kuva

Zierda fan Nytskart

kuva   kuva  Zierda fan Nytskart
  kuva  friisiläinen, tamma
  kuva  s. 16.11.2009, 4-vuotias 16.12.2009
  kuva  162, musta
  kuva  ko Int I, Re 80cm, koulupainotteinen
  kuva  maahantuoja: yersinio
  kuva  omistaja, kotitalli: yersinio, VRL-06303, Duren

Kantakirjattu hevostammojen kantakirjaan III-palkinnolle, 65p.

KILPAILUKALENTERI  kuva  PÄIVÄKIRJA  kuva  VALMENNUKSET

img     img

kuva

Synnyin Hollannissa loppuvuodesta 2009. Aloin kasvaa äitini hoivissa, missä minua rakastettiin kovin paljon. Olin pienestä lähtien hyvin rohkea ja reipas, kasvattajani odottikin minusta jotain hyvin suurta. Varsasta lähtien olin rakenteeltani hyvin korrekti ja minusta tuli monta ostotarjousta jo silloin. Äitini kanssa olimme huolestuneita, sillä pelkäsimme molemmat, että meidät erotettaisiin liian varhain. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan asuin miltei vuotiaaksi asti kasvattajani luona. Tällöin Hollantiin saapui ihminen Suomesta, yersinio. Minua juoksutettiin tämän ihmisen edessä ja hän käsitteli minua, mutta kilttinä ja uteliaana tammana olin vain innostunut asiasta. Pian muutinkin Suomeen ja koulutukseni moniin uusiin asioihin alkoi hetimmiten.

Olen aina ollut erittäin hyväkäytöksinen. Minun mielestäni on aivan jonninjoutavaa ajanhukkaa tehdä typeriä tempauksia tai uhkailla hoitajiani, koska olen aina kuitenkin se, joka loppupeleissä häviää. Saan paljon enemmän iloa ja kiitosta siitä, että osaan käyttäytyä ja olla hyvätapainen. Saankin paljon rapsutuksia naapurin tytöiltä, he tuovat minulle kesäiltaisin porkkanoita ja paapovat, mikä on takuulla parasta mitä hevonen voi saada!

Minut on koulutettu kouluratsastuksessa intermediaire I-tasolle asti, mikä sujui varsin lutvikkaasti. Olen aina ollut hyvin nopea oppimaan uusia asioita. Koulutus olikin elämäni parasta aikaa, sillä sain paljon uusia, haastavia tehtäviä ja niiden oppiminen oli todella mielenkiintoista. Nykyään kierrän lähinnä kilpakenttiä omistajani kanssa, mistä toki nautin myös suunnattomasti. En voi kuitenkaan sietää liian kovakouraisia ratsastajia, joten ratsastajani tulee olla ehdottomasti kokenut. Tästä olen myös saanut kuulla, sillä olen heittänyt muutaman suussaroikkujan selästäni. Onneksi omistajani on puolellani ja kertoo minun olevan ihanteellisen herkkä ratsastettava vaativille kouluradoille.


 Andries
friisiläinen, musta
 Bjinse
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Matsje
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Uilkje
friisiläinen, musta
 Herke
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Waeltje
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta


