|
Kantakirjattu hevosorien kantakirjaan II palkinnolle, 74 pisteellä
VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 19.10.2011
KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinto, 105p.
VVJ:n laatuarvostelussa I-palkinto, 104,13p.
Frieshyn laatuarvostelussa FLA 1 palkinto, 70p.
Heipä hei, olen Oliver, ja sinun on parasta olla varovainen tullessasi minua tervehtimään. Vaikka saatan norkoilla tarhani aidalla leppoisan ja ystävällisen näköisenä, on sinun syytä tehdä lähestymisyrityksesi varsin rauhallisesti, sillä jos koen yhdenkin askeleen tai ilmeesi värähdyksen uhkaavaksi, voit olla varma että saat seuraavaksi nähdä enää takamukseni keikkumassa aidalta pois päin. Herkkupalan tuominen saattaa helpottaa lähestymistä kylläkin huomattavasti, minua hemmotteleva ihminen ei voi olla muuta kuin tutustumisen arvoinen. Vaikutan helposti varsin aralta ja ennakkoluuloiselta uusia tuttavuuksia kohtaan, mutta luottamukseni on kyllä helposti voitettavissa, kunhan otteet pysyvät rauhallisina ja varmoina. En arvosta lainkaan hötkyilyä, häsellystä enkä turhaa kiirettä, vaan hermostun helposti hälinän keskellä enkä enää oikein tiedä, miten päin olla.
Minut onkin ehkä parasta hoitaa omassa turvallisessa karsinassani, missä satunnaiset ohikulkijat eivät pääse niin helposti häiritsemään mielenrauhaani. Minut kannattaa silti sitoa kiinni huolella, sillä kutsumukseni karusellihevoseksi ryhtymiseen nousee usein pintaan, ja olen ajan myötä huomannut, että hoitaja jos kuka nyt ei ainakaan pysy rauhallisena kiertäessäni karsinassa mallikasta ympyrää. Niinpä löydänkin itseni usein narun päähän kiinnitettynä, mikä nyt ei sinänsä minua kauheasti haittaa, sillä hoitotoimenpiteetkin tuntuvat sujuvan tällöin hieman nopeammin kuin ympyräradalla. Hermostun muuten äkkiä hoitajiin, jotka eivät tunnu tajuavan, ettei minuun kosketa yhdelläkään harjalla, joka ei ole ensin käynyt nenäni alla tarkistuksessa piilevien mörköjen varalta. Voit olla varma, että mörköharjalla minuun ei kosketa, ei sitten millään, ja hermostuessani olen valmis käyttämään kaikki sienäänliiskaustaitoni hyväksi häikäilemättä. Kun hyviä tapoja ja tarkastuskäytäntöjä noudatetaan, ei hoitamisessani pitäisi olla vaikeuksia. Myös varusteet annan laittaa päälleni ihan suosiolla, kunhan ne kuolaimet vain ovat kunnolla lämmitetyt ennen suuhuni tunkemista! Minun ei tarvitse saada kuin kerran suutani jäätävät, huuruiset kalikat suuhuni ja voitte uskoa, että niitä ei seuraavaan kuukauteen suosiolla hampaideni ohi saakaan.
Muita hevosia kohtaan käyttäydyn oikeastaan melko samanlailla kuin kaikkia kaksijalkaisiakin: tulen oikein mukavasti toimeen rauhallisten, oman arvonsa tuntevien kavereiden kanssa, mutta etenkin ärsyttävät ja loputtoman uteliaan nuorikot ja varsat käyvät nopeasti hermoilleni. Onneksi niitä ei yleensä joudu kauaa ajamaan takaan ennen kuin ne tajuavat, ettei minua noin vain tulla häiriköimään, tai ainakaan sännätä sinne heinäkasalle ennen minua. Vaikka en kauhea tappelupukari olekaan, pidän kyllä kiinni omasta paikastani laumassa ja väistän vain lauman johtajaa. Nuorena jaksoin vielä ehkä ottaa yhteenkin enemmän muiden poikien kanssa sopivan tilaisuuden tullen, mutta nykyään luotan lähinnä silkkaan tyynen komeaan olemukseeni ja sen tuomaan auktoriteettiin.
