Odillia van Tollan

kuollut 9.5.2012
  • Odillia van Tollan
  • friisiläinen, tamma
  • s. 14.05.2009
  • 160, musta
  • ko: GP, va: vaativa
  • maahantuoja: yersinio
  • omistaja: yersinio, Duren



Ratsastaessa Odillia on suusta herkkä, mutta hidas pohkeelle. Sen kanssa on vaikeaa saada tuntumaa suuhun, sillä tamma liikkuu helposti kaula rullalla ja selkä notkolla. Näin ohjastuntuma usein hölskyy ja vaikka kaula on kauniisti kaarella, niin tamman ohjattavuus häviää kokonaan kun pitäisi tehdä jotain muutakin kuin ravata uralla eteenpäin. Odillia tarvitsee alkuverryttelyssä paljon väistöjä ja temponmuutoksia ja muistutella tammalle, että se omistaa myös takapään etupään lisäksi. Hankaluuksista huolimatta Odillia omaa lennokkuutta ja näyttävät askeleet ja pitkällä treenillä ja harjoittelulla tamman koulutustaso ollaan saatu sille mallille, että sen kanssa ollaan päästy starttaamaan ihan Grand Prix-tasolla asti. Kaikki kouluradat eivät kuitenkaan ole sujuneet tamman kanssa ilman ongelmia. Vieraissa paikoissa tamma on usein jännittynyt ja reagoi ääniin ja hektiseen ilmapiiriin. Liian äänekäs yleisö saattaa saada tamman ottamaan kesken radan jalat alleen ja se luistaa takaisin verryttelyalueelle turvaan muiden hevosten luokse. Tämän vuoksi Odillia ei ole myöskään palkintojenjaossa mukana vaikka olisikin sijoittunut. Hurraaminen ja kovaääniset taputukset saavat sen pakokauhun valtaan, joten turhaan tammaa viedä sinne kiusattavaksi kun se ei sitä kestä.




 Hearkesi
friisiläinen, musta
 Wander
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Gelbrich
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Tiny
friisiläinen, musta
 Doaitsen
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 Wietske
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta
 evm
friisiläinen, musta


Sukujuuret

Isä Hearkesi syntyi vuonna 2006 Hollannissa Tahkshkent Friesiansin tilalla. Se oli hyvin odotettu varsa sillä Hearkesin emän astutukset ja varsomiset olivat useaan otteeseen mennyt puihin. Tällä kertaa saatiin yrittää neljä kertaa ja tamma kyllä tiinehtyi, mutta jossain vaiheessa kantoaikaa ilmeni aina ongelmia. Tilalla oli kuitenkin päätetty, että tämä yhdistelmä saadaan toteutumaan ja kyllä se viimein toteutuikin Hearkesin muodossa. Pieni orivarsa oli siis erittäin toivottu ja sai tallissa ekstrahuomiota ja usein kuuli ihmisten sanovan kuinka Hearkesi hemmotellaan pilalle. Hearkesin kilpailu-ura hieman viivästyi, sillä sen omistaja oli suunnitellut kilpailevansa orilla itse, mutta iäkkäänä miehenä hänellä alkoi olemaan jo erilaisia sairauksia jotka tulivat kilpailemisen ja ratsastamisen tielle. Sopivaa kisaajaa etsittiin pitkään ja samalla Hearkesia koulutettiin. Viimein kuusivuotiaana ori pääsi starttaamaan ensimmäisen kerran ratsastajansa Annien kanssa. Neljä vuotta parivaljakko kilpaili menestyneesti kouluratsastuksen saralla. Hearkesilla tuli toiseen takajalkaan vaivaa ja se liikkui usein epäpuhtaasti. Päätettiin, että ori jäisi pitkälle lomalle parantelemaan itseään ja mahdollisesti sen aikana astuisi muutaman tamman. Suunnitelma muuttui kuitenkin kokonaan, kun Hearkesi osottautui erinomaiseksi periyttäjäksi kouluratsastuksen saralla. Sen varsat pärjäsivät isäänsä paremmin kouluradoilla niittäen menestystä. Näin ollen Hearkesi jäi kokonaan jalostuskäyttöön ja ehti saada useita satoja jälkeläisiä. Ori menehtyi viidentoista vuoden ikäisenä ähkyyn.

