Bullet v.d. Oorlog

  • Bullet v.d. Oorlog VH06-040-8316
  • friisiläinen, ori
  • s. 29.07.2009, 3-vuotias 29.10.2009
  • Palle on 18 vuotias.
  • 167cm, musta
  • ko: he A, va: noviisi
  • kasv. Jan-Willem Oorlog, Hollanti
  • omistaja, kotitalli: yersinio, VRL-06303, Duren

Kantakirjattu hevosorien kantakirjaan I-palkinnolle, 82p.
VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 31.01.2011
VSN Champion arvonimi myönnetty 18.10.2013

Palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinolla, 100p.
Palkittu VVJ:n laatuarvostelussa I-palkinolla, 109,25p.
Palkittu Yleislaatuarvostelussa I-palkinnolla, 105p.

kuva             kuva

Suku ja jÄlkelÄiset   kuva  Kilpailutulokset


kuva

  kuva  Mistä pienet oripojat on tehty?
29. heinäkuuta 2009 Hollannissa 15-vuotias friisiläishevonen Ster v. Prokaz varsoi reippaan orivarsan. Ainoan joka sinä kesänä syntyi Oorlogin tiluksilla. Kolme tammaa oltiin astutettu, mutta kaksi jäi tyhjäksi. Onneksi kuitenkin sentään Ster synnytti pienen ihmeen, jonka kasvattaja päätti nimetä Balleksi. Balle tuntui kaipaavan kovasti ikäistään seuraa. Kuinka ollakaan vain pari päivää Ballen syntymän jälkeen Jan-Willem sai hätäisen puhelun Elishalta, naapuritilalla hollantilaisia vaunuhevosia kasvattavalta naiselta. Elisha kertoi tammansa odottaneen kaksosia, joista toinen oli kuitenkin menehtynyt jo ennen syntymäänsä. Myös emä menehtyi varsomiseen. Nyt naisella on tallissa nälkäinen ja heikko orivarsa, joka kaipasi kipeästi sijaisemää. Jan-Willem mietti hetken. Ster oli kyllä hyvin kokenut emä, mutta mahtaisikohan se ottaa noin vain vieraan varsan hoidettavakseen. He päättivät ottaa riskin, ja niin pieni äiditön varsa matkasi Jan-Willemin Oorlog-siittolaan. Ster otti pienen varsan lämpimästi vastaan ja päästi sen jopa nisille. Muutaman päivän vanhempi Balle puolestaan tuntui olevan hyvin utelias, hämmentynyt ja varautunut, kun joku toinen noin vain tuli ja lainasi hänen äitiään. Hämmennyksen hälvetessä Ballesta ja pienestä emättömästä varsasta tuli kuitenkin erottamattomat veljekset.

Balle tuli Suomeen Kyan matkassa. Hän oli haaveillut uljaasta mustasta pitkine harjaksineen, ja etsinnän jälkeen löytyi se oikea unelmahevonen: 2,5-vuotias hyväluontoinen Balle-ori. Tapaaminen sovittiin kasvattajan kanssa Hollantiin ja sinne matkattiin toivoen, että vastassa olisi mielikuvaa vastaava hevonen. Nuorta hevosta sai katsella ja taputella. Kasvattaja esitteli innoissaan ja ammattitaitoisesti Ballen sukutaulua, terveystodistusta ja liikkeitä juoksuttaen. Ballen ostoon päädyttiin mukisematta ja niin sovittiin orin hinnasta ja matkustuksesta Suomen maan kamaralle.

  kuva  Elämää Suomenmaalla
Ballen nimi muuttui suomalaisempaan versioon eli Palleksi. Hoidettaessa Palle on ehdottomasti ollut alusta asti erittäin kiltti ja hyvä käsitellä. Pallen hoitotoimenpiteet voi suorittaa missä vain: karsinassa, käytävällä, pihalla... Pallella ei ole tapana karkailla, joten toimenpiteet onnistuvat hyvin kiinni sitomatta. Palle nauttii kaikesta saamastaan huomiosta. Usein tallilla vitsaillaankin siitä, millainen neiti Palle on, kun sen harjaa kampaillaan ja letitellään ja muutenkin orin päivät tuntuvat olevan pelkkää kaunistautumista. Peseminen puolestaan ei kuulu Pallen suosikkipuuhiin ja välillä pesaria lähestyttäessä ori alkaakin jarrutella. Vaikka Pallella onkin voimaa yllinkyllin, löytyy tottakai poppaskonsteja orin höynäyttämiseen. Varustettaessa Palle antaa laittaa kiltisti satulan ja suitset. Pinteleitä käärittäessä ori onneksi on oppinut pitämään jalkansa tismalleen paikallaan, liikkuvan hevosen jalkojen kääriminen ei ole kovinkaan helppoa.