Ratsastettaessa haluan yleensä mennä hieman kovempaa vauhtia kuin selässä istuva ihminen antaa. Tottelen kyllä ihan kiltisti, jos kauniisti pyydetään, mutta niistä kuolaimista lähtevistä naruista nykimistä inhoan yli kaiken. Jos koen herkät suupieleni kaltoin kohdelluksi, lakkaan tottelemasta täysin - en käänny mihinkään, taivu mihinkään, enkä ainakaan hidasta. Istunta on se, jolla minua pitää ohjailla. Tämä tuottaakin ajoittain kärryjä ajaessa mitä mielenkiintoisimpia tilanteita. Kyllä minä ohjasavuin toimin jotenkuten, mutta paremmin toimin ajajan eleillä ja äänellä. Erityisen kivoja ratsastajia ovat silti aloittelijat, sen kerran, kun joku suorastaan pelolta haiseva keskenkasvuinen tyttö selkääni istui, minulla oli ehkä hauskin ratsastustunti ikinä. Sitä pystyi kuskaamaan pitkin kenttää miten vain halusi ja leikkimään karusellihevostakin siinä välillä kun ei se raukka osannut edes ohjata minua kulmiin asti kunnolla. Kauaa se ei selässäni sitten ollutkaan, ilmeisesti rakas omistajani päätti siinä vaiheessa palauttaa minut kulkemaan uraa pitkin ja ihan kunnon kyytiä taisin siinä saadakin. Seuraavaa aloittelijaa odotellessa minulla ratsastavat yleensä melko tiukat - jollain kriteereillä kokeneet ja taitavat - ratsastajat. Mukavaahan se on, kun on joku jonka ohjaustaitoihin luottaa, sillä jos en oikein luota ratsastajaani pälyilen hänenkin puolestaan ympärilleni vaanivien peikkojen varalta, joita usein olenkin näkevinäni estevaraston liepeillä. Hyvän ratsastajan käsissä kuljen ainakin omasta mielestäni varsin komean näköisenä, tai ainakin yritän parhaani mukaan kaartaa kaulaa ja nostella hieman kavioita siltä varalta, jos joku tamma sattuisi kulkemaan ohi. Koulukiemurat ovat minun heiniäni, mutta esteiden yli pomppimista en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Tai siis, mitä ihmeen järkeä siinä on, että keskelle hyvää ja tasaista ratsastustietä laitetaankin tolppia ja puomeja, joita ei edes ole muka luvallista kiertää, vaan niiden yli pitäisi onnistua koikkelehtimaankin? Kyllähän minut niistä yli saa, tai ainakin yleensä, mutta turha odottaa minulta iloista ilmettä huomatessani, että estetreenit ovat taas kyseessä. Hullujen hommaa, sanon minä. Estekisoihin minua onkin aivan turhaa raahata, en minä esteradan suorittamisesta kiinnostunut ole, mutta koulukisat sen sijaan ovat joka kerta yhtä mukavia. onneksi olen oppinut tietämään, mitä kuljetusvaunuun lastaus tarkoittaa, ja nuoruusvuosien pelot ovatkin haihtuneet kun ymmärsin, että antaessa kiltisti lastata itseni pääsen kiertämään koulurataa yleisön eteen. Kisoissa en jaksa edes välittää ihmisvilinästä ja ylimääräisestä melusta, sillä keskityn täysin siihen, että pääsen radalle näyttämään uljaat liikkeeni. Joku voisi kai kehua egoani hieman isoksi, mutta jos on komea, niin mitä sitä peittelemään, sillä tiedän kyllä olevani hieno näky koulukentillä.