Emä Tiny toimi kymmenen vuotiaaksi asti yksityishevosena nuoren tytön ensiratsuna. Se ostettiin perheeseen varsana ja koulutettiin yhteistoimin. Tiny osottautui tasaiseksi ja terveeksi hevoseksi jolla oli kultainen luonne. Kilpailuista perheen tytär ei ollut kiinnostunut, joten sillä saralla Tiny ei koskaan päässyt näyttämään taitojaan. Tamma kuitenkin omasi mukavat pehmeät liikkeet. Tamman lähestyessä kymmenen vuoden ikään perhe suunnitteli Tinyllä varsan teettämistä ja se astutettiin hyviä jälkeläisiä jättävällä Hearkesilla. Perheen tyttären hevosinnostus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa hiipumaan ja tiineenä oleva Tiny päätettiin pistää myyntiin. Ostajia olikin kiitettävästi ja lopulta Tiny siirtyi pieneen viiden hevosen talliin, jossa kasvatettiin harrastustoimintana kouluhevosia. Tinyn varsominen sujui hyvin ja niin syntyi kaunis tammavarsa Odillia van Tollan. Koska Tiny tiinehtyi hyvin ja varsominen sujui ilman ongelmia niin se sai Odillian jälkeen vielä neljä muuta varsaa. Kolme tammaa ja yhden orin. Nämä varsat jäivät Hollantiin ja tähän mennessä Odillia on Tinyn varsoista ainoa joka on matkannut kotimaastaan pois.




Jälkeläiset

  ori  
 Duren Wence    isä: d'Artagnan
  ori  
 Duren Rypke    isä: Rypke



KRJ:n alaiset kilpailut
10.02.2011, Veihättävä, KRJ, Grand Prix, 7/50
12.02.2011, Windsor, KRJ, Grand Prix, 1/40
15.02.2011, Ginger Dressage, KRJ, Grand Prix, 6/40
17.02.2011, Mitar, KRJ, Grand Prix, 7/50
16.02.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 6/40
19.02.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 5/30
19.02.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 2/30
22.02.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 3/30
24.02.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 5/30
17.02.2011, Ballantine, KRJ, Grand Prix, 2/40
20.02.2011, Ballantine, KRJ, Grand Prix, 1/40
20.02.2011, Kirmaus, KRJ, Grand Prix, 3/40
27.02.2011, Shadiya Arabians, KRJ, Grand Prix, 1/40
01.03.2011, Shadiya Arabians, KRJ, Grand Prix, 1/40
26.02.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 4/30
28.02.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 4/30
25.02.2011, Wintago, KRJ, Grand Prix, 4/30
02.03.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 6/50
03.03.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 5/50
11.03.2011, Shadiya Arabians, KRJ, Grand Prix, 6/50
03.03.2011, Huvitus, KRJ, Grand Prix, 1/30
05.03.2011, Huvitus, KRJ, Grand Prix, 2/30
03.03.2011, Hopeapajun Kartano, KRJ, Grand Prix, 4/60
05.03.2011, Hopeapajun Kartano, KRJ, Grand Prix, 1/60
09.03.2011, Crash Ponies, KRJ, Grand Prix, 5/60
08.03.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 1/30
15.03.2011, Seneca, KRJ, Grand Prix, 2/50
18.03.2011, Figure, KRJ, Grand Prix, 1/50
20.03.2011, Kosto, KRJ, Grand Prix, 2/50
20.03.2011, Kosto, KRJ, Grand Prix, 6/40
13.03.2011, Demon Hall, KRJ, Grand Prix, 2/50
15.03.2011, Demon Hall, KRJ, Grand Prix, 3/50
21.03.2011, Kosto, KRJ, Grand Prix, 4/40
21.03.2011, Skurvash, KRJ, Grand Prix, 6/40
22.03.2011, Skurvash, KRJ, Grand Prix, 5/40
25.03.2011, Miitsu, KRJ, Grand Prix, 3/40
23.03.2011, Rowland Trakehners, KRJ, Grand Prix, 2/30
25.03.2011, Rowland Trakehners, KRJ, Grand Prix, 3/30
28.03.2011, Nöttönen, KRJ, Grand Prix, 5/50
25.03.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 5/30
27.03.2011, Salpicar, KRJ, Grand Prix, 4/30
02.04.2011, Kumina, KRJ, Grand Prix, 1/50
27.03.2011, Idaho, KRJ, Grand Prix, 1/40
28.03.2011, Idaho, KRJ, Grand Prix, 1/40
29.03.2011, Idaho, KRJ, Grand Prix, 1/40
31.03.2011, Idaho, KRJ, Grand Prix, 3/40
31.03.2011, Idaho, KRJ, Grand Prix, 1/40
09.04.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 3/30
12.04.2011, Wincare, KRJ, Grand Prix, 1/30

