin radalle. Siellä ei ikinä ole muita seuranani, ei edes vieraita kaveruksia, saati sitten omasta laumastani ketään. Jos mukana on oman tallin hevosia ja he ovat koko ajan lähettyvilläni niin yritän olla oikea viilipytty. En tietenkään halua, että muut näkevät kuinka hermostunut olen. Kouluradat saatan pistää oikein totaalisesti ranttaliksi. En oikein ymmärrä miksi ihmeessä pitäisi pysyä valkoisten aitojen sisäpuolella ja jos ei ratsastaja ole varuillaan niin aivan varmasti yritän loikata aitojen ulkopuolelle. Jostain syystä joudun kuitenkin kouluradalle useammin kuin esteradalle. Ehkäpä tämä johtuu kauniista ulkonäöstäni.

  kuva  Aina silloin tällöin tallillamme käy myös ulkopuolisia ihmisiä ja se tietää usein inhottavia kokemuksia meille hevosille. Kengittäminen ei ole minulle juttu eikä mikään. Ainoastaan se häiritsee, että kengitäjäsetämme tuntuu olevan joka kerta huonommalla ja huonommalla tuulella meille saapuessaan. Olen myös muutaman kerran joutunut raspaajan kynsiin ja ne vasta ovatkin olleet epämiellyttäviä kokemuksia. Tunkea nyt joku laite suuhun, ettei sitä saa kiinni ja sitten tutkimaan ja hutkimaan hampaitteni kanssa. Kyllä ne ihan hyvät ovat ja hyvin toimivat. Ei minulla ole ikinä ollut mitään ongelmia syömisen kanssa ja siihenhän niitä hampaita käytetään. Eläinlääkärin kanssa olen myös tutustunut jonkun verran. Ehkä enemmän silloin kun kannoin ensimäistä varsaani ja synnytin sen. Se meni kuitenkin ihan hyvin, eikä minulla ollut mitään ongelmia sen kanssa, joten tädin käynnit vähenivät. Muutenkin sairastelen harvoin niin en minä mitään lääkäreitä tarvitse.

Sukutaulu

   Jaargenoot
  friisiläinen, musta
 Geschokt
friisiläinen, musta
 Geschiktheid
friisiläinen, musta
 Spaarbank
friisiläinen, musta
 Leeftijd
friisiläinen, musta
 Afweren
friisiläinen, musta
 Eigendunk
friisiläinen, musta
   Bloeien
  friisiläinen, musta
 Bloedcel
friisiläinen, musta
 Rijksmuseum
friisiläinen, musta
 Wijdbens
friisiläinen, musta
 Spuitgat
friisiläinen, musta
 Geschenk
friisiläinen, musta
 Jaar
friisiläinen, musta

Sukuselvitys

  kuva  Isäni Jaargenoot on karismaattinen pieni friisiläinen jonka pieni koko ei kyllä käy ilmi orin ryhdikkään olemuksen vuoksi. Sen pää on aina korkealla ja pidempikin ihminen näyttää tämän hevosen rinnalla pieneltä. Jaarge on käytökseltään esimerkillinen ja on tallinsa yksi suosituimmista hevosista upean ulkomuodon ja helpon käsiteltävyyden vuoksi. Ratsastaessa Jaarge on hieman holtiton. Se on vaikea saada ratsastettua rennoksi johtuen sen pakonomaisesta tarpeesta pitää pää korkealla. Jaargelle tulee hyvin usein selkävaivoja mitä pyritään hoitamaan hieronnalla ja pitkillä rentouttavilla ratsastushetkillä.