| Gerrit v.d. Dieuwke | Elkenje | Eilerd |
| Jeltsje | ||
| Mareike | Sjoerd | |
| Nienke | ||
| Dur Veroek VVJ 2 |
Jaargenoot | Geschokt |
| Spaarbank | ||
| Bloeien | Bloedcel | |
| Spuitgat |
Isäni Gerrit v.d. Dieuwke on hollannista suomeen matkannut friisiläisherra. Suomeen hänet toi Mirage. Gerrin omistaa Ankka ja Gerri hän asuu myöskin Ankan omistamalla tallilla Chacarronissa. Päälajinaan Gerrillä on kouluratsastus, mutta mahdollisuuksia Gerrillä on myös valjakkoajon saralla ja senpä takia Gerri kiertelee säännöllisesti valjakkokilpailuissakin.
En tunne isän puolelta sukua siis juuri ollenkaan, vain isäni. Tiedän vain, että muut eivät asu täällä Suomessa vaan kaukana Hollannissa mistä isänikin tänne haettiin.
Emäni Dur Veroek on myöskin matkannut pitkän matkan Hollannista Suomeen, tällä kertaa maahantuojana vain tämänhetkinen omistajani yersinio. Veera on pieni tuittupää joka on kuitenkin elämäniloinen ja rakastaa ruokaa. Ratsastaessa hän on kova menijä ja välillä kun niitä touhuja katselee kentän laidalta niin tuntuu ettei koko hommassa ole päätä eikä häntää. Välillä kun olen ollut äitini kanssa samoissa kisoissa olen joutunut rauhoittelemaan häntä. Äiti kun tuntuu olemaan parantumaton hermoheikko. Emäni on myös kilpaillut paljon. Ainan kuten minä, kouluratsastuksen puolella. Itse olen omasta mielestäni kuitenkin taitavampi kuin äitini. Hän on saanut yleislaatuarvostelusta kolmannen palkinnon mikä on hänelle suuri meriitti ja ylpeydenaihe.
Emänisäni Jaargenoot on karismaattinen pieni friisiläinen jonka pieni koko ei kyllä käy ilmi orin ryhdikkään olemuksen vuoksi. Sen pää on aina korkealla ja pidempikin ihminen näyttää tämän hevosen rinnalla pieneltä. Jaarge on käytökseltään esimerkillinen ja on tallinsa yksi suosituimmista hevosista upean ulkomuodon ja helpon käsiteltävyyden vuoksi. Ratsastaessa Jaarge on hieman holtiton. Se on vaikea saada ratsastettua rennoksi johtuen sen pakonomaisesta tarpeesta pitää pää korkealla. Jaargelle tulee hyvin usein selkävaivoja mitä pyritään hoitamaan hieronnalla ja pitkillä rentouttavilla ratsastushetkillä.
Emänisänisäni Geschokt osaa olla hurmaava ja vie mennessään aina uusien ihmisten sydämet. Gekulla on kieroutunut tapa olla aluksi maailman ihanin, hellyttävin ja saada ihmiset tuntemaan itsensä todellisiksi hevoskouluttajiksi kun ori heitä liehittelee. Todellisuudessa Gekulla on hieman ikävä maine ja siitä aina varoitellaan uusia ihmisiä, mutta ilkikuriset piirteet tulevat usein esiin vasta muutaman kuukauden kuluttua jolloin ne tulevatkin täysin yllätyksenä. Geku osaa käyttää hyväkseen ihmisten varomattomuuden ja kenkkuilun alkaessa sen bravuurina on karata aukinaisesta karsinanovesta joko kiusaamaan tammoja tai suuntaamalla rehulaan herkuttelureissulle.