Ratsain Palle on yleensä hyvinkin energinen, mutta löytyy niitä laiskottelupäiviäkin. Pallella on rotunsa mukaisesti erittäin näyttävät ja upeat liikkeet, mutta täytyy myöntää, että niissä istuminen vaatii kyllä tottumista aika lailla. Kädelle Palle saattaa joskus olla hyvinkin raskas ja melko kovasuisena hevosena, normaalitnivelkuolaimet eivät Pallelle sovi. Koulutustasoltaan Palle on virallisesti Helppo A, mutta treenailemme ahkerasti Vaativan B'n liikkeitä ja toivon mukaan joskus sinne tasolle noustaan. Esteillä Palle on vielä melko raaka. Palle vaatii pitkät suoralinjaiset ratsastustiet esteitä lähestyttäessä. Askelpituuksien ja oikean ponnistuskohdan löytämisessä ei ole ollut ongelmia, mutta hypyt puolestaan ovat melko suuria ja alastulot toisinaan haparoivia. Intoa ja vauhtia Pallella piisaa vaikka muille jakaa, mikä oikeastaan on jopa hieman huono juttu, sillä ratsastajan kunto ja voimat eivät aina tahdo riittää. Palle on täysin maastovarma, mutta vaatii aina jonkun muun mukaan kaverikseen.

  kuva  Pallen päätyminen Dureniin
Palle oli monet kerrat ollut samoissa näyttelyissä omien hevosteni kanssa, ja olin kuolannut orin komeutta kieli pitkällä joka ikinen kerta. Tässä hevosessa oli sitä jotain, joka sulatti sydämeni joka ikinen kerta kun sen näin. Kun sitten kerran sattumalta näin Kyan jättämän myynti-ilmoituksen Pallesta, meinasin joutua miltein paniikin valtaan. "Tuo hevonen minun on saatava", ajattelin mielessäni ja rustasin ostoilmoitusta hätäisesti peläten, että joku muu ehtii viemään sen juuri nenäni edestä. Helpotus virtasi elimistöni läpi, kun ostoilmoitukseni hyväksyttiin! Minulla oli suuret suunnitelmat orin varalle. Lähinnä kuitenkin jalostuksellisessa mielessä, sillä Pallessa oli sellaista ruumiinrakennetta ja hevosmaisuutta jota puuttui omista hevosistani. Toivon todella, että Palle periyttää sitä jälkeläisilleen. Kouluratsun uraa jatkamme samaan tapaan kuin edellisessä kodissa. Tiedän myös, että Hollannissa asuessaan Pallea on jonkun verran ohjasajettu, joten jatkamme siitä vieä pidemmälle, aina valjakkoajon saloihin asti.