Zierdan isä, Andries syntyi eräänä kauniina kesäyönä pienelle siittolalle Hollannissa. Synnytys sujui ongelmitta ja Andries osoittautui heti oikein pirteäksi oripojaksi. Andrieksen tulevaisuuteen kaavailtiin kisoja ja menestystä heti alusta asti, se nimittäin osoittautui oikein hienoksi kouluhevoseksi. Ori paineli laitumella oikein komeasti ja sen äidillä, Matsjella meinasi mennä välillä hermot liian riehakkaan pojan kanssa. Andrieksen koulutus aloitettiin sen täyttäessä vuoden ja sitä koulutettiin määrätietoisesti kohti kisakoitoksia. Andries olikin nopea oppimaan ja kehittyi muita selvästi nopeammin. Ori pääsi kilpailemaan ensimmäisen kerran nelivuotiaana pienissä seurakisoissa. Andries pärjäsi heti ihan mukavasti, sijoittuen hiukan puolenvälin yläpuolelle. Sen koulutusta jatkettiin ja seuraavan kerran ori pääsi radoille täyttäessään viisi. Omistajien pitkä ja tunnollinen työ oli tuottanut hedelmää ja ori voitti ja oli neljäs omissa luokissaan. Tästä eteenpäin Andries kilpaili aika aktiivisesti ensin ihan helpoissa luokissa, nousten koko ajan korkeammalle ja korkeammalle. Kaikki muuttui kun sen orin omistaja sairastui sen ollessa seitsemän. Paljon hevosia jouduttiin myymään, niiden joukossa Andries. Uudella omistajalla oli kuitenkin vaikeuksia voimakastahtoisen orin kanssa ja Andries myytiin uudelleen. Seuraava omistaja oli paljon kokeneempi, ja panosti vähän hankalampiin hevosiin. Andries sai hänen luotaan uuden kodin ja kisaus aloitettiin uudelleen. Andries pärjäsi hyvin, nousten parhaimmillaan jopa Vaativa A luokkien ykköseksi. Menestyksen myötä myös tamman omistajat kiinnostuivat ja Andries sai kesäisin paljon tamma seuraa. Andries periyttää jälkeläisille hienoa askellusta ja hiukan hankalaluonteisuutta. Ori lopetti kisauransa 15 vuoden iässä ja keskittyi seuraavat vuoden vain siitokseen. Nykyään Andries on eläkkeellä ja laiduntelee mukavassa seurassa.

Uilkje on Zierdan emä. Kaunis friisiläistamma syntyi Hollannissa vuonna 1991. Ulle syntyi aika suureen friisiläissiittolaan ja se sai täyskennellä laitumella muiden tammojen ja varsojen kanssa vuoden ajan. Tamman ollessa vuoden vanha, se myytiin uuteen kotiin. Ulle sai kodin eräältä lapsiperheeltä, jossa sitä koulutettiin. Koulutuksen hoiti eräs kokenut kouluttaja ja Ulle oli hyvä oppilas. Siitä paljastui oikein kiltti, sympaattinen ja utelias neitokainen. Vaikka Ulle olikin utelias, se arasti uusia asioita, ja varsinkin satulaan kouluttaminen oli hankalaa. Se ei olisi halunnut saada selkäänsä sellaista kapinetta, mutta rauhallisilla ja päättäväisillä otteilla Ulle saatiin totutettua satulaan. Kun se hyväksyi satulan, ratsukoulutus sujui hienosti ja jouhevasti. Ullella oli ihan hienot liikkeet ja sen kouluttaja saikin luvan osallistua sillä muutamiin koulukisoihin. Tamma pärjäsi ihan hienosti helppo B tasolla. Ulle satutti kuitenkin jalkansa viisi vuotis kesällä ja kisaus jouduttiin keskeyttämään. Ullen omistajat päättivät asuttaa sen, ja se saikin terveen orivarsan seuraavana kesänä. Pitkä lepotauko raskaasta ratsastuksesta oli tehnyt hyvää, ja Ullen jalka oli entistä ehompi. Perheen lapset alkoivat olla siinä iässä, että he pärjäsivät hevosen kanssa, joten he alkoivat kilpailla Ullella. Alkuun Ulle kiersi seuratason koulukilpailuja, sekä muutamia estekisoja. Myöhemmin lapset kiinnostuivat vielä enemmän kisoista ja Ulle pääsi kisamaan aina Vaatia B luokissa asti, menestyen välillä ihan hyvin. Ullen täyttäessä 14, sen jalat alkoivat taas vaivata, ja kisaus päätettiin lopettaa kokonaan. Ulle pääsi pelkästään siitoskäyttöön ja se saikin vielä 4 varsaa, mukaan lukien Zierda. Zierda on Ullen viimeinen jälkeläinen ja Zierdan vieroituksen jälkeen se ehti viettää vain vähän aikaa eläkkeellä, enne kuin sairasti ähkyyn. Ähky oli sen verran paha, että Ullea ei voitu pelastaa, ja se piti lopettaa.


Jälkeläiset

  ori  
 Duren Fabiano  ei meriittejä  isä: Fabiano III

kuva


tekstit & kuvat: © yersinio, ellei toisin mainita
otsikon kuvat © Excalibur, Stal Okkema
hevoset kuvat: Quality Friesians
virtuaalihevonen