  kuva  Isänisäni Geschokt osaa olla hurmaava ja vie mennessään aina uusien ihmisten sydämet. Gekulla on kieroutunut tapa olla aluksi maailman ihanin, hellyttävin ja saada ihmiset tuntemaan itsensä todellisiksi hevoskouluttajiksi kun ori heitä liehittelee. Todellisuudessa Gekulla on hieman ikävä maine ja siitä aina varoitellaan uusia ihmisiä, mutta ilkikuriset piirteet tulevat usein esiin vasta muutaman kuukauden kuluttua jolloin ne tulevatkin täysin yllätyksenä. Geku osaa käyttää hyväkseen ihmisten varomattomuuden ja kenkkuilun alkaessa sen bravuurina on karata aukinaisesta karsinanovesta joko kiusaamaan tammoja tai suuntaamalla rehulaan herkuttelureissulle.

  kuva  Isänisänisäni Geschiktheid hullaannutti koko tallin syntyessään. Pieni orivarsa oli tallin ensimmäinen kasvatti ja sen kannalta odotukset olivat korkealla. Kasvattaja toivoi ensimmäiseksi varsakseen tammaa, jotta välttyisi ruunaamiskustannuksilta, mutta Geschiktheidin osoittautuessa todella kiltiksi ja orimaisten piirteiden ollessa nollassa huokaisi kasvattaja helpotuksesta ja päätti pitää orinsa orina. Tämän päätöksen jälkeen kasvattaja alkoikin kaavailemaan Geschiktheidin pitämistä itsellään siitosorina, mutta tämä osoittautuikin miltei mahdottomaksi suunnitelmaksi. Geschiktheid ei nimittäin millään meinannut astua tammoja ja jos astutus saatiin onnistumaan niin tammat hyvin usein jäivät tiinehtymättä. Lopulta Geschiktheidille kertyi vain kolme jälkeläistä.

  kuva  Isänisänemäni Spaarbank koki uransa rodustaan huolimatta esteiden puolella. Ei sukulaiseni sentään mitään maailmanluokan estekilpailuja kiertänyt, mutta pienen tylleröisen kanssa, joka oli siis hänen omistajansa, he kiersivät lähialueen ja hieman kauimmaisetkin helpot luokat. Spaarbankin vahvuus ei ollut ehkä vauhdissa ja tiukoissa kurveissa, mutta tammaan saattoi aina luottaa, että se hyppäisi vaikka talon ikkunasta sisään jos se on sille nimetty esteeksi. Näin ollen kaksikko saattoi aina silloin tällöin kerätä sijoituksen sieltä ja toisen täältä täsmällisillä, rauhallisilla ja puhtailla suorituksilla.

  kuva  Isänemäni Leeftijd on ilkeä tamma jolla tuntuu aina olevan korvat luimussa. Tuli vastaan sitten kuka tahansa, mukava tai vähemmän mukava henkilö, niin tamma tervehtii tätä hampaat irvessä ja kääntämällä takapuolensa mielenosoituksen merkiksi. Tamman käytös ei ole yllättävää, sillä nuoruusvuosinaan synnyinkodissaan sitä koulutettiin todella rankalla kädellä ja lopulta eläinsuojeluviranomaiset ottivat tamman ja muut tallin hevoset haltuun. Tapaus herätti mediassa paljon huomiota ja tappotuomion saaneen tamman onneksi sille löytyi uusi koti.

  kuva  Isänemänisäni Afweren oli suurikokoinen ori ja luonteeltaan täysi rautakanki. Karsinassaan ori möllötti paikoillaan ja satunnaisesti antoi hoitajilleen kyytiä jyrsimällä heidät täysin mustelmille. Rautakanki lisänimen ori sai itseasiassa siinä vaiheessa kun siitä oli tarkoitus saada ratsu. Afwerenillä on paha tapa käännöksissä jättää kääntymättä ja se ei kykene suoriutumaan kymmenen metrin voltista vaan se on suurikokoinen ympyrä. Kääntymisongelma korostuu etenkin laukassa, jolloin ori on useasti juossut myös päin seinää kun se ei vain ole ymmärtänyt ratsastajan ohjeita ja kääntymisen tarkoitusta. Ori oli pitkään eri ammattikouluttajilla, mutta kukaan ei saanut tehtyä orista kääntyvää hevosta.