kuva

Valmennukset

  kuva  28.02.2010, valmentaja: Jenna
Yersinio vihjaisi, että viime aikoina Pallen kanssa on kovasti treenailtu laukanvaihtoa askeleessa, joten siihen ajattelin tänään keskittyä koottujen askelien lisäksi. Alkuverryttelyssä oli pysähdyksiä ja voltteja, jotta Palle saadaan herkistettyä myös pidätteille. Palle tuntui alkuun vain menevän ihan minne halusi, sillä isokokoinen ori on voimakas. Vihdoinkin kun yersino sai orille pidätteen läpi tuli pysähdyksestä jokseenkin hätäinen ja töksähtävä. Muutaman askeleen jälkeen suoritettiin uusi pysähdys, joka oli jo huomattavasti siistimpi. Joidenkin yrityksien jälkeen pysähdykset sujuivat jo esimerkillisesti. Kun pysähdykset sujuivat hyvin, tulivat mukaan voltit. Palle taipui hienosti volteille, vaikkakaan voltit eivät olleet ihan kohdallaan. Joidenkin yrityksien jälkeen voltitkin olivat täsmällisesti kohdallaan. Alkuverryttelyn jälkeen alkoi käynnin kokoaminen. Alkuun Pallen askelta ei saanut koottua järin paljoa, mutta hiljaa hyvä tulee. Joka kerralla kun askelta koottiin, sait Pallen yhä paremmin kokomaan itsensä. Kun olin tyytyväinen siihen, kuinka paljon sait koottua Pallea, annoin sinun jatkaa reippaassa keskikäynnissä uraa pitkin muutaman minuutin ennen suunnan vaihtoa ja uusia kokoamisia. Kun kokoaminen käynnissä sujui, oli vuorossa ravi. Ravissa kokoaminen oli helpompaa sillä Palle tiesi jo mitä tehdä, joten sait oriin hyvin pian koottua. Vaikeutin tehtävää lisäämällä voltin kootussa ravissa. Palle meinasi päästä venymään alkuun liiaksi, mutta muutaman huomautuksen jälkeen sait orin pysymään koossa. Ennen laukkaa sait antaa Pallelle pitkät ohjat ja antaa orin rentoutua, sillä edessä olisi päivän haastavin osuus; laukanvaihdot. Ensin ajattelin teettää teillä kasikkoja, mutta loppujen lopuksi päädyin suoraan uraan, jolloin ei tarvitsisi miettiä asetuksia. Alkuun sait nostaa laukan muutaman kerran, jotta nostoista sitten myöhemminkin tulisi kunnolliset. Palle laukkasi reippaasti karkaamatta kuitenkaan apujen välistä. Ensimmäinen vaihto meni päin prinkkalaa, joten kehotin sinua viemään pohjetta selkeästi taaksepäin heti pidätteen jälkeen, jotta Pallella olisi aikaa reagoida uuteen komentoon. Joidenkin toistojen jälkeen vaihdot olivat jo melko säädyllisiä, joten ne oli hyvä lopettaa siihen. Lopuksi saitte päästellä maneesissa melkoisen roimaa laukkaa, jotta Palle rentoutui haastavan homman jälkeen.

  kuva  03.04.2010, valmentaja: Suvi
Aloitimme valmennuksen rauhallisella käynnillä maneesia ympäri voltteja tehden, jotta saataisiin Palle notkeaksi ja avuille. Pian huomasin orin olevan hieman jäykkä etenkin vasemmalta, joten kehotin ratsastajaa työskentelemään hetken ravissa ja käynnissä keskiympyrällä. Hetken kuluttua ori alkoikin taipua paremmin, vaikka eroa kylkien välillä oli silti havaittavissa. Laukkaveryttelyn hoidimme muutamalla rauhallisella kierroksella ympäri maneesia ja sitten hetken työskentelyä pääty-ympyrällä kumpaankin suuntaan. Veryttelyn jälkeen siirrtimme valmennuksen aiheeseen, eli takaosakäännöksiin. Ohjeistin ratsastajaa kulkemaan hieman uran sisäpuolella, ja pysäyttämään hevosen S:ssä. Aluksi tarkoituksena olisi suorittaa käännökset pysähdyksessä. Palle stoppasikin kuin seinään heti ratsastajan merkistä. Alkuun ori kulki takajaloillaan hieman liian suurta "ympyrää", joten kehotin ratsastajaa kokoamaan hevosta paremmin. Kootessa Palle "hukkasi" käyntinsä lähes matelutasolle, eikä liikkunut yhtään toivomallamme tavalla. Ratsastaja yritti hieman patistaa oria reippaampaan menoon, mutta Palle viis veisasi pyynnöistä. Käännökset saatiin kuitenkin suoritettua vasempaan kierrokseen jonkin ajan kuluttua ihan kohtalaisesti. Suunnanmuutoksen jälkeen Palle alkoi koota itseään hieman "siivommin", mutta käynnin tahti kärsi silti. Takaosakäännöksissä ori oli selvästi parempi tähän suuntaan, eikä vaatinut ratsastajalta kovin suurta ohjeistusta, jotta osasi tehtävän suorittaa. Alkaessamme tehdä takaosakäännöksiä suoraan käynnistä Palle heitti hanskat tiskiin. Ratsastajan alkaessa valmistella sitä käännökseen, se pysähtyi, eteenpäin käskettäessä se lähti matelukäyntiin päätään viskellen. Jätimme hetkeksi käännökset, ja kehotin ratsastajaa ratsastamaan orin kunnolla avuille. Ehkä vartin ravityöskentelyn jälkeen Palle alkoi taas vaikuttaa suostuvaiselta yhteistyöhön ja palasimme alkuperäiseen harjoitukseen. Nyt saatiin käännökset suoritettua kumpaankin suuntaan. Tarkoituksena oli vielä treenata enemmänkin koottuja askellajeja, mutta takaosakäännökset veivät niin paljon aikaa, että jätimme asian seuraavaan harjoituskertaan. Loppuveryttelyssä Pallea ratsastettiin reippaasti eteen, mutta kuitenkin niin että ori sai hieman venyttää kaulaansa ja rentoutua. Käynnissä tehtiin vielä muutamia ympyröitä ennen kuin ratsastaja antoi pitkät ohjat. KokonaisuudessaanPallella ei tainut olla paras päivä, sillä se selvästi vastusti ratsastajan apuja. Itsekseen voisitte harjoitella etenkin niitä koottuja askellajeja ja varmistaa aina huolella, että ori varmasti kuuntelee ratsastajan apuja.

