Vuodet 2007-2008

Duren avaa virallisesti ovensa kun tallin ensimmäiset hevoset astuvat talliin. Virallisesti tallin ensimmäinen hevonen oli friisiläistamma Yersinio' s Igora joka oli myös ensimmäinen hevonen joka osallistui laatuarvosteluihin. Friisiläisiin hurahtaneena talliin asteli seuraavaksi ori Dur Dorsen ja yhdeksän tuontitammaa; Dur Aanmanen, Dur Veroek, Dur Ver, Dur Spuwen, Dur Afweer, Dur Durven, Dur Jagen, Dur Dubbel ja Dur Geschal. Näistä tammoista Dur Jagen osottautui todelliseksi helmeksi ja tamma on Yersinio's Igoran kanssa yksi tallin kantatammoista. Marraskuussa syntyy ensimmäinen kasvatti Duren Cynisme. Kasvatteja syntyi 20 kappaletta joista itselleni jäi Duren Anektode, Duren Cultus, Duren Amandel, Duren Oliver sekä Duren Toby. Nämä ovat hevoset jotka pyrin aina säilyttämään jollain tapaa mukana kasvatuksessa.


Vuodet 2009-2010

Vuoden 2008 puolivälissä Duren painui hiljaiselolle vuodeksi. Se kuitenkin kampesi takaisin jaloilleen vuonna 2009 jolloin myös kasvatustoiminta pyörähti käyntiin kaikessa mittavuudessaan. Tähän aikaan virtuaalimaailmassa oli runsaasti isoja suurtalleja joissa pääasiassa kasvatettiin hevosia. Monet Durenin kasvatit saivatkin kodin juuri suurtalleilta. Itse olin ostanut talliini pitkäsukuisen oriin Rodney SIX:in ja tehtailin sille kovaa vauhtia sopivia, pitkäsukuisia friisiläistammoja jotka ovat itse tuomistani hevosista ja kasvateistani. Tämä siis tarkoitti määrällisesti paljon friisiläisiä. Silloin talliin perustettiin oma "lisäsiiveke" laumalle. Lauma oli pääasiassa tuontihevosille, tai siitoshevosille jotka halusin siirtää pois silmistä, pois mielestä. Eli hevosia joidenka kilpailuista ja aktiivisuudesta en halunnut stressata. Näin loin niille suomen oloihin loputtomat vihreän rehevät laitumet missä ne olivat aina valmiina kun niitä tarvittiin. Mainittakoon, että näihin aikoihin VRL oli poissa käytöstä ja monet viettivät virtuaaliharrastuksen horrosaikaa. Kasvatteja kun ei saanut myytyä koska vanhemmilla ei ollut tuloksia. Friisiläisteni kanssa kilpailin jonkun verran villejä kilpailuja, mutta pääpaino kilpailujen osalta oli Näyttelyjaoksen näyttelyissä. Näinä vuosina opin kasvattamaan hevosia enemmän omien tarpeiden mukaan ja myös tarjonnan mukaan. Vuonna 2010 astutin kaikki evm sukuiset tammani evm sukuisilla friisiläisoreilla. Pyrin vielä astuttamaan kaikki tammat muiden omistamilla hevosilla. Kaupaksi nämä varsat eivät juurikaan menneet, mutta nämä astutukset ovat varmistaneet sen, että minulla on ollut aina tarvittaessa erilaista materiaalia astuttamaan hevosia ja mahdollisuus tarjota erisukuisia friisiläisiä yhdistelmistä mitä ei muista talleista löydy.

Vuodet 2011-2012

Juuri vuoden 2010 lopulla kilpailujaokset avasivat ovensa toimiakseen itsenäisesti piittaamatta siitä toimiiko VRL vai ei. Tämä tarkoitti Durenin hevosille suurta kilpailuryntäystä ja talli järjesti vuonna 2011 jatkuvasti koulukilpailuja. KRJ:n siirryttyä minun huomaani tuli kouluratsastuksesta vielä tärkeämpi tavoite hevosilleni. Myöskin kantakirja alkoi toimimaan ja sanoisin, että sen myötä Durenin friisiläiset saivat runsaasti näkyvyyttä. Tallin oma kasvatti Duren Rody palkittiin ensimmäisellä palkinnolla ja sen jälkeen läpi vuoden hevosiamme palkittiin jokaisessa kantakirjaustilaisuudessa. Hetken päästä myös Hollannista tuotu Bullet v.d. Oorlog palkittiin ykkösellä kantakirjaan. Kantakirjaustilaisuus on aina ollut meille hieno tilaisuus ja vastaisuudessakin haluan saada mahdollisimman monesta siitoshevosestani arvion. Hevosten kilpaillessa kasvatustoiminta jäi hieman taka-alalle ja vuonna 2011 syntyi ainoastaan viisi friisiläistä joista kolme pidin vielä itselläni. Samaan aikaan myös tallin kasvatusnimi; etuliite Duren jäi pois käytöstä ja vuodesta 2011 eteenpäin kasvattimme kantavat nimessään loppuliitettä v.d. Duren. Vuonna 2012 on ollut tallin hevosmyynnin kulta-aikaa. Varsoja syntyi 46 kappaletta jotka kaikki saivat itselleen huolehtivan kodin.

Vuosi 2013

Vuonna 2013 VVJ:n laatuarvostelun aktivoituessa tuli valjakkohevosten ominaisuudet jälleen tärkeäksi osaksi kasvatustoimintaamme. Vanha jalostusoriimme Dur Dorsen kävi nappaamassa tallin ensimmäisen ykköspalkinnon ja sen jälkeen hevosia on palkittu tasaiseen tahtiin. Tänä vuonna ensimmäiset omat kasvattimme ilman kasvatustunnusta Wullet ja Tjaard ovat päässeet kunnolla tositoimiin.

Friisiläisten historia

Oman kasvatustoiminnan lisäksi Duren pyrkii säilyttämään hevosissaan myös palasen friisiläisten historiaa. Pisimmillään hevostemme suvut ylettyvät vuoteen 2000 asti. Hevostemme suvuista löydät seuraavien tallien kasvatteja:

Sprietland's
RDN hevoskasvatus
Talvirinne
Lagoon's Myyntitalli
Dollar's Farm
L'amour aux Chevaux
Mustan hevosen ratsutila
Aalwyn Friesians
Illusia
Anemone Stud
Shiran Talli
Discreet
Legend Lagoon
Montefrio
Yellowstone DC.
Djoehem
Vaalea Kuiskaus
Black Swan
Evergrey
Chennye
VF Miniatures
Dalek
Friesians of Djinn
Pemberley
Goljat Farm
Zarda
Stal Lycan
Lions Gate
Breawa

Omat edesmenneet hevoset on listattu omalle sivulleen.


yersinio, VRL-06303
blogi, vieraskirja
Päivitetty 26.6.2013
Duren on virtuaalitalli
© Kuvat: Stal Okkema, Vanderploeg Friesians
© Ulkoasu: NM.

eXTReMe Tracker
kuva
kuva