  kuva  Isänemänemäni Eigendunk oli pullaponi suurella peellä. Tammalla oli suuri vatsa, niin suuri, että se oli kuuluisa jo kylillä asti. Usein tamman omistajan ratsastaessa tammalla hiekkateitä pitkin maatilan reunamia, kuului ulkopuolisten suusta jos jonkinmoista kommenttia tamman ulkomuodosta. Näky ei ehkä ollut kaunis, mutta tamman luonne oli ehdottomasti parasta antiaan mitä hevosella voi olla.

  kuva  Emäni Bloeien on lämmin ja iloinen tamma. Eini on oikea äitihahmo ja hoivaa ja rapsuttaa omien varsojen ohella ties kuinka monen muunkin tamman varsoja. Joskus tamma joutuu pieniin kahakoihin muiden mustasukkaisten tammojen vuoksi jotka eivät siedä sitä, että heidän varsojen lähettyville tulee joku muu. Tämä on kuulema kuitenkin harvinaista sillä Eini on pehmosta luonteestaan huolimatta hyvin korkealla lauman arvojärjestyksessä, mutta kun on omasta varsasta kyse saattaa alempiarvoisetkin emät rohkaistua ja kokeilla miten Einin kanssa mittelöitiinkään.

  kuva  Emänisäni Bloedcel oli Hollannissa suosittu valjakkohevonen. Se oli valpas ja nopea liikkeissään ja luki ohjastajansa eleitä ja näin ollen oli loistava kilpailukumppani ja siitä tarjottiin isoja summia. Ori myytiin monesti, mutta sai pitkän myyntikierteen jälkeen itselleen pysyvän kodin hollantilaiselta vanhalta herralta joka harrastuksenaan toimi valjakkoajon toiminnassa mukana. Miestä kävi sääliksi Bloedcelin jatkuva pallottelu omistajalta toiselle, joten kun orista jälleen pistettiin tarjouskilpailua pystyyn hän tarjosi sellaisen summan, että ori varmasti lähtisi hänelle viettämään siitoshevosen elämää.

  kuva  Emänisänisäni Rijksmuseum oli raskastyyppinen friisiläinen eikä kovinkaan suosittu siitosori. Orin siitosura sattui sen kannalta huonoon aikaan, sillä orin ollessa valmis astumaan tammoja oli kovasti suosiossa sporttisemmat mallit friisiläisistä ja etenkin vetreät, notkealiikkeiset kouluhevoset olivat suuressa muodissa. Näin ollen Rijksmuseumin jälkeläismäärä jäi muutamaan hassuun kappaleeseen, mutta ne ovat olleet todella menestyksekkäitä valjakkohevosia.

  kuva  Emänisänemäni Wijdbens oli virkeä ja reipas ratsu, mutta tamma oli jo niin reipas, ettei kukaan ollut ikinä halukas liikuttamaan sitä. Harvemmin siis tammalla tehtiin mitään, missä olisi vaadittu keskittymiskykyä tai taitoa tehdä jotain. Enimmäkseen sitä liikutettiin juoksuttamalla tarhassa tai kentällä missä siitä saatiin enimmät energiat pois ja kuntoakin saatiin näin ylläpidettyä tulevia varsomisia ajatellen. Tamman ratsastettavuus kärsi sen ollessa koulutuksen alkuvaiheessa, kun tamman ensimmäinen uusi omistaja alkoi tammaa kouluttaa ja se osoittautuikin liian haastavaksi tehtäväksi. Sen jälkeen Wijdbens seisoi pitkään pihatossa tekemättä mitään, kunnes se huutokaupattiin muualle.