  kuva  26.06.2010, valmentaja: Jusu
Palle liikkui alkukäynneistä lähtien turhankin pirteästi ja saitkin käyttää rivakasti pidätteitä, ettei alku ravit menneet pelkäksi ryntäilyksi. Huomautin sinulle jo alkulämmittelyissä, että sinun on ratsastettava neljä suoraa ja neljä kulmaa. Sinun olisi ratsastettava oria suoraan niin pitkään kunnes itse kääntäisit sen seuraavaa suoraa kohti. Kulmissa vaadin tietenkin myös taivuttamista alusta lähtien, joka tuotti hieman ongelmia alussa. Parin kierroksen jälkeen saitkin orin menemään kulmat mielesi mukaan, jolloin se alkoi totella apujasi paremmin. Otitte tällä kertaa lämmittelyksi pelkkää käyntiä ja ravia, koska jätimme laukan hieman myöhemmäksi. Heti alkuverryttelyn jälkeen saittekin tulla isolle keskiympyrälle ja tehdä käynnissä helppoa harjoitusta. Sisäänpäin asetus, suoristus, asetus, suoristus ja niin edespäin. Homma oli helppo ja saitkin Pallea hiukan rauhoitettua, jopa taivuttamaan vähän kaulaansa kaarelle ja astumaan takajaloilla aavistuksen enemmän alle. Siirryitte harjoitusraviin ja orin pää nousikin sekunnissa ylös, kun annoit sille pohkeita. Sait taas hetken taivutella ja tehdä puolipidätteitä, kunnes ori laittoi kaulaansa kaarelle. Vaihdoitte suunnan ja teitte asetusta niin käynnissä kuin ravissakin ilman ongelmia. Kun Palle alkoi liikkua paremmin, siirryitte takaisin suoralle uralle, ja pyysin teitä ottamaan oikeaalaukkaa suoraa uraa pitkin. Kuten arvelinkin, Palle innostui ja lähti kiitämään uraa pitkin. Karjuin sinulle ohjeita ja yhden kierroksen kovaa vauhtianne mentyänne sait laukastakin rauhallista ja orin peränantoon, joka ei tosin ollut vielä täydellinen. Laukkasitte uraa pitkin ja vaihdoitte hetken kuluttua suunnan harjoitusravilla ison täyskaarron tekemällä. Otitte oikeanlaukan vielä tähän suuntaan, joka sujui paremmin ilman ryntäilyä, koska varauduit pitämään orin muodossa. Laukkailitte hetken ja aloimme tekemään laukanvaihtoja käynnin kautta. Harjoitus oli seuraava: oikealaukka normaalisti, mutta kulman jälkeen pitkän sivun alussa otetaan käynti, josta nostetaan heti vastalaukka, laukataan vastalaukkaa pitkäsivu ja ennen kulmaa otetaan taas käynti ja siitä oikealaukka. Leikkiä tehtiin molemmilla pitkillä sivuilla. Aluksi vastalaukan nostaminen tuotti ongelmia ja tarjolla olikin vain oikeaa laukkaa. Neuvoin sinua selkeyttämään apujasi, jolloin Pallekin ymmärtäisi, kumpi laukka täytyisi ottaa. Pari ensimmäistä laukannostoa ei onnistunut, mutta kun sait orin kerran nostamaan vastalaukan, te molemmat taisitte ymmärtää jutun jujun ja sen jälkeen nostitte hyvin niin oikean- kuin vastalaukankin. Teitte vielä hiukan pohkeenväistöä käynnissä ja saitkin Pallen väistämään hienosti. Kun olitte tehneet väistöä pari kertaa, ori alkoi liikkua todella hyvin ja halusinkin sinun vielä hiukan ravaavan sillä harjoitusravia. Palle liikkui todella hienosti kaulakaarella ja, kun tätä oli ihailtu tarpeeksi, sait alkaa keventämään ja antaa orille pitkät ohjat. Otitte vielä käynnit ja sitten lopetimme.