Emänisänemäni Spaarbank koki uransa rodustaan huolimatta esteiden puolella. Ei sukulaiseni sentään mitään maailmanluokan estekilpailuja kiertänyt, mutta pienen tylleröisen kanssa, joka oli siis hänen omistajansa, he kiersivät lähialueen ja hieman kauimmaisetkin helpot luokat. Spaarbankin vahvuus ei ollut ehkä vauhdissa ja tiukoissa kurveissa, mutta tammaan saattoi aina luottaa, että se hyppäisi vaikka talon ikkunasta sisään jos se on sille nimetty esteeksi. Näin ollen kaksikko saattoi aina silloin tällöin kerätä sijoituksen sieltä ja toisen täältä täsmällisillä, rauhallisilla ja puhtailla suorituksilla.
Emänemäni Bloeien on lämmin ja iloinen tamma. Eini on oikea äitihahmo ja hoivaa ja rapsuttaa omien varsojen ohella ties kuinka monen muunkin tamman varsoja. Joskus tamma joutuu pieniin kahakoihin muiden mustasukkaisten tammojen vuoksi jotka eivät siedä sitä, että heidän varsojen lähettyville tulee joku muu. Tämä on kuulema kuitenkin harvinaista sillä Eini on pehmosta luonteestaan huolimatta hyvin korkealla lauman arvojärjestyksessä, mutta kun on omasta varsasta kyse saattaa alempiarvoisetkin emät rohkaistua ja kokeilla miten Einin kanssa mittelöitiinkään.
Emänemänisäni Bloedcel oli Hollannissa suosittu valjakkohevonen. Se oli valpas ja nopea liikkeissään ja luki ohjastajansa eleitä ja näin ollen oli loistava kilpailukumppani ja siitä tarjottiin isoja summia. Ori myytiin monesti, mutta sai pitkän myyntikierteen jälkeen itselleen pysyvän kodin hollantilaiselta vanhalta herralta joka harrastuksenaan toimi valjakkoajon toiminnassa mukana. Miestä kävi sääliksi Bloedcelin jatkuva pallottelu omistajalta toiselle, joten kun orista jälleen pistettiin tarjouskilpailua pystyyn hän tarjosi sellaisen summan, että ori varmasti lähtisi hänelle viettämään siitoshevosen elämää.
Emänemänemäni Spuitgat oli hevonen joka olisi syönyt vaikka tiiliskiviä jos niitä olisi ruokakippoon pistänyt. Spu oli perso ja ahne ja yritti aina haistella, maisella ja kokeilla kaikkea. Ihmisten takinpielukset, sormet ja hiukset olivat aina vaarassa joutua tamman suuhun, niin, että tamman omistajan mielessä kävi useammankin kerran tehdä neidille oma kuonokoppa. Tamman karsinasta ei löytynyt ikinä heinänkorttakaan sillä karsinassaan se käytti kaiken aikansa pyörittelemällä purunpalasia huulillaan ja putsaavan sieltä kaiken mikä kelpaisi syötäväksi. Olkia tammalla ei tästä syystä voinut pitää ollenkaan, sillä ei mennyt aikaakaan kun oljet olisi putsattu karsinanpohjalta ja lattia paistaisi puhtauttaan.
| Duren Amalia | emä: Duren Amandel | ||
| Duren Ambre | emä: Duren Alice | ||
| Duren Oanna | VVJ 2 | emä: Duren Oliën | |
| Duren Joalien | emä: Duren Wineke | ||
| Levanya v.d. Duren | emä: Rebekah Z4 | ||
| Orania v.d. Duren | emä: Duren Anektode | ||
| Darcy v.d. Duren | emä: Sieze v.d. Djoehem | ||
| Rieuwertsje v.d. Bellgrove | emä: Tryntje v.d. Duren | ||
| Duren Cupid | VIR MVA ch., KTK III, KRJ 1, VVJ 2 | emä: Duren Cultus | |
| VF Onnex | emä: Tijuana's Unavený Eller | ||
| Duren Damianos | KTK III | emä: Duren Cultus | |
| Zabaglione v.d. Duren | emä: Zabetta Rewa | ||
| Olivier v.d. Duren | emä: Zabetta Rewa |
|
VVJ:n alaiset kilpailut |
KRJ:n alaiset kilpailut |