  kuva  Emänemäni Spuitgat oli hevonen joka olisi syönyt vaikka tiiliskiviä jos niitä olisi ruokakippoon pistänyt. Spu oli perso ja ahne ja yritti aina haistella, maisella ja kokeilla kaikkea. Ihmisten takinpielukset, sormet ja hiukset olivat aina vaarassa joutua tamman suuhun, niin, että tamman omistajan mielessä kävi useammankin kerran tehdä neidille oma kuonokoppa. Tamman karsinasta ei löytynyt ikinä heinänkorttakaan sillä karsinassaan se käytti kaiken aikansa pyörittelemällä purunpalasia huulillaan ja putsaavan sieltä kaiken mikä kelpaisi syötäväksi. Olkia tammalla ei tästä syystä voinut pitää ollenkaan, sillä ei mennyt aikaakaan kun oljet olisi putsattu karsinanpohjalta ja lattia paistaisi puhtauttaan.

  kuva  Emänemänisäni Geschenk oli hyvin hankala. Raivohulluksikin jotkut tuntuivat häntä kutsuvan. Ori oli hyvin kyvykäs kouluratsu, mutta kilpailureissut vaativat aina normaalia enemmän resursseja kun jo pelkästään hevosen taluttamiseen tarvittiin kaksi ihmistä. Orin omistajan onneksi Geschenk ei periyttänyt ilkeää luonnettaan jälkeläisilleen ja se olikin muutaman vuoden todella suosittu jalostusori.

  kuva  Emänemänemäni Jaar oli herkkä ja pienikokoinen tamma. Sille pyrittiin aina valitsemaan hieman suurikokoisempia oreja, jotta varsoista olisi tullut kookkaampia. Jaar varsoi yhteensä neljä varsaa jotka kaikki olivat tammoja. Jaar toimi pääasiassa siitostammana, mutta se oli muutaman vuoden myös mukana omistajansa pojan kanssa valjakkoajon valmennusringissä, kunnes poika osti itselleen isomman hevosen.

Jälkeläiset

 tamma 
 Duren Cipier    isä: Dur Dorsen
 tamma 
 Duren Cecilia  KRJ 2  isä: Dur Tumort
 tamma 
 Duren Polka    isä: Killer Kid
 tamma 
 Duren Cheley    isä: Topper
 ori 
 Duren Oliver  VIR MVA ch., KTK II, KRJ 1  isä: Gerrit v.d. Dieuwke
 ruuna 
 Duren Dieter    isä: Dieuwe v. Tjaard

Laatuarvostelut

30.7.2010, Yleislaatuarvostelu
23+40+30+35 = 128p. YLA 2
Rakenne: 23p.
Kuvaus: 40p.
Sukulaiset: 30p.
Kilpailut: 35p.

28.2.2013, VVJ laatuarvostelu
6,4 (5,75+7) + 40 + 20 + 16,5 + 6 = 88,9p. VVJ-II
Rakenne: 6,4p.
Kilpailut: 40p.
Vanhemmat: 20p.
Jälkeläiset: 16,5p.
Lisäpisteet: 6p.
"Ryhdikäs, aavistuksen kehittymättömän ja lihaksettoman oloinen, jyrkkä lautanen, takanojoiset etujalat"
"yleisvaikutelma hyvä. selkeä rotuleima. ahdas kaulan ja pään liittymä, myös hieman alakaulainen. säkä ok, etuosa erinomainen: loivat, pitkät lavat. lihaksikas takaosa, mutta jyrkkä lautanen. ej takaonojoiset ja hieman sapelit"
"Sukuselvitys oli mukavaa luettavaa ja ei ollut turhia jaaritteluita. Huumoriakin oli mukavasti hieman mukana."

15.05.2013, KRJ laatuarvostelu
21 (7+7+7) - 40 - 18 - 15 - 8 = 102 p. KRJ-I
Rakenne: 21p.
Kilpailut: 40p.
Vanhemmat: 18p.
Jälkeläiset: 15p.
Lisäpisteet: 8p.


hevosen kuvat © Friese Paarden LTD
virtuaalihevonen / a sim-game horse
kyseessä on virtuaalitalli, kaikki tiedot ovat keksittyjä, a sim-game stable