  kuva  17.07.2010, valmentaja: nuppis
Jostain syystä jo kuumunut orii saapui kentälle, vaikka komea olikin huolestuin sen räjähtävästä olemuksesta. Olin suunnitellut tekeväni rauhallisia asioita, mutta selvästikin alkutunti menisi nopeuden säätämiseen. Oikeassa olin. Ori ei meinnannut pysyä edes ravissa, vaan karkasi alta ja teki mitä sattuu. Pyysin Yersiniota istumaan rauhallisesti ja pitämään rauhalliset ja varmat kädet. Pohje paikoillaan, ei yhtään heilumista. Yersinion siistin istumisen vaikutuksesta ori hieman rauhottuikin, muttei siltikään ollut siinä vauhdissa mitä hain. Teimme voltteja ja erilaisia suunnanvaihtoa, kokorataleikkaa ja keskiuranleikkaa, kiemurauria... vaikka mitä. Ori tuntui silti olevan kuin ampiaispesä. Pyysin Yersiniota hetkellisesti, vain yhden kierroksen ajan päästämään ori täyteen laukkaan jonka jälkeen välitön kokoaminen laukassa. Yersinion tehdessä työtä käskettyä tuo musta hevonen kiisikin hetkessä kierroksen, jonka jälkeen kokoaminen onnistui yllättämään minutkin. Ori jatkoi laukkaansa täydellisen hallittuna ja pyytäessäni voltin se tuli täydellisen pyöreänä ja hyvällä tempolla. Palle oli selvästi rauhoittunut ja keskittyi taas työntekoon. Reipashan se edelleen oli, mutta jaksoi nyt keskittyä ratsastajansa apuihin. Pyysin heitä tekemään laukassa pohkeenväistöä, joka onnistuikin melkein täydellisesti. Orin reipas laukka ja hyvät askeleet ja herkeämätön keskittyminen auttoivat työskentelyä roimasti. Tämän jälkeen pyysin kaksikon raviin, jossa avotaivutuksia pitkälläsivulla ja lyhyellä sivuilla keskirataleikkaa. Vaikka Yersiniota inhottikin istua reippaan pallen ravissa, sujui tehtävänanto erittäin hyvin. Pyysin uudesteen heitä menemään keskelle, ja tekemään pohkeenväistöä kentänlaidalta toiselle. Oriin keskittyminen ei herpaantunut tässäkään yhtään, vaan paiski töitä yhtä vakaasti. Käskin nostaa heti päädyssä laukan ja pitkällä sivulla kootusta laukasta pysähdys ja pysähdyksestä taas laukannosto. Ori tuntui lukevan ratsastajansa ajatukset, ja laukannosto ajoittui hyviin kohtiin, ja pysähdyskin oli melkein täydellinen. Nostossa tuli muutama raviaskel, ja toistimmekin harjoituksen. Nyt ratsastajakin malttoi rauhoittua pysähdyksestä, ja nosto oli täysin puhdas ja laukka oli pyörivää ja liikkuvaa. Ori taipui hyvin kulmassa ja muutama voltti pitkällä sivulla oli täydellisen pyöreä. Siirryimme raviin ja teimme muutamia taivutusharjoituksia, jotka ori suoritti esimerkillisesti vaikka olikin väsynyt ja hikinen. Päästin ratsukon verryttelemään ja kiitin tunnista.