VVJ:n alaiset kilpailut
26.01.2011, Duren, VVJ, Vaikea kestävyyskoe pareille, 1/11
27.01.2011, Duren, VVJ, Vaikea kestävyyskoe pareille, 3/11
28.01.2011, Duren, VVJ, Vaikea kestävyyskoe pareille, 2/11
29.01.2011, Duren, VVJ, Vaikea kestävyyskoe pareille, 1/11
10.03.2011, Duren, VVJ, Vaativa koulukoe pareille, 2/8
14.09.2011, Cecam Shetlands, VVJ, vaativa yhdistetty, 1/30
15.09.2011, Cecam Shetlands, VVJ, vaativa yhdistetty 1/30
08.09.2011, Duren, VVJ, Vaativa koulukoe, 4/18
10.09.2011, Duren, VVJ, Vaativa koulukoe, 1/18
07.11.2011, Crash Ponies, VVJ, Vaativa yhdistetty, 2/40
25.01.2012, Duren, VVJ, Vaativa yhdistetty, 4/18

Päiväkirja

12.07.2009, minulla kävi mieletön tuuri saadessani Odillian itselleni Suomeen. Olin jo tamman syntyessä tehnyt siitä tarjouksen ja miltei roikkunut tamman omistajan kimpussa, että haluan tämän tamman itselleni. Toisaalta tuli kuitenkin parempi tarjous. Hinta oli sitä luokkaa, ettei meillä ollut minkäännäköistä mahdollisuutta kilpailla sen kanssa. Heidän sopimukseen oli kuulunut, että Odillia viettää nuoruusvuotensa synnyinkodissaan ja on siellä ratsutettavana. Kun oli aika lähteä uuteen kotiin niin uuden omistajan talous oli romahtanut totaalisesti eikä heillä ollut enää mahdollista ottaa Odilliaa talliin kun kaikki muutkin hevoset jouduttiin myymään. Näin Odilliaa tarjottiin minulle ja vaikka itse olin samoihin aikoihin ostanut paljon hevosia ja rahasta oli tiukkaa niin en voinut kieltäytyä. Näin ollen Odillia matkasi Suomeen ja asettui ensimmäisenä asustelemaan lauman tammojen kanssa.

05.08.2009, Odillia varsoi tänään ensimmäisen varsansa, pienen orin Duren Rypken. Varsan isä on Durenin oma hevonen Rypke ja kuten varsan nimestä voi päätellä niin varsa nimettiin isänsä mukaan.

26.12.2010, tähän mennessä Odillia on asunut tallin tiloissa siitostammojen seassa ja saanut itsekin kaksi varsaa. Viimeisimpien yrityksien jäljiltä Odillia ei ole tiinehtynyt. Ehkäpä orivalinnat ovat olleet huonoja, mutta joka tapauksessa Odillia saa nyt jättää emänä toimimiset hetkeksi taakseen. Otin tamman mukaan kisarinkiin ja tarkoitus olisi käyttää tamman kouluratsun lahjoja, etteivät täysin menisi hukkaan. Ehkäpä käymme myös muutamissa näyttelyissä, se jää nähtäväksi. Haaveena olisi ainakin käydä näyttämässä Odilliaa tuomareiden edessä.


© yersinio
kyseessä on virtuaalihevonen, kaikki tiedot ovat keksittyjä, a sim-game stable