Durenissa on kasvatettu friisiläishevosia vuoden 2007 lopusta lähtien etuliitteellä Duren ja vuonna 2011 otimme käyttöön myös loppuliitteen v.d. Duren. Pyrimme siihen, että maailmalle lähtevillä kasvateillamme on valmiudet menestyä kouluratsastuksessa sekä valjakkoajossa ja, että ne ovat rotutyyppinsä mukaisia. Siitoshevosiimme olen hakenut useita eri linjoja ja pyrkinyt luomaan myös omia. Hevostemme suvuista on siis mahdollista löytää vanhempia nimiä, mutta tällä hetkellä suosin tuoreita ja aktiivisia friisiläisiä jotka ovat näyttäneet kykynsä ja kantakirjattu tai palkittu laatuarvosteluissa. Myöskin omat hevosemme osallistuvat laatuarvosteluihin aktiivisesti, jotta pystyn seuraamaan minkä tasoisia hevosia minulla on käytössä.
Toimintamme lähti pyörimään vuoden 2007 marraskuussa jolloin myös ensimmäinen kasvattimme Duren Cynisme otti ensimmäiset askeleensa. Toukokuuhun 2008 toimimme suht aktiivisesti ja sen jälkeen olimme yli vuoden tauolla. Tauolta palattuamme, vuonna 2009 kesäkuussa, aloittelimme toimintaamme taas hieman matalalla profiililla ja haimme itsellemme selkeitä tavoitteita joita haemme omien friisiläistemme kanssa ja mietimme miten voimme mahdollisimman paljon auttaa ja toimia yhteistyössä muiden friisiläisharrastajien kanssa. Friisiläishevosten kanta on tällä hetkellä hyvin pieni ja yritämme saada myös "kadonneiden" kasvattajien hevosia näkymään sukutauluissa jottei hyvä, valmiiksi luotu kasvatuspohja ja työ valu hukkaan vaan hyödynnetään.
Käytämme myös omia friisiläisiämme eri friisiläisristeytysrotujen kasvatukseen. Emme itse juurikaan teetä risteytyksiä myyntiin vaan niitä syntyy ainoastaan tilausvarsojen muodossa, ottaen kuitenkin huomioon mitä muita rotuja meillä on milloinkin käytössä friisiläisten lisäksi. Orimme ovat vapaasti käytettävissä näihin risteytyksiin kunhan tuleva varsa tulee täyttämään risteytyksen vaatimat kriteerit. Lisää roduista voit lukea Frieshyn sivuilta.
MYYNTIEHDOT | TILAUSVARSAT | ORIT JALOSTUKSEEN? | MENESTYNEET KASVATIT
Friisiläishevonen on kotoisan suomenhevosen tapaan monipuolinen rotu. Sen käyttötarkoitus on vuosien aikana vaihtunut useasti ja nykypäivän friisiläinen on hyvä ratsu ja näyttävä valjakkohevonen. Durenin friisiläiset ovat koulu -ja valjakkopainotteisia. Meiltä löytyy niin kevyitä sporttisia hevosia kuin raskaampia barokkityypin edustajia.
Friisiläinen wikipediassa, friisiläinen hevosmaailmassa, virtuaalinen rotuyhdistys
Kaikki oriimme eivät ole akiivisesti tarjolla jalostukseen, mutta niitä voi kysellä. Tammalta emme vaadi aiempaa jälkeläis -tai kilpailunäyttöä, mutta astutusta pyydettäessä kerrothan millaiseen käyttöön varsa on tulossa ja millaiset tavoitteet sille on. Jälkeläisten sivut ilmoitetaan minulle sähköpostilla kun se sellaiset saa.