  kuva  17.07.2010, valmentaja: Sara
Saavuin maneesiin hieman myöhässä. Yersinio oli jo verryttelemässä hevosensa kanssa. Se vaikutti varsin reippaalta tapaukselta. Ori viiletti uraa pitkin pää yläilmoissa kuuntelematta ratsastajaansa. Pyysin heti ensimmäisenä menemään volttia. Palle ei taipunut yhtään, vaikka yersinio kuinka ratsastikin. Ratsukko sai siirtyä käyntiin. Käynnissä ratsukko pääsi tekemään pysähdyksiä. Palle ei jaksanut seisoa paikoillaan, vaan lähti heti steppailemaan eteenpäin. Pyysin ratsastamaan pohkeen ja ohjan väliin. Parin pysähdyksen jälkeen Palle jaksoi hieman paremmin seisoa paikoillaan. Ratsukko sai siirtyä raviin, ja jatkoimme volttitehtävää. Orin vauhti oli hieman rauhoittunut ja se kulki hieman paremmassa muodossa. Ensin oria taivutettiin ulospäin. Palle taipui hyvin, joten taivutus vaihdettiin sisäänpäin. Yersinio sai ratsastaa jonkin verran kädellä ja pohkeella, että suuri ori taipuisi. Pian taivutus kuitenkin onnistui ja ratsukko sai jatkaa uraa pitkin. Pallen ravi oli nyt lennokasta ja se nyt hyvin kootun näköisenä. Kuitenkaan yersinion istunta ei ollut ihan kohdallaan. Orin vaikeiden liikkeiden takia ratsastajan pohkeet heiluivat. Pyysin painamaan kantapäät alas. Istunnasta tuli parempi. Seuraavaksi ratsukko pääsi menemään pohkeenväistöä. Palle astui hienosti sivulle, eikä sitä tarvinnut ratsastaa kovinkaan voimakkaasti. Ratsukko sai siirtyä laukkaan. Ori katosi kuolaintuntumalta, mutta parin pienemmän voltin jälkeen se jaksoi taas kuunnella. Palle meni upeaa koottua laukkaa, vaikka lisäykset onnistuivatkin ehkä paremmin. Laukassa ratsukko sai tehdä paljon täyskaartoja, joiden jälkeen jatkettiin pieni matka vastalaukassa. Pallelle vastalaukat olivat helppoja, eikä se tehnyt laukanvaihtoa kertaakaan. Yersinio ratsasti oria siististi, vaikka huomasikin sen olevan hieman rankkaa johtuen oriin vahvuudesta. Viimeisenä laukkatehtävänä ratsukko sai suorittaa laukanvaihdon. Orilla oli selvästi harjoiteltu tätä, sillä vaihto onnistui hienosti heti ensimmäisellä kerralla. Ratsukko sai siirtyä loppuverryttelyyn. Nyt Palle jaksoi ravata rauhallisesti.


kuva

Päiväkirja

  kuva  16. marraskuuta 2009 - näyttelyharjoituksia
Palle on ilmoitettu ensimmäisiin näyttelyihinsä jonka vuoksi oli aika palautella muistiin näyttelyesiintymistä. Tarkoitus olisi vielä hiota ne pienet virheet pois, jotta oriista saadaan parhaat puolet esiin. Ilman, että turhat kommellukset rokottaisivat pisteitä. Palle oli alkuun ravatessa hieman liian innokas ja rikkoi laukalle heti kun askelta oli tarkoitus venyttää. Onneksi Pallea on juoksutettu ja käsitelty paljon, joten se ymmärtää käskyn ravi. Näin laukka oli helppo pudottaa takaisin raviin ja siitä kehua isoja askeleita mitä Palle laukan jälkeen esitti. Puolen tunnin kuluttua Palle rupesi väsymään, joten oli aika lopettaa ennen kuin koko touhu rupeaa maistumaan puulta. Kävin syöttelemässä Pallea nurmikolla palkinnoksi, jotta harjoituksesta jää päälimmäisenä mieleen positiiviset ajatukset. Palle on sen verran näyttävä ja hyvärakenteinen, että uskon sen käärivän itselleen erinomaiset palkinnot pienistä rikkeistä huolimatta. Toisaalta taso friisiläisten näyttelykehissä on todella kova, joten tasaväkisessä tilanteessa voi pienet virheet merkata niin paljon, että sijoitus tippuu.

  kuva  15. maaliskuuta 2011 - avoimet ovet
Durenissa oli tänään avoimien ovien päivä. Päivän tarkoituksena on siis esitella yleisölle tallin tiloja, mutta etenkin tallin hevosia ja sukulinjoja. Palle on ykköspalkinnon kantakirjaoriina tietysti tapahtuman pääesiintyjä. Palle esiintyi tallin oman kasvatin Duren Oliverin kanssa maneesissa alkuun ratsain. Sen jälkeen molemmat oriit esitettiin yleisölle vielä muutaman jälkeläisen kanssa. Tallissa tammanomistajat pääsivät tekemään Palleen lähempää tuttavuutta. Halusin, että jokainen pääsee itse paikanpäälle kokemaan kuinka hyväluonteinen jalostusorii meillä on tarjolla. Palle herättikin paljon kiinnostusta ja todella toivon, että tilaisuus toisi Pallelle myös ulkopuolisia tammoja. Tilasin tapahtumasta myös luottokuvaajaltamme videon ja samalla kuvasimme Pallesta uudet kuvat. Tarkoitus olisi saada uusi jalostukseen tarjotaan ilmoitus levitykseen.

  kuva  20. syyskuuta 2011 - maastoreissu
Olimme viime kuussa päättäneet järjestää tälle päivälle suuren maastoilupäivän oli sää sitten mikä tahansa. Sää päätti suosia meitä vaihtelevasti. Taivaalla oli vilkkaasti liikkuvia pilviä ja sadepisaroita ripotteli aika ajoin. Ilma oli kuitenkin selkeä ja kirkas. Olimme suunnitelleet, että matkaan lähtisi kaikki ratsuksi kykenevät hevosemme, mutta päätin karsia joukosta pois nuorimmaisia hevosiamme. N&amul; matka sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja ilman kommelluksia. Lähdimme matkaan tallin pihasta ja reitti kulki aluksi tällä hetkellä tyhjinä olevien laidunmaidemme välistä. Tulimme metsän reunaan mitä pitkin kuljimme noin kilometrin verran kunnes löysimme hyvän polun joka piti sisällään vaihtelevaa maastoa. Kiipeilimme mäkiä ja tulimme tasaisia polkuja taas alaspäin. Pääsimme ottamaan pitkän ravipätkän metsän siimeksessä ja kaikki hevoset tuntuivat pysyvän hyvin kasassa. Saavuimme metsän toiselta laidalta ulos josta alkaa virallinen ja paljon käytetty laukkasuoramme. Tämä sai hevosiamme hieman villille tuulelle ja annoimme niiden laukata energiaansa pois. Laukkasuoralta siirryimme ravin kautta käyntiin ja siirryimme omalle pellollemme kävelemään. Annoimme jonon rikkoutua ja jokainen sai kävellä omaan tahtiin omissa porukoissa takaisin talliin. Palle porskutteli ryhmässä tyytyväisenä mukana. Se ei juurikaan välittänyt ratsastajansa ohjeistuksista vaan meni täysin ryhmän mukana ja seurasi edessä olevaa hevosta kuin sokea koira.

  kuva  05. tammikuuta 2012 - kentällä
Saavuin tallille muutama tunti aamuruokien jälkeen. Palle oli pistetty ulos vaikka olin edellisenä päivänä koittanut muistutella tallityöntekijöitä, että pitävät pojan aamun sisällä. Tarvoin siis keskelle suurta tarhaa missä Palle seisoi tietenkin paksuimpien lumikinosten seassa. Tallissa harjailin pojan ja heitin sille kamat niskaan. Sää oli sen verran kirkas ja ulkokentän pohjakin oli riittävän hyvässä kunnossa, että päätin ratsastaa Pallella maneesin sijasta siellä. Taivuttelin Pallea ravissa ja käynnissä. Poika oli tänään laiskalla tuulella ja pyrki jatkuvasti nojaamaan ohjaan, että käteni olivat pian voimattomat. Jatkoin Pallen kanssa siirtymisillä ja temponvaihteluilla jotta se vähän heräisi ja terävöityisi. Laukkaan siirtyessä poika tuntui jo hieman paremmalta eikä sen turpa vilistänyt enää niin pahasti etupolvissa. Laukassa tein paljon erikokoisia voltteja ja ympyröitä molempiin suuntiin. Laukanvaihdoissa Palle hieman osoitti mieltään pienillä pukkisarjoilla, mutta poika oli kuitenkin selkeästi innoissaan ulkoilmaliikunnasta mitä näin huonojen kelien vallitessa on hankala päästä toteuttamaan. Työskentelyn sujuessa ja Pallen jo väsyessä lähdin maastoon tekemään sen kanssa vielä kevyttä ravi -ja käyntityöskentelyä ennen kuin palasin pojan kanssa takaisin talliin.

yersinio, VRL-06303
blogi, vieraskirja
Hevonen on virtuaalihevonen
© Ulkoasu: NM. kuvat: Legacy Friesians, Wind Spirit Friesians

kuva